Patricia Posner: Auschwitzin apteekkari

 

Aloitin perinpohjaisemman tutustumiseni ihmismielen pahuuteen lukemalla lukioaikaan William Shirerin Kolmannen valtakunnan nousu ja tuho -kirjat sekä muuta aihepiirin kirjallisuutta, mitä äitini antikvariaatin kautta sain käsiini. Hitlerin Saksa ei valitettavasti ole mikään poikkeus maailmanhistoriassa, mutta sen kauhuista on paljon dokumentoitua tietoa, josta yhä vieläkin riittää kirjoitettavaa.

Patricia Posnerin Auschwitzin apteekkari kertoo romaniansaksalaisesta Victor Capesiuksesta (s. 1907). Se kertoo myös IG Farben -konsernin opportunistisesta toiminnasta natsien valtakaudella. Asiat liittyvät toisiinsa, sillä farmasian kandidaatin tutkinnon suorittanut Capesius oli vuodesta 1934 toiminut IG Farbenin omistaman Bayer-lääkeyhtiön myyntiedustajana Romaniassa. 

Romania liittoutui Kolmannen valtakunnan kanssa vuonna 1940 (liian suoraviivaisesti ilmaistu, mutta detaljit eivät liity Capesiuksen tarinaan) ja Capesius joutui sotapalvelukseen. Se kesti kuitenkin vain hetken ja palveluspaikka oli sairaalan apteekki, joten hän pystyi kohta jatkamaan mukavan varakasta elämäänsä vaimon ja kolmen tyttären kanssa. Stalingradin taistelun jälkeen Neuvostoliitto alkoi edetä kohti Saksan hallussa olevia alueita ja Capesiuskin komennettiin Saksan armeijaan elokuussa 1943. Hänet määrättiin SS:n lääkintäasemalle Varsovaan, josta hän teki lyhyitä jaksoa farmaseuttina Sachsenhausenin ja Dachaun keskitysleireillä.

Tatuoituja ihonpalasia omaksi ilokseen kerännyt lääkäri ja eversti Enno Lolling vastasi keskitysleirien terveydenhuollosta ja hygieniasta siinä vaiheessa kun hän tapasi Capesiuksen Dachaussa. Hän lähetti Capesiuksen Auschwitziin joulukuussa 1943, sillä leirin apteekkari tarvitsi apua. Todellisuudessa apteekkari oli romahduksen partaalla jouduttuaan olemaan mukana leirin kauhuissa ja puhui avoimesti Saksan häviöstä. Hänet teloitettiin huhtikuussa 1944 ja Capesius sai hänen paikkansa. Capesius ei ollut halunnut komennusta Puolaan, jättimäiseen keskitysleirikompleksiin, mutta ylennys muutti tilanteen.

Auschwitz-Birkenaussa tuhottiin juutalaisia ja muita ei-toivottuihin ihmisryhmiin kuuluvia. Osa vangeista kelpasi ensin töihin tai lääketieteellisiin kokeisiin. IG Farbenilla oli alueella melko merkityksettömäksi jäänyt tehdas, mutta yhtiöllä ja keskitysleireillä oli muita yhteyksiä: Farbenin tilaamat lääketieteelliset kokeet vangeilla, yhtiön toimittamat lääkkeet sekä Zyklon B -myrkky. 

Joissain kokeissa piti päästä käsiksi koehenkilöiden elimiin vaurioittamatta niitä ja tällöin oli kätevintä pysäyttää sydän fenolihapolla. Fenolihapon, kuten muutkin lääketieteelliset aineet tilasi leirille Capesius, joka avusti toisinaan kokeissa. Josef Mengele oli yksi Farbenin lääkekokeita toteuttaneista lääkäreistä (lisäksi hän teki omia mielipuolisia ihmiskokeitaan).

Zyklon B:n varasto uskottiin Capesiuksen valvontaan. Hänet velvoitettiin myös osallistumaan leirille junavaunuissa saapuvien ihmisten jaotteluun työkykyisiin ja suoraan tuhottaviin. Leirille saapui jonkin verran Capesiuksen myyntiuran aikaisia liiketuttavia, jotka tunnistivat hänet ja toisinpäin, mutta sillä ei ollut merkitystä saapuvien kohtaloon.

Capesius ei katsonut olevansa vastuussa kuolemista, koska hän totteli vain määräyksiä. Samaa selitystä käytti moni muukin Kolmannen valtakunnan edustaja. Jos olisikin näin (eikä ole), niin hänellä oli muitankin syntejä kontollaan. Capesius varasti leirille saapuvien vankien arvoesineitä samalla kun toimeksi saaneena keräsi heidän laukuistaan lääkkeet. 

Vielä makaaberimpaa oli ruumiilta irrotettujen kultahampaiden joutuminen Capesiuksen käsiin. Niitä säilytettiin varkauksien varalta lääkevarastolla, mutta sen valvoja ei voinut vastustaa kiusausta vaan sulatutti kultaa omaan käyttöönsä. Uhrien kannalta on toki se ja sama, veikö arvoesineet Capesius vai natsihallinto, mutta tekijän kannalta ei ole.

Kolmannen valtakunnan loppu koitti viimein, ja brittijoukot ottivat Saksan puolelle paenneen Capesiuksen sotavangiksi toukokuussa 1945, tietämättä hänen teoistaan. Hänet vapautettiin vuoden päästä. Romanialainen tuomioistuin oli kuitenkin langettanut Capesiukselle kuolemantuomion poissaolevana, koska silminnäkijät olivat kertoneet hänen olleen mukana päättämässä Auschwitziin saapuvien kohtalosta. 

Capesius jäi Saksaan ja pyrki saamaan itselleen statuksen, jolla voisi jatkaa normaalia elämää. Mutta taas hänet tunnistettiin, ja siirrettiin (tällä kertaa vankina) Dachauhun, jota hallinnoivat Yhdysvaltojen joukot. Vangitsemiseen riitti Waffen-SS:n jäsenyys. Capesius valehteli joka lomakkeella ja kuulustelussa, erityisesti hän pimitti Auschwitzin jaksoaan, keräsi suosituksia ja todistuksia. Capesius vapautettiin jälleen elokuussa 1947: katsottiin että hänet oli pakotettu Waffen-SS:ään ja hän oli sodan aikana työskennellyt ainoastaan terveydenhuollossa. Vielä yksi syyte natsismista ja vapautus lokakuussa.

Vuonna 1950 Capesius perusti vaivihkaa oman apteekin anastamansa hammaskullan avulla. Apteekki menestyi ja Capesius eli leveästi, ainoa ongelma oli ero perheestä, joka ei päässyt pois Romaniasta. Kunnes joulukuussa 1959 hänet pidätettiin uudestaan. Auschwitzin rikoksista vastuussa olevista oli kiinnostunut moni ja raskauttavaa materiaalia oli kerätty taustalla. Nyt haluttiin nostaa syytteet tämän leirin johtoa vastaan, keitä vain oli löydettävissä.

Taas kuultiin valheita suut ja silmät täyteen. Capesiuksella oli varaa palkata hyvät asianajajat. Pahaenteiseltä vaikutti kuitenkin Israelissa käynnistynyt Adolf Eichmannin oikeudenkäynti, jonka päätteeksi hänet todettiin syylliseksi sotarikoksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan joulukuussa 1961, ja hirtettiin seuravana keväänä.

Auschwitzin syytteet valmistuivat keväällä 1963. Periaatteessa tarvittiin näyttö selvästä yhteydestä tiettyjen uhrien kuolemaan, eikä riittänyt että henkilö oli ollut osa leirin murhakoneistoa. Capesius jatkoi valehtelua ja vähättelyä ja koetti mitätöidä itäblokin puolelta tulevien todistajien sanomisia kutsumalla niitä osaksi kommunistien salaliittoa. 

Pitkän tutkintavankeuden aikana hän valitti, miten huonosti vankeja kohdeltiin, Aucshwitzin vangitkin söivät paremmin! Seksi vaimon tai tyttöystävän kanssa oli kielletty ja oli vain sopeuduttava. Turha kai mainitakaan, että tätäkin hän vertasi leiriin, jossa sentään oli ollut bordelli (mutta ei vangeille vaan vangeista koottu).

Tuomioistuin katsoi vuonna 1965 toteennäytetyksi, että Capesius oli osallistunut ainakin 8000 maanmiehensä lähettämisestä kuolemaan valikoimalla näitä ratapihalla. Hänen oli näin ollen täytynyt tietää, että kyse oli tuhoamisohjelmasta. Erityisen raskauttavaa oli murhattujen vankien omaisuuden käyttö omaksi hyödyksi. Hän sai kuitenkin vain yhdeksän vuoden tuomion, vapautui siitäkin kohta, tammikuussa 1968, ja pysyi vapaana loppuajan elämästään. 

Capesius kuoli vuonna 1985. Hän ei katunut vaan syytti edelleen kommunisteja propagandistisesta mustamaalauksesta. Hän oli noudattanut vain käskyjä. Sitäpaitsi hänen vaimonsa oli puolijuutalainen, miten hän olisi voinut osallistua juutalaisten tuhoon?

Kirja etenee yhtä täsmällisesti kuin natsit omassa tuhoamistyössään. Jos tästä aiheesta pystyy kirjoittamaan kuivahkon kirjan, niin Posner on sen tehnyt. Kuitenkin kirjassa oli jonkin verran turhaa mässäilyä keskitysleirien kauhuilla. Niistä tuskin pystyy kertomaan enää mitään uutta ja KAIKKIEN pitäisi ne tuntea ennestään. Sen sijaan kuvaukset Capesiuksen omista törkeyksistä ovat paikallaan kuvaamaan sitä, mihin juuri tämä ihminen oli valmis.

Capesiuksen, Auschwitzin johdon ja lääkärien sekä IG Farbenin johdon syyteprosessien vaiheita kuvatessaan Posner onnistuu hyvin valottamaan maailmanpolitiikan ja Saksan asenneilmapiirin muutoksia sodan loppumisen jälkeen. Samoin kuin tuomaan esiin sen, miten tiukasti syytetyt pitivät kiinni tarinoistaan ja viattomuudestaan. Onko pahempi paha sellainen, joka suoraselkäisesti tunnustaa pahuutensa, vai sellainen, joka ei myönnä mitään? En tiedä. Sen tiedän, että sama pahuus odottelee jollain prosenttiosuudella jokaisessa kansassa aikaa, jolloin olosuhteet jälleen pakottavat tai antavat mahdollisuuden kauheisiin tekoihin.

Patricia Posner on englantilaissyntyinen journalisti ja tietokirjailija, joka asuu nykyään Yhdysvalloissa. Myös hänen puolisonsa on tietokirjailija, ja Auschwitzin apteekkari sai alkunsa puolison tehdessä taustatöitä Josef Mengeleä käsittelevään teokseensa. Mengelen poika mainitsi haastattelussaan Auschwitzissa toimineen apteekkarin. Patricia Posnerin reaktio oli: "Sielläkö oli apteekkari?" ja lopputuloksena on tämä kirja.

Kustantaja: Minerva Kustannus Oy, Helsinki
Julkaisuvuosi: 2019 (alkuperäinen The pharmacist of Auschwitz. The untold story 2017)
Sivumäärä: 315
Kääntäjä: Niko Jääskeläinen
ISBN: 978-952-312-997-9 (pokkari)
Kansi: Taittopalvelu Yliveto Oy

Pokkariversiossa ei ollut kuvia, joihin kirjailija viittaa kiitoksissaan.

Auschwitzin apteekkari oli vuoden 2021 Goodreads-lukuhaasteeni 7. kirja. Annoin arvosanaksi Goodreadsissa 3/5. Arvostelijoiden keskiarvo oli 4,05.

Miika Nousiainen: Metsäjätti

 

 

Pari vuotta sitten kävin ystävieni kanssa Hakaniemen Arena-teatterissa katsomassa Pullo Cavaa ja aurinkoa -hupailun. Näytöksen alkamista odotellessa kiersimme korttelia. Juttelu oli niin intensiivistä, että ainoastaan minä huomasin vastaan tulleen julkkiksen – mutta en keksinyt kuka julkkis hän oli. Ystäväni olisivat tienneet, jos olisivat miehen huomanneet. Kyseessä oli Miika Nousiainen, mutta en ollut vielä lukenut yhtään hänen kirjaansa, enkä katso paneelishow-ohjelmia. 

Viime syksynä luin sitten pitkään hyllyssä odottaneen Juurihoidon ja nyt rappukäytävän ikkunalaudalta nappaamani Metsäjätin (työkämppäni rapun asukkaat jättävät itselleen tarpeettomia kirjoja alimman kerroksen ikkunalle, mutta minä taidan olla ainoa, joka niitä ottaa).

Metsäjätti kertoo urallaan menestyneestä ekonomi-Pasista, työttömyyden ja tehdasjaksojen välillä seilaavasta Jannesta, heidän nuoruudestaan metsäteollisuuspaikkakunnalla ja Metsäjätti-nimisestä yrityksestä. Globalisaation tuoma rakennemuutos on taustalla oleva iso teema, mutta tärkeämpi on taustan merkitys ihmisen elämänkulussa ja mahdollisuudet muuttaa omaa kohtaloaan. 

Molempien päähenkilöiden isät ovat olleet tehtaalla töissä, pojat ovat olleet samalla luokalla ja samassa urheiluseurassa. Arjen niukkuus ja isien alkoholismi yhdistivät myös. Nyt he ovat kolmekymppisinä aivan eri asemissa saman yrityksen palveluksessa.

Nykyhetkeä eletään kirjassa muutaman kuukauden mittainen ajanjakso, jolloin Pasi joutuu hoitamaan nuoruutensa paikkakunnalla ikävän tehtävän: etsi tehostettavaa ja jos et löydä, koko tehdas suljetaan. Tehdas on hyvässä iskussa ja tuottaa voittoa, mutta ei tarpeeksi. Pasin on pakko ottaa tehtävä vastaan, mutta hän aikoo pelastaa tehtaan, vaikka tietääkin jo lähtiessään että irtisanomisia tulee joka tapauksessa. Tehtävästä alkaa Pasin muutos nuoresta ja nälkäisestä talousihmisestä kohti inhimillisempää duunarien puolustajaa. 

Janne on kirjan alussa taas kerran saanut työtä vaneripuristimen hoitajana. Hän on taitava koneenkäyttäjä, mutta suhdanteiden lisäksi oma alkoholinkäyttö on aiheuttanut katkoja uraan. Toisin kuin Pasi, hän ei ole uskaltanut toteuttaa omia haaveitaan, koska äiti kannusti aina luovuttamaan. Äidin mukaan kannatti ajatella tulevasta pahin vaihtoehto, ettei pety pahasti. 

Janne tuli isäksi jo yläasteella. Koulun opinto-ohjaaja suivaantui Jannen sähellykseen, eikä vähääkään tukenut lukiohaaveita, vaikka Jannella oli kirjoittamisen lahja ja muutkin aineet olisivat sujuneet. Ja niinhän siinä kävi, että Janne luovutti lukiossa nopeasti. Rehtori kätteli hänet koulun historian huonoimpana oppilaana.

Janne kasvaa kirjan nykyhetkessä myös. Pasi pakottaa vanhan kaverinsa kirjoittajakurssille ja Janne tokenee henkisestä alakulostaan yhtä vikkelästi kuin Rohanin kuningas Théoden, kun Gandalf vapauttaa hänet Grima Käärmekielen kirouksesta Taru Sormusten herrasta -trilogiassa. Hän alkaa kirjoittaa nimimerkillä pitkiä mielipidekirjoituksia ja myöhemmin omalla nimellään lehtijuttuja.

Molempien miesten kasvu on epäuskottavan nopeaa. Jannesta tulee liian laaja-alainen ajattelija ja Pasi hylkää kovat arvonsa tuosta vain. Miehet uudistavat ystävyytensä mutkatta ja vaikka sellaista tapahtuu usein lapsuudenystävien välillä, ovat Janne ja Pasi eriytyneet niin kauas toisistaan, että läheinen ystävyys ei tunnu luontevalta. Silti kasvutarinat tuovat mukavan positiivisen vireen kirjaan. Juurihoidon veljekset kasvoivat samalla lailla, liian nopeasti, mutta positiivisesti.

Jannen varhaisella isyydellä kirjailija saa laitettua Pasin ja Jannen hienosti kontrastiin, sillä Janne ehtii nykyhetkessä tulla isoisäksi samaan aikaan kun Pasi tulee erittäin suunnitellusti vasta isäksi. Jannen poika kulkee samaa työttömän alkoholistin tietä, erotuksena se, että poika ei vaikuta tuntevan mitään tunnontuskia elämäntyylistään. Pasin isäksituloa kuvataan paljon hänen paremmista piireistä olevan Emilia-vaimonsa sisustuspuuhien kautta. Kun täydellisenä edennyt raskaus lopulta kääntyy ennenaikaiseksi synnytykseksi ja lapsen taisteluksi elämästään, on se viimeinen sysäys Pasin arvojen muutokselle.

Globalisaation vaikutuksia Suomen metsäteollisuuteen esitellään asiallisesti, samoin kuin yhdestä tehtaasta riippuvaisen pienen paikkakunnan kehitys kahden sukupolven aikana. Kirja on varsin onnistunut yhteiskunnallisena romaanina. Finna-palvelussa kirjan yhdeksi luokitukseksi oli annettu musta huumori, mutta itse en pitänyt tätä minkään lajin huumorin edustajana.

Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki
Julkaisuvuosi: 2011
Sivumäärä: 286
ISBN: 978-951-1-25534-5
Kansi: Markus Pyörälä

Metsäjätistä on tehty elokuva, jonka ensi-ilta oli vuonna 2020.

Metsäjätti oli vuoden 2021 Goodreads-lukuhaasteeni 6. kirja. Annoin arvosanaksi Goodreadsissa 4/5. Arvostelijoiden keskiarvo oli 3,63.

Hanna-Riikka Kuisma: Kerrostalo

 

"Niin että mitä?" kuvaa olotilaani, kun olin lukenut palan matkaa Hanna-Riikka Kuisman Kerrostaloa. En ollut tehnyt ennakkotutkimusta kirjan sisällöstä ja luulin sen kertovan elämästä lähiökerrostalossa. Ja kertoihan se, mutta omat kokemukseni sellaisista paikoista kuin Vuosaari, Malmi, Tapulikaupunki ja Kontula eivät raffiudessaan ulotu lähellekään tätä kirjaa. 

Myönnän, että huumeet eivät ole olleet vielä iso tai ainakaan näkyvä asia silloin, kun noissa paikoissa asuin. Alkoholi oli, mutta toisin kuin kirjassa se ei koskettanut koko lähiötä kokonaisvaltaisesti. Nettiselaamisen perusteella Kuisman kirja on dystopia kerrostalolähiöstä. Tieto selitti alueen ympärille rakennetun aidan, josta pääsi sisään ja ulos vain lukittujen porttien kautta.

En koskaan pitänyt lähiökerrostaloista, mutta kirjan ihmisten elämään verrattuna olen asunut luksuselämää! Lukeminen teki murheelliseksi, mutta toisaalta pidän synkkyydestä ja siitä, että kenellekään ei ollut kirjoitettu onnellista loppua. Se, miten heille lopulta kävi, jäi kirjassa auki, mutta useimmat tuntuivat suuntaavan aina vain huonompaa kohtaloa päin. 

Näkökulmahenkilöitä oli paljon, omaan makuuni jopa liikaa. Osaa liikuteltiin väkinäisesti loppuun saakka. Ei kuitenkaan kaikkia. Arvostan Renny Harlinin Deep Blue Sea -elokuvan kohtausta, jossa Samuel L. Jacksonin esittämä voimakas ja kokenut johtajatyyppi joutuu hain hampaisiin kesken motivaatiopuheen. Vähän samaan tyyliin, siis samalla nopeudella ja täysin yllättäin, tuli kirjassa loppu kahdelle näkökulmahenkilölle. Ratkaisu toimi hyvin ja henkilöt olivat kaikkensa antaneet kertomukselle.

Näkökulmahenkilöiden suuren määrän hyvä puoli oli, että Kuisma sai mukaan eri-ikäisiä lähiön asukkaita, joille lähiön muutos näyttäytyi hyvin eri tavoin. Ikäihmiset Marketta ja Reino pystyivät elämään pahimpien tapahtumien ulkopuolella ja he olivat ainoat vanhanaikaisen työelämän ja normaalin eläköitymisen kokeneet. Heidän ikätoverinsa Terttu ja Voitto olivat järkyttävässä jamassa, ja olivat nuo edellisessä kappaleessa mainitut pikalopetetut henkilöt. Nuori tyttö Jade taas kummasteli asioita lapsen vinkkelistä, mutta olisi ollut mukavampi katsella, jos äiti ei olisi ollut seksityöläinen.

Eniten kerrottiin pari-kolmekymppisestä Jessicasta, joka diilasi huumeita Kim-nimisen väkivaltaisen miehen puolesta. Jessicalla meni alkuun olosuhteisiin nähden jotenkuten – olosuhteet olivat sellaiset, että hän oli menettänyt lapsensa huoltajuuden, työpaikkansa ja hyvän miehensä ja joutunut palaamaan lapsuutensa ja nuoruutensa lähiöön, mutta hän kuitenkin asui mukavan miehen kanssa ja vaikka molemmat käyttivät aineita, oli heillä kämppä ja ruokaa ja kuvitelma siitä, että elämä oli omassa hallinnassa. Jessica kaipasi lastaan, ja laittoi salaa rahaa sivuun päästäkseen muuttamaan lapsen lähelle. Kaikki lähti kuitenkin kammottavalla tavalla alamäkeen muutaman virheliikkeen seurauksena.  

En pystynyt ymmärtämään Jessicaa, joka oli joutunut nykytilaansa omien tekojensa vuoksi. Sen sijaan keski-ikäinen Teppo, joka oli jäänyt lähiöön ja eleli nyt lomautettuna asuntonsa ja baarin muodostamassa pienessä piirissä, oli hyvin inhimillinen. Hän yritti aina pysyä pidempään selvinpäin, mutta baari ja kaverit vetivät lähes joka ilta puoleensa. Teposta tuli etsimättä mieleen pätkä Mikko Alatalon laulusta Ihmisen ikävä toisen luo: "Nuo kasvot miestenhuoneen peilissä, joita tuijotan. Ei ne minun oo vaan omaisuutta ryyppyporukan."

Tepon naismaku ei ollut seurannut hänen ikääntymistään ja nuoruuden ihastukset, joita hän edelleen näki lähiön kaduilla ja baarissa, ällöttivät. Ei kuitenkaan tullut mieleen, ettei hän itsekään rahattomana ryyppymiehenä kovin houkutteleva ollut. 

Tepon ikäpolvea olivat vielä raitistunut väkivaltajeppe Sakke ja kerrostalokiduttajaksi nimetty Miikka sekä kaksi naisista, niitä, jotka eivät Teppoa enää kiinnostaneet. Sakella oli blogi ja päihdevapaa kahvila, Miikka pääsi kirjassa vankilasta ja tuli sekoittamaan lähiön elämää. Keiden kaikkien isä hän oli ja olisiko jonkun muun kuulunut olla vankilassa?

Turha hahmo oli mukava huoltomies Ossi, joka alkoi seurustella toisen näkökulmahenkilön kanssa ja paljastui lukijoille ihmisiä netissä manipuloivaksi äärioikeistolaiseksi. Oli vielä muitakin salaperäisiä tahoja, jotka hallinnoivat lähiön huumekauppaa ja väkivaltaa tai toisaalta keräsivät voimia ensinmainittuja vastaan. En jaksanut innostua näistä vihjailuista, varsinkaan kun lopussa ei asioihin tullut selvyyttä.  

Dialogi ei aina ollut toimivaa ja selittämistä olisi pitänyt siirtää pois dialogista. Kun yksi nuoremmista naisista oli mustasukkaisena päätynyt Tepon naapurin ja ikätoverin Piritan ovelle selvittämään, missä hänen miehensä käy pettämässä, lateli Pirita:

– Kyllä minä tiedän kuka sinä olet, Pirita sanoo yllättävän rauhallisesti. – Arvasin, että tulet joskus. Jos haluat, että se loppuu, hoida suhteesi kuntoon. Minä en usko, että toista ihmistä voi omistaa. Miehesi ei sinänsä merkkaa minulle yhtikäs mitään, se oli vain seksiä. Ja suoraan sanottuna joku tinder-kaveri on juuri nyt viimeinen murheistani. Että jos sinulla ei ole mitään sanottavaa, niin voitko poistua.

Piritan ajatukset olivat vankilasta päässeessä Miikassa, mutta eihän kukaan nyt puhu tuolla tavalla, edes dialogin rajoitteet huomioiden!

Kirja oli kuitenkin kokonaisuutena taitavasti kirjoitettu ja luin sitä hotkimalla. Se on varsin suosittu ja oli vastikään julkaistun tilaston mukaan Ellibs-palvelun vuoden 2020 lainatuin e-kirja.

Hanna-Riikka Kuisma (s. 1978) on valmistunut kuvataiteilijaksi Lahden taideinstituutista vuonna 2001, mutta keskittynyt kirjoittamiseen. Kuisma on porilainen ja porilaisuus näkyy kirjan sisäänheittosivulla, jolla Kuisma kertoo ei-kertovansa Porista: 

Vaikka teoksen työnimenä oli Päätepysäkki Pori Hubert Selby nuorempaa mukaillen, tämä on fiktiivinen romaani, joka sijoittuu kuvitteellisen suomalaisen keskisuuren teollisuuskaupungin laitamille. Kaikki yhteydet todellisiin henkilöihin, tapahtumiin tai paikkoihin ovat silkkaa sattumaa.

Kustantaja: Like Kustannus Oy, Helsinki
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 333
ISBN: 978-952-01-1867-9
Kansi: Tommi Tukiainen
Kannen kuva: www.davewallphoto.co.uk / Arcangel

Kerrostalo oli ehdolla kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajaksi.

Kerrostalo oli vuoden 2021 Goodreads-lukuhaasteeni 4. kirja. Annoin arvosanaksi Goodreadsissa 4/5. Arvostelijoiden keskiarvo oli 3,46.