Näytetään tekstit, joissa on tunniste Huumeet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Huumeet. Näytä kaikki tekstit

Minna Passi ja Susanna Reinboth: Keisari Aarnio

 

Poliisin lapsena kaikki poliisiin liittyvä on aina kiinnostanut ja seurasin melko tarkkaan Aarnio-juttua sen ensimmäisistä paljastumisvaiheista saakka. Vaikka minulla ei ole ollut kuvitelmia siitä, että poliisit olisivat moraaliltaan ja etiikaltaan jotenkin muuta kansaa korkeaammalla, kuulosti Aarnio-juttu uskomattomalta. Siinä vaiheessa kun kaikkia todisteita ei vielä ollut esillä tai vahvistettu, oli ajatukseni: jos Aarnio on nämä asiat tehnyt, on Suomen poliisi-instituutiossa paljon mätää – ja jos hänet on lavastettu, on johtopäätös sama, vaikka eri syistä.

Helsingin Sanomien rikostoimittaja Minna Passin ja oikeustoimittaja Susanna Reinbothin vuonna 2017 julkaistu Keisari Aarnio kertoo Aarnio-jutun siihenastisista vaiheista. Kirjassa käydään läpi Helsingin huumepoliisin perustaminen, Aarnion urakehitys ja sankaroituminen kotiinsa tehdyssä kranaatti-iskussa vuonna 1996, valinta Helsingin huumepoliisin johtoon vuonna 1999, ensimmäinen virkarikostutkinta vuonna 2007, hasistynnyritutkinta (joka synnytti Pasilan mies -nimen) 2011–2012, Saaran, Malmin naisen ja Trevoc-seurantalaiteyhtiön tapaukset, Aarnion yhteydet tunnettuihin rikollisiin, kiinnijäämisen vaiheet ja kiinniotto marraskuussa 2013 sekä ensimmäset eri syytehaarojen oikeudenkäynnit. 

Kirjan julkaisun jälkeen on käyty oikeutta eri haaroissa nykyhetkeen saakka. Reinbothin ja Passin valinta kirjansa lopettamisajankohdaksi oli onnistunut, sillä ajan mittaan tämä mielikuvitusta suurempi tarina täyttäisi jatko-osan toisensa jälkeen. Mainittakoon vain käräjäoikeuden joulukuussa 2020 tuomitsema elinkautinen epävarsinaisena laiminlyöntirikoksena tehdystä Volkan Ünsalin murhasta ja jutun tänä kesänä hovioikeudessa jatkunut käsittely.

Juttua lehdistä seuratessani pahimmalta tuntui Saaran tapaus. Kirjoittajat kertovat sen asiallisesti, ehkä tässä kohtaa jopa liian asiallisesti. Saara tutustui Aarnioon kranaatti-iskun tutkinnan aikana. He alkoivat tapailla seksin merkeissä, missä ei ole mitään kummallista, mutta tässä on:

Kun Saara ja Aarnio tapasivat ensimmäisen kerran, Saara ei vielä ollut prostituoitu. Saara kertoi, että Aarnio ehdotti hänelle prostituutiota noin vuonna 2005. "Oothan sä jakanut persettä rikollisille muutenkin", Aarnio oli sanonut.

Siis poliisi ehdotti naispuoliselle tuttavalleen prostituutiota. Toki vain ehdotti, ei pakottanut. Ja jostain syystä Aarnio otti Saaralle kertyneitä rahoja säilytykseen ja palautti niitä omaa tahtiaan. Kun Aarnion ja Saaran välit menivät poikki, yritti Saara päästä kertomaan tietojaan, mutta vasta 2013 hän sai yhteyden sellaiseen viranomaiseen, joka halusi kuunnella. Sisäministeriössä Saara otettiin vastaan. Samoihin aikoihin hän tutustui toimittaja Reinbothiin, joka taas istui toimittaja Passin vieressä kun Nelosen uutisten ja HS:n toimitukset oli yhdistetty. 

Reinboth oli seurannut jo Helsingin huumepoliisin ensimmäistä virkarikostutkintaa vuonna 2007 ja kun erilaisia vihjeitä alkoi kasautua, ryhtyi toimittajakaksikko keväällä 2013 yhdistelemään tietojaan ja ajatuksiaan. Pitkän ajan seuranta ja toimittajakokemus näkyvät kirjan kerronnassa, siinä miten kirjoittajat ovat osanneet keskittyä olennaiseen ja saaneet rönsyilevän jutun tiivistettyä.

Kirjan riveiltä ja rivien välistä välittyy voimakkaasti yksi piirre: häikäilemättömyys. Miten Aarnio eteni, miten hän otti langat käsiinsä ja piti ne, miten hän rohkeni vastata epäilyihin hyökkäämällä takaisin. Reinikainen-tv-sarjan ylikomisario Rautakalliota siteeraten: "Eihän sitä muuten ylikomisarioksi pääsisikään". Passi ja Reinboth kirjoittivat:

Moni rikosjuttujen asiantuntija on kuvannut Jari Aarnion puolustusta tyypilliseksi ammattirikollisen puolustukseksi. Hänen kuulusteluvastauksensa ovat kuin konnakoulun oppikirjasta: hän ei välttämättä valehdellut, mutta oli muistamaton ja haluton puhumaan. Taktiikka jättää pelikentän avoimeksi. Myöhemmin puolustus voidaan rakentaa sille pohjalle, mitä tutkinnassa on onnistuttu saamaan selville.

Toki välittyy harmillisesti sekin, että mukana on ollut ainakin jollain tavalla muitakin kuin Aarnio, joko aktiivisesti tai sulkemassa silmiään. Kirjailijat kuvasivat joulukuussa 2016 käräjäoikeuden tuomioon päättyneen huumerikosoikeudenkäynnin menoa näin:

Oikeudenkäynnin lopussa roolit olivatkin päälaellaan. Oikeuden mukaan rosvot puhuivat totta, poliisit kiertelivät totuutta tai jopa valehtelivat. Tämä kiteytyi lavastushankkeen perusteluissa: "Käräjäoikeus pitää Jykän kertomusta luotettavampana kuin Runebergin." 

Aarnio oli yrittänyt lavastaa Jykä-nimisen henkilön Pasilan mieheksi, menestyksettä. Käräjäoikeus totesi, että Pasilan mies oli Aarnio itse. Hänen johdollaan tuotiin Suomeen 791 kiloa hasista.

Uutena itselleni tuli muutamien toimittajien uskollisuus Aarniolle. Miten voi olla niin valmis ottamaan tietoa suoraan epäillyltä ja kirjoittamaan tämän toiveiden mukaisesti? Ilman luottotoimittajia Aarnion hyökkäystaktiikka ei olisi toiminut. Milloin Aarnio halusi suunnata huomiota pois omista rikosepäilyistään, milloin kaivaa maata krp:n alta, milloin loata Saaraa, luottotoimittajat tekivät sopivan jutun.

Esikuntaylikonstaapelina Helsingin poliisissa toiminut isäni jäi eläkkeelle vuonna 2005, ja niin minäkin jäisin, jos ulottuvillani olisi eläkeikä 58-vuotiaana. Kun ensimmäinen esitutkinta Aarnion ja Helsingin huumepoliisin toimintatavoista pari vuotta myöhemmin aloitettiin, oli isä jo vainaa (ja siksi on viisasta jäädä eläkkeelle heti kun pääsee). En siis tiedä, miten hyvin isä tunsi Aarnion, mutta väistämättä he ovat tienneet toisensa. 

Hyllyssäni on Poliisiopiston lukuvuoden 1986–1987 vuosikirja, jossa Aarnio on alipäällystökurssin kävijöiden joukossa. Samaisella kurssilla Aarnio teki tutkielman Miika Kortekallion johtamasta huumausaineiden salakuljetusorganisaatiosta. Passi ja Reinboth ovat kirjassaan sitä mieltä, että tutkielma oli "poliisin puhetta", eikä hän olisi vielä tuossa vaiheessa vaihtanut leiriä. 

Miten Aarnio oli kuvitellut selviävänsä? Pitkään jatkunut onnekas toiminta lienee aiheuttanut ylivoimaisuuden tunteen, mutta kiinnijäämisen ajankohtana oli monta todistetta jo osoittamassa kohti  Aarnion syyllisyyttä. Mikä tahansa niistä olisi voinut ensimmäisenä johtaa paljastumiseen. Ei ole ihmisestä 5D-shakkiin.

Kustantaja: HS-kirjat, Helsinki
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 416
ISBN: 978-952-5557-83-1
Kansi: ei tietoa tekijästä
Kannen kuva: ei tietoa kuvaajasta

Keisari Aarnio oli vuoden 2021 Goodreads-lukuhaasteeni 42. kirja. Annoin arvosanaksi Goodreadsissa 5/5. Arvostelijoiden keskiarvo oli 3,85. 

Keisari Aarnio oli Bonnierin Vuoden kirja 2017 ja kirjailijoille myönnettiin Lauri Jäntin palkinto vuonna 2018. Samana vuonna kirjan pohjalta tehtiin TV-sarja Keisari Aarnio.

 

Hanna-Riikka Kuisma: Kerrostalo

 


"Niin että mitä?" kuvaa olotilaani, kun olin lukenut palan matkaa Hanna-Riikka Kuisman Kerrostaloa. En ollut tehnyt ennakkotutkimusta kirjan sisällöstä ja luulin sen kertovan elämästä lähiökerrostalossa. Ja kertoihan se, mutta omat kokemukseni sellaisista paikoista kuin Vuosaari, Malmi, Tapulikaupunki ja Kontula eivät raffiudessaan ulotu lähellekään tätä kirjaa. 

Myönnän, että huumeet eivät ole olleet vielä iso tai ainakaan näkyvä asia silloin, kun noissa paikoissa asuin. Alkoholi oli, mutta toisin kuin kirjassa se ei koskettanut koko lähiötä kokonaisvaltaisesti. Nettiselaamisen perusteella Kuisman kirja on dystopia kerrostalolähiöstä. Tieto selitti alueen ympärille rakennetun aidan, josta pääsi sisään ja ulos vain lukittujen porttien kautta.

En koskaan pitänyt lähiökerrostaloista, mutta kirjan ihmisten elämään verrattuna olen asunut luksuselämää! Lukeminen teki murheelliseksi, mutta toisaalta pidän synkkyydestä ja siitä, että kenellekään ei ollut kirjoitettu onnellista loppua. Se, miten heille lopulta kävi, jäi kirjassa auki, mutta useimmat tuntuivat suuntaavan aina vain huonompaa kohtaloa päin. 

Näkökulmahenkilöitä oli paljon, omaan makuuni jopa liikaa. Osaa liikuteltiin väkinäisesti loppuun saakka. Ei kuitenkaan kaikkia. Arvostan Renny Harlinin Deep Blue Sea -elokuvan kohtausta, jossa Samuel L. Jacksonin esittämä voimakas ja kokenut johtajatyyppi joutuu hain hampaisiin kesken motivaatiopuheen. Vähän samaan tyyliin, siis samalla nopeudella ja täysin yllättäin, tuli kirjassa loppu kahdelle näkökulmahenkilölle. Ratkaisu toimi hyvin ja henkilöt olivat kaikkensa antaneet kertomukselle.

Näkökulmahenkilöiden suuren määrän hyvä puoli oli, että Kuisma sai mukaan eri-ikäisiä lähiön asukkaita, joille lähiön muutos näyttäytyi hyvin eri tavoin. Ikäihmiset Marketta ja Reino pystyivät elämään pahimpien tapahtumien ulkopuolella ja he olivat ainoat vanhanaikaisen työelämän ja normaalin eläköitymisen kokeneet. Heidän ikätoverinsa Terttu ja Voitto olivat järkyttävässä jamassa, ja olivat nuo edellisessä kappaleessa mainitut pikalopetetut henkilöt. Nuori tyttö Jade taas kummasteli asioita lapsen vinkkelistä, mutta olisi ollut mukavampi katsella, jos äiti ei olisi ollut seksityöläinen.

Eniten kerrottiin pari-kolmekymppisestä Jessicasta, joka diilasi huumeita Kim-nimisen väkivaltaisen miehen puolesta. Jessicalla meni alkuun olosuhteisiin nähden jotenkuten – olosuhteet olivat sellaiset, että hän oli menettänyt lapsensa huoltajuuden, työpaikkansa ja hyvän miehensä ja joutunut palaamaan lapsuutensa ja nuoruutensa lähiöön, mutta hän kuitenkin asui mukavan miehen kanssa ja vaikka molemmat käyttivät aineita, oli heillä kämppä ja ruokaa ja kuvitelma siitä, että elämä oli omassa hallinnassa. Jessica kaipasi lastaan, ja laittoi salaa rahaa sivuun päästäkseen muuttamaan lapsen lähelle. Kaikki lähti kuitenkin kammottavalla tavalla alamäkeen muutaman virheliikkeen seurauksena.  

En pystynyt ymmärtämään Jessicaa, joka oli joutunut nykytilaansa omien tekojensa vuoksi. Sen sijaan keski-ikäinen Teppo, joka oli jäänyt lähiöön ja eleli nyt lomautettuna asuntonsa ja baarin muodostamassa pienessä piirissä, oli hyvin inhimillinen. Hän yritti aina pysyä pidempään selvinpäin, mutta baari ja kaverit vetivät lähes joka ilta puoleensa. Teposta tuli etsimättä mieleen pätkä Mikko Alatalon laulusta Ihmisen ikävä toisen luo: "Nuo kasvot miestenhuoneen peilissä, joita tuijotan. Ei ne minun oo vaan omaisuutta ryyppyporukan."

Tepon naismaku ei ollut seurannut hänen ikääntymistään ja nuoruuden ihastukset, joita hän edelleen näki lähiön kaduilla ja baarissa, ällöttivät. Ei kuitenkaan tullut mieleen, ettei hän itsekään rahattomana ryyppymiehenä kovin houkutteleva ollut. 

Tepon ikäpolvea olivat vielä raitistunut väkivaltajeppe Sakke ja kerrostalokiduttajaksi nimetty Miikka sekä kaksi naisista, niitä, jotka eivät Teppoa enää kiinnostaneet. Sakella oli blogi ja päihdevapaa kahvila, Miikka pääsi kirjassa vankilasta ja tuli sekoittamaan lähiön elämää. Keiden kaikkien isä hän oli ja olisiko jonkun muun kuulunut olla vankilassa?

Turha hahmo oli mukava huoltomies Ossi, joka alkoi seurustella toisen näkökulmahenkilön kanssa ja paljastui lukijoille ihmisiä netissä manipuloivaksi äärioikeistolaiseksi. Oli vielä muitakin salaperäisiä tahoja, jotka hallinnoivat lähiön huumekauppaa ja väkivaltaa tai toisaalta keräsivät voimia ensinmainittuja vastaan. En jaksanut innostua näistä vihjailuista, varsinkaan kun lopussa ei asioihin tullut selvyyttä.  

Dialogi ei aina ollut toimivaa ja selittämistä olisi pitänyt siirtää pois dialogista. Kun yksi nuoremmista naisista oli mustasukkaisena päätynyt Tepon naapurin ja ikätoverin Piritan ovelle selvittämään, missä hänen miehensä käy pettämässä, lateli Pirita:

– Kyllä minä tiedän kuka sinä olet, Pirita sanoo yllättävän rauhallisesti. – Arvasin, että tulet joskus. Jos haluat, että se loppuu, hoida suhteesi kuntoon. Minä en usko, että toista ihmistä voi omistaa. Miehesi ei sinänsä merkkaa minulle yhtikäs mitään, se oli vain seksiä. Ja suoraan sanottuna joku tinder-kaveri on juuri nyt viimeinen murheistani. Että jos sinulla ei ole mitään sanottavaa, niin voitko poistua.

Piritan ajatukset olivat vankilasta päässeessä Miikassa, mutta eihän kukaan nyt puhu tuolla tavalla, edes dialogin rajoitteet huomioiden!

Kirja oli kuitenkin kokonaisuutena taitavasti kirjoitettu ja luin sitä hotkimalla. Se on varsin suosittu ja oli vastikään julkaistun tilaston mukaan Ellibs-palvelun vuoden 2020 lainatuin e-kirja.

Hanna-Riikka Kuisma (s. 1978) on valmistunut kuvataiteilijaksi Lahden taideinstituutista vuonna 2001, mutta keskittynyt kirjoittamiseen. Kuisma on porilainen ja porilaisuus näkyy kirjan sisäänheittosivulla, jolla Kuisma kertoo ei-kertovansa Porista: 

Vaikka teoksen työnimenä oli Päätepysäkki Pori Hubert Selby nuorempaa mukaillen, tämä on fiktiivinen romaani, joka sijoittuu kuvitteellisen suomalaisen keskisuuren teollisuuskaupungin laitamille. Kaikki yhteydet todellisiin henkilöihin, tapahtumiin tai paikkoihin ovat silkkaa sattumaa.


Kustantaja: Like Kustannus Oy, Helsinki
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 333
ISBN: 978-952-01-1867-9
Kansi: Tommi Tukiainen
Kannen kuva: www.davewallphoto.co.uk / Arcangel

Kerrostalo oli ehdolla kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajaksi.

Kerrostalo oli vuoden 2021 Goodreads-lukuhaasteeni 4. kirja. Annoin arvosanaksi Goodreadsissa 4/5. Arvostelijoiden keskiarvo oli 3,46.

Kirjat

Ola Rapace: Elämäni Romeona. Pakomatka 5 näytöksessä

  Ennakkoon ajattelin ruotsalaisen Ola Rapacen elämäkerran olevan ailahteleva vuodatus, jossa ainoa kiinnostava asia olisi hänen ystävyyssuh...