Sisareni suositteli minulle Neiti U:ta, en todellakaan tiedä miksi, sillä en itse ole likimainkaan NIIN neuroottinen kuin Eeva Turusen tarinoiden päähenkilöt. Sisar oli käynyt katsomassa myös Turusen monologinäytelmän Muutama sana Ullasta (vuodelta 2014). Itsekin menisin nyt kun olen kirjan lukenut.
Olen nettiantikvariaattien suurkäyttäjä, joten tilasin kirjan sellaisesta. Kirjailijalle ei valitettavasti koidu myynti- tai lainauskorvaustuloa antikvariaattimyynnistä, mutta on tärkeää pitää myös antikvariaatit pystyssä.
Vaikka tilaaminen sujui vikkelään, odotteli Neiti U ihmissuhdehistorioineen lattialla erään pinon päällimmäisenä pitkään, ennen kuin ehdin aloittaa lukemisen. Ja silloinkin tavoitteena oli saada vuoden 2020 Helmet-lukuhaasteessa täytettyä kohta “kirjassa käytetään sosiaalista mediaa”. No eihän siinä perhana vieköön käytetä! Pienellä pakottamisella siirtyi Sofi Oksasen Koirapuisto kyseiseen kohtaan (päähenkilö stalkkaa facebookissa) ja laitoin Neiti U:n sen tilalle kohtaan “kirjassa kohdataan pelkoja”.
Ennen siirtelyoperaatiota toivoin hetken, että kirja sopisi kohtaan “säeromaani”. Minusta siinä on säeromaanin piirteitä, sillä kirjan seitsemästä novellista neljä on kirjoitettu hyvin ilmavasti, lyhyt pätkä tekstiä kullakin rivillä, kieliopillisista muotoseikoista välittämättä. Kirjaa kuitenkin luonnehditaan lyhytproosaksi. Hyvä niin, säeromaaniin menköön sitten Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarina, josta kirjoitan kun olen saanut sen luettua.
En ole aivan varma kohdataanko pelkoja lopulta, ainakaan kovin tervehenkisesti, mutta niitä tulee esiin tiuhaa tahtia. Blogitekstiä kootessani selvisi, että Eeva Turunen (s. 1983) on arkkitehti. Se selittääkin erään novellin hyvin asiantuntevat ongelmat, jotka kasvavat päähenkilön pään sisällä uuteen mittaan.
Jos lukee kirjasta vain yhden novellin, olkoon se juuri En haluaisi tänne helmenharmaata, jossa työväenopiston projektiin valittu arkkitehti pyörii yössä unettomana toisaalta mielipahan ja toisaalta pelkojen vallassa. Mielipaha syntyi siitä, että projektin jatkotöihin oli otettu toinen suunnittelija. Syy selviää lukijalle arkkitehdin kietoutuessa yhä syvemmälle ajatuksiinsa ja lopulta koteloituessa froteelakanoihin.
Arkkitehti oli nimittäin toiminut hyvin tunnollisesti, mutta samalla unohtanut sentapaisia juttuja kuin suuren esiintymissalin akustiikan: “sitten kävi niin, että hanke eteni vauhdikkaasti ja kaikki unohtui, tai ei sentään kaikki, mutta moni asia.” Katon lumieste oli tullut valittua estetiikan, ei käytännöllisyyden perusteella. Pieteetillä vaalitut alkuperäiset värit ja osien teettäminen vanhan mallin mukaan eivät ole plussaa silloin, kun isot linjat paukkuvat.
Pelot olivat sellaisia, joita voisin itsekin keksiä yöllä unettomana, JOS olisin arkkitehti, jolla on taipumus unohdella. Kukaties laskin rei’itysprosentin väärin? Kumuloituuko kuumuus lastulevyn alle? Kiinnitettiinkö kuparipelti oikeanlaisilla niiteillä?
Näytelmäkulman esittelyssä Turusen monologia kuvataan salakavalan hauskaksi. Minulle Neiti U oli nimenomaan humoristinen kirja, vaikka novellien päähenkilöillä meni huonosti – lähes kaikilla ja lähes koko ajan. Päällimmäiset huolenaiheet, kuten arkkitehdin epäonnistunut työväenopisto tai tekniselle isännöitsijälle kerrotut huolet taloyhtiön tilasta, olivatkin oikeasti peitettä sydänsuruille, joita purettiin muun paasauksen seassa. Päähenkilö saattoi esimerkiksi keksiä entiselle rakkaalleen kadehdittavia kohtauksia uuden puolison kanssa. Niissä asuttiin kodikkaasti mutta samalla hienosti, tehtiin jännittäviä asioita ja muistettiin arvostaa toista sekä antaa tälle tilaa.
Päähenkilöt eivät olleet kovin hyviä kahdessa viimeisessä kohdassa. Niinpä päädyttiin tällaisiin kohtauksiin:
hän sanoo: en muista tuollaista
kysyn: muistatko, miten sinä sanoit, että olit aina toivonut jotakuta, jonka kanssa voisi näin pussailla, pitkään? sinä aina sanoit, että olit toivonut jotakuta juuri sellaista?
hän katsoo minua ontosti ja sanoo: ei, en muista tuollaista.”
Ankeat eriytymisen dialogit toivat hyvällä tavalla mieleen Hemingwayn novellit, joihin ihastuin lapsena ennen kuin tiesin, kuka Hemingway on, tai mikä on novelli.
Niminovellissa Neiti U muisteli hengästyttävään tahtiin menneitä poikaystäviään, joista jokainen oli jollain tavalla erikoinen. Kavalkadi oli eräänlainen Arthur Schnitzlerin Piirileikki: Neiti U tavoitteli selvästi joitakuita enemmän kuin toisia, ja jotkut tavoittelivat Neiti U:ta enemmän kuin toiset. Rivien välistä saattoi lukea, että joistakuista oli syytä hankkiutua eroon. Mutta onko monologin Ulla neiti U? Neiti U jää novellissaan ohueksi, joten vaikka pääsisi näkemään (ja etenkin kuulemaan) kehutun monologin, ei asia välttämättä selviä.
Kieli on ihastuttavimpia lukemiani, sankkanaan kieroja, kummallisia ilmaisuja, kuten “sileää elokuu-ulappaa tökkää silloin tällöin kalastusmielessä tiira.”
Ja kirsikkana kakun päällä: novelleissa käytetään kissaa tilaelementtinä.
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Siltala, Helsinki
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 210
ISBN: 978-952-234-506-6
Päällys: Jussi Karjalainen
Palkinnot: Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto parhaasta esikoisteoksesta 2018.
Neiti U oli vuoden 2020 Goodreads-lukuhaasteeni 49. kirja. Annoin arvosanaksi Goodreadsissa 4/5. Arvostelijoiden keskiarvo oli 3,77.