Marika Lehto: Häkissä – Hannes Hyvösen tarina

 

Koska en seuraa urheilua, en ollut koskaan kuullutkaan jääkiekkoilija Hannes Hyvösestä. Hyvösen tähänastisen tarinan kertovan Häkissä-kirjan kansi kuitenkin pysäytti Tokmannin alekorin luo ja selasin kirjasta pari kohtaa nähdäkseni, onko se tarpeeksi vetävästi kirjoitettu. Kyllä vain. Kirjassa vaikutti olevan vauhtia ja dramaattisia käänteitä, eikä kirjoitustyyli tökkinyt, joten viisi euroa vaihtui kassalla kirjaan.

Hyvönen (s. 1975) ja minä olemme saman aikakauden kasvatteja, vain muutaman vuoden ikäerolla. Siinä yhteneväisyydet sitten olivatkin. Hyvönen omistautui lapsesta saakka urheilulle ja pelasi monissa SM-liigan joukkueissa, Elitserienissä, NHL:ssä, KHL:ssä ja vielä ohimennen Sveitsissäkin. Seurat vaihtuivat, osaaminen, maine ja tulot kasvoivat, samoin päihteiden käyttö, kunnes oli aika tulla askel askeleelta alas, lopulta hakemaan apua psykiatriselta osastolta ja sosiaalitoimistolta. Kirjan päättyessä pahimmat ongelmat on selätetty ja Hyvönen on palaamassa Ouluun jääkiekkoon liittyviin töihin.

Hyvösen tarinaa lukiessa päällimmäiseksi nousee ihmetys siitä, kuinka MONTA kertaa lahjakas ja valtavasti työtä kehittymisensä eteen panostanut ihminen voikaan sössiä omat mahdollisuutensa. Kertoja-Hyvönen mainitsee usein poikkeuksellisen vahvan tahtonsa, jonka avulla on päätynyt jo nelivuotiaana kiekkoilemaan ja sen jälkeen noussut lukemattomat kerrat syövereistä. Lapsuudessa ja nuoruudessa sinnikkyys onkin tuottanut urheilullista tulosta, mutta aikuisena järkähtämätöntä tahtoa on turhan usein tarvittu selviytymiseen tilanteista, joihin ei olisi pitänyt alun perinkään päätyä. Tähän voisi muokata version vanhasta sanonnasta "älykäs selviää tilanteista, joihin viisas ei joudu".

Kirjasta saa seuraavanlaisen kuvan Hyvösen peliuran aikaisesta luonteesta: hän oli ärhäkkä pelityyliltään ja puheiltaan, herkästi suuttuva ja käytti liikaa alkoholia ja/tai muita aineita. Pelityylissä osasyynä on ilmeisesti ollut joukkueiden toive. Hyvönen olisi halunnut näyttää enemmän teknisiä taitojaan, mutta alkuvuosina häneltä toivottiin rajuja otteita. Toisaalta herkästi kuohahtavasta miehestä niitä olisi varmaan löytynyt ilman toiveitakin jonkin verran. 

Kirjassa mainitaan kaksi kertaa, jolloin päähenkilö veti päänsä täyteen, kun häntä ei ollut valittu seuraavan päivän kokoonpanoon. Ensimmäisellä kerralla hän oli viimein päässyt SM-liigaan TPS:n riveissä. Toisella kerralla hänen unelmansa on vielä pidemmällä, NHL:ssä San Jose Sharksissa. Molemmissa seuraa ankara ripitys pelikavereilta: jos joku olisi sairastunut tai loukkaantunut, olisi tilalle tarvittu pelikunnossa olevaa miestä. San Josessa ripittäjä oli peräti Teemu Selänne, joka oli ollut suureksi avuksi Hyvösen asettuessa ensi kertaa Yhdysvaltoihin. 

TPS:n tapaus sattui kohta liigajoukkueen ovien avauduttua, eikä Hyvösen TPS-ura katkennut siihen. Eikä siihenkään, kun hän samana vuoden 1995 keväänä Suomen mestaruutta juhliessaan tuli varanneeksi TPS:n piikkiin sviitin Pörssistä. Liigaseuraa pahemmin suivaantui sviittiin viety baariseura: nainen oli poistuessaan teipannut Hyvösen kihlasormuksen tämän palleihin. San Jose Sharksissa samanlainen sekoilu johti paluumatkaan koti-Suomeen. "Sinulla on väärä asenne", totesivat joukkueen vetäjät.

Asenne oli siis sekoitus juopottelua ja kuohuntaa. TPS:stä tuli lähtö vuonna 1998, kun uusi valmentaja antoi hienovaraisesti mahdollisuuden siirtyä Porin Ässiin. Hyvönen ei tietenkään siirtynyt, koska luonne, vaan hankki paikan Espoon Bluesista. Bluesista Hyvönen sai potkut käytöksen takia ja siirtyi loppukaudeksi 1999–2000 HIFK:hon. Kokonaisuudessaan hänestä tuli tuon kauden SM-liigan jäähykuningas. Hän istui 40 pelissä jäähyaitiossa 189 minuuttia ja sai liikanimen Hurja-Hannes. 

Asia tuli varmasti selväksi, joten en käy miehen seilaamista seurasta seuraan tämän pidemmälti läpi, enkä myöskään kerro herkullisimpia päihdesekoiluja, sillä ne kannattaa kunkin lukea itse. Merkittävää on, että kaikesta huolimatta Hyvönen sai pitkään aina uuden seurapaikan, ja useimmiten paremmalla palkalla ja ehdoilla!

Samat oireet vaikuttivat kuitenkin myös hänen ihmissuhteisiinsa, nopeita rakastumisia aina kulloinkin maailman ihanimpaan naiseen, ja kyllästymiseen päättyviä liittoja, kunhan ihastumisen sumu oli kadonnut. Otetaan esimerkkinä ensimmäinen puoliso, joka jaksoi muuttaa miehen seuravaihdosten perässä maasta ja kaupungista toiseen. Ruotsiin hän kuitenkin tuli lasten kanssa muutama viikko liian myöhään, sillä mies oli jo löytänyt toisen, jumalaisen kauniin naisen, joka aiheutti miehelle sisäistä kuplintaa. Kun Hyvönen kertoi puolisolleen, että ei jaksa tätä enää ja olisi parempi, että perhe palaisi heti takaisin Suomeen, kävi näin:

Vaimoni suuttuu ja lähtee yksin Suomeen. Sviitin toisessa päässä uniaan jatkavat kaksi- ja neljävuotiaat tyttäreni, samalla kun puhelimeni piipittää viestejä ihastukseltani.

Näin Hyvösen tarinassa yhtymäkohtia niin Mikael Persbrandtin kuin Hanna Brotheruksen muistelmiin. Persbrandtilla oli samanlaista päihdekoheltamista ja ihmeselviytymisiä ilman pahempia kolhuja tai hengen menetystä. Ja molempien tarinoissa voi aistia tiettyä siloittelua, onhan Persbrandtin muistelmien nimikin Muistini mukaan. Brotheruksen kirjassa taas ryvetään oman itsen ympärillä ja sama toteutuu valitettavasti Hyvösen kertomuksessa. Hyvönen on elänyt kiinnostavan ja pääosin menestyksekkään elämän, mutta aina löytyy jotain marinan aihetta. 

Kirjailija on saanut Hyvösen vauhdikkaat vaiheet hyvin kasaan. Ei tarvinnut selailla ees-taas, että missäs nyt oltiinkaan, vaikka seurat ja paikkakunnat vaihtelivat. Sekoilut kerrotaan melko lakonisesti. Kirjoitustyyli oli miellyttävä, ainoastaan runsas ylisanojen käyttö alkoi ärsyttää kirjan loppua kohti. Toki sen tarkoitus lienee ollut kertojan kaikki-tai-ei-mitään luonteen korostaminen. Esimerkkejä:

• Olen äärimmäisen hyvässä kunnossa, 90 kiloa pelkkää lihasta, enkä pääse käyttämään koko potentiaaliani. (TPS 1995–1996)
• Tuntuu, että koko se valtava huippu-urheilijan potentiaali, joka minulla jo nuorena oli ja jota TPS:n mylly päivittäin hioi, alkaa vihdoin piirtyä kunnolla näkyviin. (Blues 1998–2000)
• Myös pelini farmissa alkavat kaikin puolin hyvin. Ajasta Baronsissa tulee yksi urani hauskimmista. (San Jose Sharksin farmijoukkue Cleveland Barons 2001–2002)
• Kariya ja Stefan ovat urani parhaimmat ketjukaverit [...] , ja tunnen itseni supertähdeksi – mikä pian olenkin. (Ilves 2005)
• Vuoden 2008 toukokuussa elämässäni on juuri toteutunut moni unelma. Olen pelannut Kärpissä kaikkien aikojen kauteni, voittanut urani kolmannen Suomen mestaruuden ja saavuttanut ensimmäisissä MM-kisoissani pronssia. (Kärpät 2006–2008)
• Taso Kazanissa on kovempi kuin missään, missä olen aiemmin pelannut. (AK Bars Kazan 2010)
  

Kirjailija, YTM Marika Lehto on muilta rooleiltaan toimittaja ja yrittäjä. Häkissä oli hänen esikoiskirjansa, jonka jälkeen vuonna 2021 ilmestyi Jari "Bull" Mentulasta kertova kirja Härkävuosi. Kolmannen kirjan on tarkoitus ilmestyä tulevana syksynä.

Kustantaja: Werner Söderström Osakeyhtiö, Helsinki
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 363
ISBN: 978-951-0-44664-5
Kansi: Tuukka Koivisto / Cobra Agency
Kuva: Sofia Okkonen

Häkissä oli vuoden 2022 Goodreads-lukuhaasteeni 27. kirja. Annoin arvosanaksi Goodreadsissa 3/5. Arvostelijoiden keskiarvo oli 3,72/5.

Mario Vargas Llosa: Vuohen juhla

 

Mario Vargas Llosan Vuohen juhla kertoo Dominikaanisen tasavallan diktaattorista Rafael Trujillosta (s.1891, k. 1961). Vuonna 1930 maansa johtoon nousseella Trujillolla oli meille Stalinin naapurivaltion asukeille kovin tuttuja lempinimiä kuten Hyväntekijä tai Uuden Isänmaan Isä. Mutta myös haukkumanimiä kuten Vuohi, mikä selittää kirjan nimen. Kutsun jatkossa Trujilloa Vuoheksi kirjan hengen mukaisesti. 

Vuohi elää kirjassa yhtä päivää, viimeistään, mutta ajatuksissaan koko elämänsä kaarta. Ja millainen kaari se onkaan! Energinen, kunnianhimoinen ja pahansisuinen mies oli kivunnut saarivaltion johtoon ja pitänyt kiinni vallastaan samoja ominaisuuksia käyttäen. Hän sai lisättyä kansansa hyvinvointia – ja sivussa tietenkin perheensä ja suosikkiensa hyvinvointia. Vuohi hankki vähitellen omistukseensa suurimman osan maansa yhtiöistä. Ja kuten yksinvaltiaille on tyypillistä, hyvinvoinnin lisäämisestä yhtäällä saivat ensin kärsiä jotkin kansanosat ja lopulta kaikki, kun vallanhimo ja vainoharhat alkoivat viedä johtajaa. 

Esimerkkinä Hyväntekijän johtamisesta oli haitilaisten joukkomurha vuonna 1937. Naapurivaltiosta tulleita ihmisiä oli suuret määrät töissä etenkin Dominikaanisen tasavallan plantaaseilla. Kirjassa Vargas Llosa näyttää tapahtuman vuosikymmeniä myöhemmin juhlaillallisilla käydyn keskustelun kautta:

–Mitä taas kuolleisiin tulee, hän sanoi leikkisästi. –Kysy keneltä tahansa tässä pöydässä istuvalta ja saat kuulla mitä erilaisimpia lukuja. Esimerkiksi sinun mielestäsi, senaattori, paljonko heitä oli?
    Henry Chirinosin tummat kasvot silisivät tyytyväisyydestä, kun Johtaja kysyi ensimmäiseksi juuri häneltä.
–Vaikea sanoa, hän viittoili kuin pitäisi puhetta. –Lukuja on liioiteltu kovasti. Korkeintaan viisi- tai kahdeksantuhatta, sanoisin.
–Kenraali Arredondo, sinähän olit noina päivinä Independenciassa kauloja katkomassa. Montako?
-–Noin kaksikymmentätuhatta, Ylhäisyys, vastasi lihava kenraari Arredondo, joka oli kuin univormunsa vanki. –Pelkästään Independencian alueella monta tuhatta. Senaattori vähättelee. Minä olin paikalla. Ainakin kaksikymmentätuhatta.
–Montako sinä tapoit itse? generalissimus laski leikkiä ja toinen naurun aalto kiiri pöytää pitkin niin että tuolit nitisivät ja kristallit helisivät.

[Keskustelu jatkuu ja muuttuu absurdiksi kertomukseksi haitilaisille maksetuista korvauksista, jotka jäivät murto-osaan sovitusta erilaisten ketkuilujen vuoksi. Wikipedian Trujillosta kertova artikkeli mainitsee 10 000 – 26 000 murhattua haitilaista.]   

Irstailu, voiman näyttäminen ja raakuudet viehättävät Vargas Llosan kuvaamaa Vuohta. Vuohi käy ajatusmonologeissaan koko lähipiirinsä läpi karkealla kielellä ja projisoi ihmisiin omia luonteenpiirteitään, tai jos niitä ei löydy, on epäileväinen. Hän ihailee ihmisiä, joita voi kutsua vaikkapa nimellä "Elävä mulkku" ja halveksuu heikkoja poikiaan, jotka eivät ole kuin hän itse. Syy on poikien äidissä, jonkun muun naisen kohdussa hänen siemenensä olisi tuottanut kunnollisia miehiä. Nukkepresidentti Balaguer puolestaan on Vuohen mielestä epäinhimillinen: ei miesten tavallisia haluja, ei pidä naisista eikä pojista, viettää siveämpää elämää kuin naapurinsa nuntius, ei tiluksia, osakkeita, säästöjä, ei ole sekaantunut juonitteluihin, ei juopottele, ei polta, ei mässäile... Joko näin, tai sitten Balaguerilla on jokin strategia, jota Vuohen vakoojat eivät vielä ole saaneet selville!

En ole tietääkseni lukenut koskaan näin erikoisesti aikaa ja näkökulmahenkilöitä vaihtavaa teosta. Vargas Llosa siirtää tapahtumat täältä tuonne usein kesken sivun, ilman minkäänlaista tekstin asettelun antamaa vihjettä. Luultavasti olin ylittänyt jo monta tällaista vaihdoskohtaa, ennen kuin huomasin ihmetellä asiaa. Tyylikeino siis toimi, mutta pohdin, olisiko se toiminut ennen nopeita leikkauksia sisältävien televisiosarjojen aikaa, eli olisiko hitaampaan rytmiin kirjoissa ja filmeissä tottunut lukija tipahtanut kyydistä. Kirjahan on kirjoitettu niinkin myöhään kuin vuonna 2000. 

Ja siitä sain vastauksen harmitteluuni, miksi ihmeessä kirja ei kuulunut aikanaan lukion oppimäärään. Kirja saa ahmimaan runsaat faktatiedot kuin vahingossa. En tiedä miten olisin paremmin saanut päähäni Dominikaanisen tasavallan historiaa ja siinä sivussa Karibian maiden 1960-luvun poliittisia asetelmia. Mutta omaan lukioaikaani kirja on ollut korkeintaan pilke Vargas Llosan silmäkulmassa.

Kirja sisältää kaksi, ellei jopa kolme, jännitettävää kertomusta. Vuohen kohtalon voi aavistaa, vaikka lähtisi lukemaan yhtä tietämättömänä kuin minä. Vuohi tapaa noutajan ensi kerran sivulla 290, salamurhaajien näkökulmasta kerrottuna. Siinä kohtaa olin hetken huolissani: voiko kirjailija jättää pois keskeisen kertojansa ja päättyvätkö herkulliset/karmeat ajatuskulut ja luonnehdinnat tähän? Mutta ei, Vuohi palautetaan kertojaksi taas yhdellä aikasiirrolla ja hän ajautuu uudestaan kohti kuolemaansa, tällä kertaa omin silmin koettua, joka toteutuu sivulla 450. Siitä eteenpäin Vuohta ei enää kuulla, vaan pääosan saavat salaliittolaiset.

Ensimmäinen oikeasti jännitettävä kertomus on senaattori Augustin Cabralin tyttären Uranian tarina, jonka draama sijoittuu Vuohen viimeisiin aikoihin, Uranian ollessa 14-vuotias. Kirja alkaa Uranian paluusta kotikaupunkiinsa 35 vuoden jälkeen. Hän kertoo muistonsa lukijalle kahdessa erässä, ensin käydessään tapaamassa halvaantunutta isäänsä, jonka pakottaa kuuntelemaan itseään. Ja sitten tätinsä ja serkkujensa luona samana iltana. Kirja päättyy Uranian päätökseen palata nopeasti Yhdysvaltoihin. En paljasta enempää.

Toinen varsinainen jännityskertomus on salaliittolaisten kohtalo. Tämä osuus on kirjallisesti kaikkein "normaalein": kerrotaan missä miehet piileskelivät murhattuaan Vuohen, mitä he ajattelivat ja miten he jäivät tai eivät jääneet kiinni. Kirjan raakuudet kuitenkin painottuvat tähän suoraviivaisen kerronnan jaksoon. Toki Vuohi oli pitkin kirjaa hekumoinut rangaistuksilla ja murhilla (YK:n naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamisen päivää vietetään Rafael Trujillon murhauttamien Mirabalin sisarusten kuolinpäivän muistoksi 25.11.) Yksi Vuohen nautinnollinen ajatus koski ruumiiden syöttämistä haiparville, mutta se oli tosiaankin vielä jotain muuta kuin kidutusten kuvaukset. Kaikkein hellämielisimmille lukijoille en suosittele, vaikka en usko että kirjailija on joutunut liioittelemaan mitään.

Muutoin ehdoton suositus tälle nerokkaalle teokselle! Ja hetkinen, vielä pitää mainita yksi kirjan läpi kulkeva lanka: pitääkö Vuohen rakko vai ei? Kirjailija on tuonut lukijallekin pienen ilonaiheen, heikon kohdan omasta mielestään voittamattoman miehen etumukseen.

Perulainen Mario Vargas Llosa (s. 23.3.1936) on väitellyt tohtoriksi Gabriel García Márquezin tuotannosta ja kirjailijanuran lisäksi toiminut toimittajana ja poliittikkona. Vargas Llosa sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon 2010. Hänelle on myönnetty myös lukuisia muita kirjallisuuspalkintoja.

Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki
Suomentaja: Sulamit Hirvas
Julkaisuvuosi: 2002 (alkuperäisteos La fiesta del chivo 2000), lukemani Seven-pokkari* 2011
Sivumäärä: 615/607 (pokkari)
ISBN: 978-951-1-25402-7 (pokkari)
Kansi: Jussi Kaakinen

Vuohen juhla oli vuoden 2022 Goodreads-lukuhaasteeni 29. kirja. Annoin arvosanaksi Goodreadsissa 5/5. Arvostelijoiden keskiarvo oli 4,31. 

*Otava lanseerasi Seven-sarjan tammikuussa 2000. Siinä on julkaistu kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta, tietokirjoja sekä lasten- ja nuortenkirjoja.