Näistä huolimatta haluan lisätä, että jos joku toivoo, että kirjoittaisin hänestä lämpimämmin, hänen olisi pitänyt miettiä sitä jo kauan sitten.
Hanna Brotheruksen (s. 1968) kirjassa on monia hienoja oivalluksia ja kauniita lauseita, kuten ylle lainaamani. Mutta se ei riitä, sillä muilta osin kirja vaatii ilmeisesti poikkeuksellisen paljon samaistumista viedäkseen lukijan mukanaan. Ei minua ole koskaan haitannut lukea aivan erilaisen ja eri tavalla ajattelevan ihmisen kertomusta elämästään. Toissakertaisessa tekstissäni käsittelin Joonatan Tolan kertomusta suvustaan ja lapsuudestaan, enkä usko että Tolalla ja minulla on kovin monia yhdistäviä tekijöitä. Niitä ei tarvittu, kun kirja oli muuten kiinnostava.
Kirjan yleistuntuma on jotenkin valittava. Se on vaarana kun kirjoittaa suoraan omasta elämästään. Romaani ei saa olla pelkkää onnea, mutta miten temppu tehdään, onkin toinen juttu. Joonatan Tola käytti mustaa huumoria. En usko, että se olisi sopinut Brotherukselle.
Brotheruksella on ollut kovia kokemuksia, kuten siskon sairaudet ja kuoleminen nuorena aikuisena, veljen syöpä, nelilapsisen perheen arjen hoitaminen, avioero. Kuitenkin moni asia on huomattavan hyvällä mallilla. On rakkautta ja läheisiä. Hän on saanut tehdä töitä valitsemallaan alalla tanssijana, koreografina ja ohjaajana. Koulutuksen ja työn vuoksi hänellä on vahva ja liikkumista rakastava keho, joka toki vanhenee kuten meillä kaikilla.
Sisarsuhteessa olisi ollut materiaalia enemmän kuin mitä kirjailija on käyttänyt. Lapsuudessa siskokset kilpailivat vanhempien huomiosta ja hankkivat taitoja, joilla voisivat päihittää toisensa. Normaali pieni kateus ja kähinä kuitenkin loppui, kun toinen sairastui syömishäiriöön. Koko perheen huomio keskittyi sairastavaan sisareen ja terveen sisaren asiat siirtyivät sivummalle. Mikä pahempaa, hän ei enää saanut olla oma itsensä, vaan häneltä edellytettiin tietynlaista rohkaisevan kannustavaa ja samalla vetäytyvää käyttäytymistä. Sisaret eriytyivät, kunnes toinen sairastui syömishäiriönsä päälle syöpään. Yhteiset tutkimus- ja hoitokäynnit ja kuoleman läsnäolo lähensivät uudestaan.
Olisin kehottanut kirjailijaa ensimmäisessä kirjassaan kirjoittamaan kattavammin auki nämä monitasoiset vaiheet ja tunteet. Sen sijaan sisarusten suhde on pääosassa vain 13 sivun pätkässä. Ja mukaan on ahdettu kliseetä esimerkiksi näin:
Esipuberteetin vuosina leikkimme näyttämö halkesi. Kaunis, ehjä ja turvallinen lapsuus jakaantui kahtia ja harmonia pirstoutui. Myrsky, jota olin pelännyt, iski voimalla perheeseemme. Sisko laihtui, kuukautiseni alkoivat ja niiden myötä ymmärsin, että lapsuuteni loppuu. Alkoi erkaantuminen. Vaaka, joka oli näyttänyt yhtä tasaista lukemaa summana meistä kahdesta, jakaantui kahdeksi. Aloin kompensoida ja johdattaa ukkosta perheemme sisällä pois äidin hartioilta.
Nooh, saatan olla liiankin allerginen halkeamille, myrskyille ja ukkosille. Karikkoa tuossa ei sentään ollut. Mutta ilman kliseitäkin, kirjassa on runsaasti tylsän elämän tylsää kuvausta, tässä eletään mainitsemaani nelilapsisen perheen arkea:
Asettelin iltaisin jokaisen lapsen seuraavan päivän vaatteet pinoon. Suosin sitä, että pojilla oli keskenään samanlaiset puserot, pidin tärkeänä että ne olivat luonnonkuituiset. Halusin, ettei heidän vaatteissaan ollut isoja kuvioita tai logoja. Suurimman osan heidän vaatteistaan olin ommellut ja loput ostanut kirpputorilta. Vain alusvaatteet ja sukat ostin uusina. Olin tarkka siitä, että kaikki vaatteet olivat puhtaita ja silitettyjä.
Brotherus sortuu myös samaan kuin Hunter Biden omassa kirjassaan, eli vuodattamaan ylistystä läheistensä ominaisuuksista. Se nyt ei toimi muualla kuin onnittelu- tai hautajaispuheissa. Sivulla 133 on lähes koko sivun vievä listaus hänen neljän lapsensa piirteistä, josta muutamia poimintoja eri lapsilta: loputtoman ahkera, viisas, moneen suuntaan lahjakas, herkkä, hauska, syvällinen, karismaattinen, kiinnostunut ryhmän jäsenenä toimimisesta, voimakastahtoisin ihminen jonka tunnen.
Kuinka objektiivinen voi äiti olla kuvauksessaan? Tai: kuinka vähän ihmisiä äiti tuntee, jos se voimakastahtoisin osuu omiin lapsiin? Onhan se mahdollista, mutta naurahdin jo tuossa karismaattisessa, sillä ikuisesti mieleeni on piirtynyt erään TV-juontajan kommentti muutaman kuukauden ikäisestä omasta vauvastaan: "Lapseni on karismaattisin ihminen jonka tunnen."
Nykyiselle rakkaalle varatut sivut olisin käyttänyt sisarsuhteeseen nekin. Yhteensitova hulluuden liaani, lentokenttä, johon laskeuduttiin eri taivailta, sielunkumppanuus, rakkaan nukkuma-asennon kuvaaminen, suru siitä yhteinen lapsi ei enää tule kyseeseen... ei ole minun teekuppiani tämä kirja mistään kohdasta.
Kirjassa lienee haettu taiteellisuutta limittämällä pidempiä lukuja, alle sivun pituisia pätkiä, kirjeitä ja Pariisissa kirjattuja päiväkirjamaisia muistoja. Ne eivät toimi rytmittäjinä, kun koko kirja on kasauma hajanaisia havaintoja ympäriämpäri kirjailijan elämästä ja ajatuksista. Ehdottamani keskittyminen sisarsuhteeseen TAI syömishäiriön jatkumoon sisaresta kirjailijaan itseensä, kirjailijasta tämän lapseen olisi jäntevöittänyt teosta.
Alun sitaatille ei tunnu olevan kirjassa katetta muuten kuin äidin kuvauksen osalta. Äitiin kirjailija ei löydä yhteyttä ja hän saa 50-vuotiaana vahvistuksen tunteelleen, että äiti ei koskaan rakastanut häntä. Sen sijaan kirjassa on kyllä muita syitä harmistua. Lapsista on kerrottu avoimesti, ja itse olisin pillastunut, jos olisin löytänyt vastaavia kohtia elämästäni äitini kirjasta. Onneksi äiti ei ehtinyt kirjoja kirjoitella.
Brotherus kertoo Seuran jutussa ajatuksiaan kirjasta ja kirjoittamisesta. Helsingin Sanomien arvostelija suhtautui kirjaan positiivisesti. Keski-Pohjanmaan arvioija kutsuu esikoisromaania loistavaksi, Maaseudun Tulevaisuuden taas pitää sitä hienona ja moniuloitteisena. MT:n arvioija kirjoittaa: "... niissä riittää pohdittavaa itsellenikin tyttärenä, siskona, vaimona ja neljän lapsen äitinä", mikä vahvistaa arveluani siitä että juuri tämä kirja vaatii samaistumista toimiakseen.
Kustantaja: Werner Söderström Oy, Helsinki
Julkaisuvuosi: 2021
Sivumäärä: 329
ISBN: 978-951-0-46417-5
Päällys: Martti Ruokonen
Päällyksen kuvat: iStock ja Hanna Brotherus
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti