Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yhteiskunnallinen kirjallisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yhteiskunnallinen kirjallisuus. Näytä kaikki tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

 

"Tekotaiteellinen", luonnehti ystäväni Kultarintaa. Päätin silti kokeilla, kun kirja oli Suomalaisen Kirjakaupan kolme pokkaria 15 eurolla -tarjouspöydällä. Ja minut kirja imaisi mukaansa ensimmäisiltä sivuilta lähtien, enkä ehtinyt huomata tekotaiteellisuuden häivähdystäkään. Paksuhan tämä on kuin faan, mutta kun kirja on hyvä, on paksuus vain plussaa.

Kirja kertoo vauraassa perheessä varttuneesta Erikistä, joka ei tunne senaattori-isänsä maailmankuvaa omakseen, vaan päätyy rakastamaan työläisnaista ja luontoa. 

Juoniselostuksessa ei kannata edetä yhtään pidemmälle mainitsematta metsää, jonka sisään ja ympärille kirja on rakennettu. Erik kasvaa sukukartanossa, jota ympäröivät sankat metsäalueet. Äidin maagiset kertomukset, joita isän palkkaamat paikalliset hakkuumiehet vahvistavat, saavat Erikin pelkäämään metsää lapsena. Ylioppilaana hän kuitenkin vaihtaa lääketieteen kasvi- ja eläintieteeseen ja koluaa rantoja ja metsiä lintuja havainnoimassa. Isä on tällä välin siirtynyt kokopäiväiseksi liikemieheksi. Hän ostelee isänniltä metsiä suurten yhtiöiden bulvaanina ja varmaan omaankin lukuunsa.

Rakkausromaani tämä ei ole, sillä naisten kanssa Erik on onneton suhari. Hän rakastuu opiskeluaikanaan Helsingissä pyykkäri-Lidiaan, mutta luokkaero ja ujous estävät tunteiden kertomisen. Erik osallistuu isänsä mieliksi metsänostohommiin ja yrittää päästä samalla pakoon Lidiaa koskevia ajatuksia. Eihän ostoista mitään tule, sillä Erik ei halua koskemattomia salometsiä kaadattaa. 

Tässä vaiheessa kirjailija järjestää Erikin metsänvartijan sijaiseksi erämaahan viideksi kuukaudeksi, alkaen Venäjän lokakuun vallankumouksesta (marraskuussa 1917) ja päättyen siihen kun valkoiset ovat jo saaneet niskaotteen sisällissodassa. Kirjailija saa ylitettyä monimutkaiset tapahtumat sillä, että pöllämystynyt Erik lukee jälkikäteen saamiaan isän kirjeitä ja sanomalehtiä. Suomi on itsenäistynyt hänen hiihdelleessään kairoja ja sen jälkeen veljet ovat tappaneet veljiä, Erikin edelleen hiihdellessä ja kirjatessa luontohavaintojaan.

Punaisten puolella ollut Lidia selviää sisällissodasta hengissä ja Erik saa hänet kumppanikseen. Mitään pitkää onnea ei ole tiedossa, sillä pitkään kytenyt tuberkuloosi saa Lidiasta otteen hänen synnytettyään Malla-tyttären. Erikin äiti päätyi aikanaan alkoholistiparantolan kautta hautaan, ja parantolassa Lidiakin viettää loppuelämänsä. Erikillä on nyt pieni lapsi, mielenkiintoinen työ yliopistolla, hiljalleen pois riutuva vaimo ja murheellinen mieli, jota hän alkaa vähitellen hoitaa alkoholilla.

Tulee uusi rakkaus, jonka kanssa Erik toimii yhtä kömpelösti kuin ensimmäisen. Taas tarvitaan alkoholia lievittämään kaipuuta ja lopulta Erik tulee ottaneeksi Mallan mukaan viinanhakureissulle, joka päättyy autokolariin ja pidätykseen. Hän menettää omaisuutensa ja Mallan huoltajuuden ja päätyy itse hoitolaitokseen.

Näillä tienoin kertoja vaihtuu liukumalla Erikistä Mallaan. Kirjan kaksi osaa on nimetty isän ja tyttären mukaan, mutta Malla alkaa kertoa jo Erikin osan loppupuolella pieniä jaksoja, samoin Erik jatkaa Mallalle varatussa osassa.

Malla kasvaa lapsesta teiniksi vieraiden ihmisten kodissa, eikä koskaan sopeudu osaansa. Kasvattivanhemmat tarkoittavat omalla tavallaan hyvää, mutta se hyvä ei ollut sen ajan eikä varsinkaan tämän ajan mittapuiden mukaan lapsen edun mukaista. Olin syvästi Mallan puolella, kun hänet pakotettiin vaihtamaan koko nimensä ja unohtamaan isänsä. Ja kun kasvattiäiti heitti rangaistuksena yhden kiiltokuvan turmelemisesta kaikki Mallan kiiltokuvat tulipesään, en ihmetellyt miksi Malla päätti illalla sulkea oman huoneensa pellit liian aikaisin ja kävi lähellä kuolemaa. 

Malla kituu kymmenen vuotta väärässä paikassa ja isä saman ajan mielenterveysparantolassa (häntä ei päästetä takaisin siviiliin epämääräisten syiden varjolla). Mutta kirjan lopussa Malla pakenee ja löytää isänsä.

Tarina etenee vetävästi ja murheellisista tapahtumista huolimatta koko ajan on toiveikas olo: ehkä asiat vielä järjestyisivät. Vaikka ne eivät useimmiten järjestyneetkään. Erikin isän kuolemaansa saakka kestänyt pitkämielisyys täysin erilaista poikaansa kohtaan toi kirjaan positiivista sävyä, samoin kuin Erikiä ja Mallaa vaikeuksienkin keskellä yhdistänyt rakkaus luontoon. Lisäksi ihmiset ja paikat kietoutuivat toisiinsa jännittävällä ja jotenkin lohdullisella tavalla yli ajan, mistä en anna yhtään esimerkkiä, koska se on koettava itse lukien.

Kuvaaminen on yksi Kytömäen lahjoista. Alkupäässä on hieno elokuvamainen kohtaus, jossa Erik on pikkupoika ja ujuttautunut isän ja äidin, pääasiassa äidin, illallisia salakuuntelemaan pöydän alle. Pöytä vetää 30 henkeä ja poika pystyy istumaan sen alla siten, etteivät kenenkään jalat osu häneen. Näkymättömistä kuvatut tapahtumat perustuvat äänien muuttumiseen ja liikkumiseen sekä pojan näkemään käsien peliin pöytäliinan suojassa.

Mutta merkittävintä tässä kirjassa on luonnonkuvaus. Anni Kytömäki on koulutukseltaan luontokartoittaja ja se näkyy niin metsän nostamisessa keskiöön kuin metsän kuvailussa. Metsänhoitajan koulutuksen saaneena oli nautinnollista lukea metsään sijoitettuja kohtauksia  – kerrankin joku tuntee kasveja ja kiinnittää niiden kiehtoviin yksityiskohtiin huomiota! Metsän ja suon parhaat puolet tulevat kirjassa täyteläisinä esiin ja nuoruuden pitkien maastotyökesien tuoksu- ja sävymaailmat palasivat mieleen Kytömäen tekstiä lukiessa. Yhdessä välissä Erikillä oli tehtävänä luetteloida sammalia museon kokoelmissa, työ jota minäkin olisin halunnut tehdä.

Myös dialogi toimii hienosti. Miten sitä taitoa saisi levitettyä ja nostettua muitakin idealtaan hyviä kirjoja keskinkertaisista loistaviksi? Yhtä sujuvasti kuin kirjoittaa dialogia, vaihtaa Kytömäki Mallan kerronnan  kolmannesta persoonasta ensimmäiseen ja Erikin toisinpäin siinä vaiheessa kun kertojien painotus vaihtuu. Myös orpopoika Joel ja kaksi karhua saavat kertoa omia osuuksiaan. (Vai onko jälkimmäinen karhu sittenkin Joel?)

Pari päivää kirjan lukemisen jälkeenkin hämmästelen, miten tämä voi olla esikoiskirja.

Kustantaja: Gummerus Kustannus Oy, Helsinki
Julkaisuvuosi: 2014
Sivumäärä: 644
ISBN: 978-951-24-0067-6 (pokkariversio)
Kansi: Sanna-Reeta Meilahti

Kultarinta oli ilmestymisvuonnaan Finlandia-palkintoehdokas sekä Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon ehdokas. Kirja sai samana vuonna, Blogistanian Finlandian ja oli yksi Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon saajista. Seuraavana vuonna Kultarinnalle myönnettiin Kaarlen palkinto ja Tulenkantaja-palkinto.

Kytömäen toinen romaani Kivitasku (2017) on ollut suuren suosion kohteena ja voittanut niinikään Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon. Kytömäen kolmas romaani, vuonna 2020 ilmestynyt Margarita, sai kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon. 

Kultarinta oli vuoden 2021 Goodreads-lukuhaasteeni 15. kirja. Annoin arvosanaksi Goodreadsissa 5/5. Arvostelijoiden keskiarvo oli 4.38.


 

Miika Nousiainen: Metsäjätti

 

 

Pari vuotta sitten kävin ystävieni kanssa Hakaniemen Arena-teatterissa katsomassa Pullo Cavaa ja aurinkoa -hupailun. Näytöksen alkamista odotellessa kiersimme korttelia. Juttelu oli niin intensiivistä, että ainoastaan minä huomasin vastaan tulleen julkkiksen – mutta en keksinyt kuka julkkis hän oli. Ystäväni olisivat tienneet, jos olisivat miehen huomanneet. Kyseessä oli Miika Nousiainen, mutta en ollut vielä lukenut yhtään hänen kirjaansa, enkä katso paneelishow-ohjelmia. 

Viime syksynä luin sitten pitkään hyllyssä odottaneen Juurihoidon ja nyt rappukäytävän ikkunalaudalta nappaamani Metsäjätin (työkämppäni rapun asukkaat jättävät itselleen tarpeettomia kirjoja alimman kerroksen ikkunalle, mutta minä taidan olla ainoa, joka niitä ottaa).

Metsäjätti kertoo urallaan menestyneestä ekonomi-Pasista, työttömyyden ja tehdasjaksojen välillä seilaavasta Jannesta, heidän nuoruudestaan metsäteollisuuspaikkakunnalla ja Metsäjätti-nimisestä yrityksestä. Globalisaation tuoma rakennemuutos on taustalla oleva iso teema, mutta tärkeämpi on taustan merkitys ihmisen elämänkulussa ja mahdollisuudet muuttaa omaa kohtaloaan. 

Molempien päähenkilöiden isät ovat olleet tehtaalla töissä, pojat ovat olleet samalla luokalla ja samassa urheiluseurassa. Arjen niukkuus ja isien alkoholismi yhdistivät myös. Nyt he ovat kolmekymppisinä aivan eri asemissa saman yrityksen palveluksessa.

Nykyhetkeä eletään kirjassa muutaman kuukauden mittainen ajanjakso, jolloin Pasi joutuu hoitamaan nuoruutensa paikkakunnalla ikävän tehtävän: etsi tehostettavaa ja jos et löydä, koko tehdas suljetaan. Tehdas on hyvässä iskussa ja tuottaa voittoa, mutta ei tarpeeksi. Pasin on pakko ottaa tehtävä vastaan, mutta hän aikoo pelastaa tehtaan, vaikka tietääkin jo lähtiessään että irtisanomisia tulee joka tapauksessa. Tehtävästä alkaa Pasin muutos nuoresta ja nälkäisestä talousihmisestä kohti inhimillisempää duunarien puolustajaa. 

Janne on kirjan alussa taas kerran saanut työtä vaneripuristimen hoitajana. Hän on taitava koneenkäyttäjä, mutta suhdanteiden lisäksi oma alkoholinkäyttö on aiheuttanut katkoja uraan. Toisin kuin Pasi, hän ei ole uskaltanut toteuttaa omia haaveitaan, koska äiti kannusti aina luovuttamaan. Äidin mukaan kannatti ajatella tulevasta pahin vaihtoehto, ettei pety pahasti. 

Janne tuli isäksi jo yläasteella. Koulun opinto-ohjaaja suivaantui Jannen sähellykseen, eikä vähääkään tukenut lukiohaaveita, vaikka Jannella oli kirjoittamisen lahja ja muutkin aineet olisivat sujuneet. Ja niinhän siinä kävi, että Janne luovutti lukiossa nopeasti. Rehtori kätteli hänet koulun historian huonoimpana oppilaana.

Janne kasvaa kirjan nykyhetkessä myös. Pasi pakottaa vanhan kaverinsa kirjoittajakurssille ja Janne tokenee henkisestä alakulostaan yhtä vikkelästi kuin Rohanin kuningas Théoden, kun Gandalf vapauttaa hänet Grima Käärmekielen kirouksesta Taru Sormusten herrasta -trilogiassa. Hän alkaa kirjoittaa nimimerkillä pitkiä mielipidekirjoituksia ja myöhemmin omalla nimellään lehtijuttuja.

Molempien miesten kasvu on epäuskottavan nopeaa. Jannesta tulee liian laaja-alainen ajattelija ja Pasi hylkää kovat arvonsa tuosta vain. Miehet uudistavat ystävyytensä mutkatta ja vaikka sellaista tapahtuu usein lapsuudenystävien välillä, ovat Janne ja Pasi eriytyneet niin kauas toisistaan, että läheinen ystävyys ei tunnu luontevalta. Silti kasvutarinat tuovat mukavan positiivisen vireen kirjaan. Juurihoidon veljekset kasvoivat samalla lailla, liian nopeasti, mutta positiivisesti.

Jannen varhaisella isyydellä kirjailija saa laitettua Pasin ja Jannen hienosti kontrastiin, sillä Janne ehtii nykyhetkessä tulla isoisäksi samaan aikaan kun Pasi tulee erittäin suunnitellusti vasta isäksi. Jannen poika kulkee samaa työttömän alkoholistin tietä, erotuksena se, että poika ei vaikuta tuntevan mitään tunnontuskia elämäntyylistään. Pasin isäksituloa kuvataan paljon hänen paremmista piireistä olevan Emilia-vaimonsa sisustuspuuhien kautta. Kun täydellisenä edennyt raskaus lopulta kääntyy ennenaikaiseksi synnytykseksi ja lapsen taisteluksi elämästään, on se viimeinen sysäys Pasin arvojen muutokselle.

Globalisaation vaikutuksia Suomen metsäteollisuuteen esitellään asiallisesti, samoin kuin yhdestä tehtaasta riippuvaisen pienen paikkakunnan kehitys kahden sukupolven aikana. Kirja on varsin onnistunut yhteiskunnallisena romaanina. Finna-palvelussa kirjan yhdeksi luokitukseksi oli annettu musta huumori, mutta itse en pitänyt tätä minkään lajin huumorin edustajana.

Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki
Julkaisuvuosi: 2011
Sivumäärä: 286
ISBN: 978-951-1-25534-5
Kansi: Markus Pyörälä

Metsäjätistä on tehty elokuva, jonka ensi-ilta oli vuonna 2020.

Metsäjätti oli vuoden 2021 Goodreads-lukuhaasteeni 6. kirja. Annoin arvosanaksi Goodreadsissa 4/5. Arvostelijoiden keskiarvo oli 3,63.

Märta Tikkanen: Miestä ei voi raiskata


Luin vastikään Märta Tikkasen viime vuonna ilmestyneen kirjekirjan Pakko yrittää kir... Kirjaan valituissa kirjeissä kerrottiin niin mukaansatempaavasti hänen omien kirjojensa syntyyn ja vastaanottoon liittyvistä vaiheista, että kiinnostuin niistä aiempaa enemmän. Olin tätä ennen lukenut Märta Tikkaselta vain vuonna 2004 ilmestyneen Kaksi - Kohtauksia eräästä taiteilija-avioliitosta, jossa kyllä käsitellään samaa kirjateemaa, mutta hillitymmin. Henrik Tikkasen katu- ja tiekirjat olen lukenut, eikä minusta tullut fania.

Miestä ei voi raiskata sijoittuu Märta Tikkasen (s. 1935) kirjailijanuran alkupäähän. Kirjan ruotsinkielisen painoksen julkaisuvuonna kirjailija, kuten myös kirjan päähenkilö Tova, on 40-vuotias. Toinen yhtymäkohta kirjailijan ja päähenkilön välillä on toive saada elää miehen kanssa rinnakkain, tasa-arvoisesti ja toinen toistaan tukien, idea jota Tikkanen käsittelee muissakin kirjoissaan. Vuosisadan rakkaustarinassa:

Sinä olit se jonka kanssa
minä tahdoin seistä
rinnatusten

Henrik Tikkasen käsitys rinnakkain seisomisesta oli mitä ilmeisimmin erilainen ja tarkoitti, että toisen olisi otettava etuasemasta askel taapäin (Kaksi, s. 202). Tovan mies oli vaatinut Tovaa lopettamaan palkkatyönsä ja keskittymään kokonaan kotiin. Jotain sellaista voi lukea myös Märta Tikkasen henkilökohtaisemmista kirjoituksista (Ja mikä muuten – minua pakottaa – käymään työssä – niin että sinä et voi – tavoittaa minua? Vuosisadan rakkaustarina s. 99). Mutta toisin kuin Märta, Tova oli eronnut miehestään hyvän aikaa ennen kirjan tapahtumia.

Minulla ja kirjailijalla on ikäeroa 36 vuotta ja synnyimme erilaiseen maailmaan. Tasa-arvo Suomessa oli Tikkasen syntymän aikaan vielä pahasti puolitiessä ja oman syntymäni aikoihinkin vasta korjailtiin keskeisiä aborttiin, homoseksuaalisuuteen ja työelämän syrjintään liittyviä pykäliä. Naisen oman sukunimen pitämiseen avioliitossa tai naispappeuteen oli yli vuosikymmen matkaa.

Kuitenkin kun isoäitini huokaili minulle: "Se on se naisen osa", tarkoittaen kotitöiden painolastia ja miehen ensisijaisuutta perheessä, oli minulla jo mahdollisuus päättää, että en ottaisi tällaista osaa vastaan. Omista paremmista lähtökohdistani oli vaikeaa asettua päähenkilö Tovan alistuneeseen asemaan ensin vaimona ja äitinä ja myöhemmin yksinhuoltajana. 

Tova oli töissä kirjastossa, ja hän kuvaili työkaverinsa vielä itseäänkin heikommiksi astioiksi: heillä ei ollut mielipiteitä, he huolehtivat liikapainosta, lapsista, miehistä, rahapulasta ja pelkäsivät työpaikkansa ja tulevaisuutensa puolesta. Ja peittivät kaiken tämän juoruiluun.

Heti kirjan alussa käy ilmi, että Tova oli raiskattu 40-vuotispäivänään. Hän oli mennyt päivällä tanssiravintolaan syömään pihvin (pihvinhimoa selitellään pitkällisesti), päätynyt tanssimaan erään Martin kanssa, mennyt Martin kämpille ottamaan vielä yhdet, ja lopulta Martti oli sitonut hänet pylvässänkyynsä, valellut liköörillä ja raiskannut. Samalla Martti oli kommentoinut rumasti vanhenevan naisen vartaloa. Tova ei tehnyt ilmoitusta poliisille oman häpeänsä vuoksi. Ja siksi, että uskoi poliisien vain nauravan.

Kirjekirjassa herkullisia ovat Tikkasen purkaukset erilaisten kirjallisuuspalkintojen jakamisperusteista sekä siitä, miten väärin hänen kirjansa oli monella taholla ymmärretty ja mitä toissijaista niistä oli nostettu puheenaiheeksi. Suosittelen ehdottomasti sen lukemista. Koska meidän kappaleemme on lainassa sisarellani, joka sen alun perin ostikin, käytän seuraavassa lähteenä edellä mainittua Kaksi-kirjaa.  

Sen mukaan Miestä ei voi raiskata oli yksi tavattoman väärinymmärryksen kohteista. Arvostelijat eivät tajunneet, mitä Tikkanen halusi sanoa tai sitä miten hän sen teki: "...reaktiot olivat tuohtuneita, moralisoivia, torjuvia." Kerran hän nousi Arbiksen portaita, mutta hänet pysäytti toinen suomenruotsalainen rouva, joka kehotti Tikkasta häpeämään sitä, miten kamalia kirjoja kirjoittaa, tehostaen sanomaansa läiskimällä Tikkasta hameelle.

Mitä Tikkanen sitten halusi sanoa? Hän oli pitkään kypsytellyt ajatusta siitä, miten tavalliset, hillitysti käyttäytyvät, sovinnaiset ihmiset saivat aikaan sen, että vallankäytön ja väkivallan oli mahdollista jatkaa olemassaoloaan ja siirtyä sukupolvesta toiseen asenteiden mukana.

Oman sukupolveni edustajalle kirjan aiheuttama tuohtumus on kaukaista ja Tikkasen rakentama asetelma osoitti – liiankin osoittelevasti – mitä hän halusi tuoda esiin. Päähenkilö kävi ajatuksissaan läpi yhteiskunnan ilmapiiriä ja koska se oli mikä oli, päätti uhrata itsensä aktivistina, joka raiskaisi raiskaajansa, kärsisi tuomionsa, ja herättäisi ihmiset näkemään, miten naisia kohdellaan. Vasta miehen kokemana asiasta tulisi tärkeä. 

Päähenkilön juoni lässähti, poliisit eivät suostuneet pidättämään naista, joka oli juuri raiskannut miehen:

Nyt saavat leikit loppua tältä yöltä. Pikkurouva lähtee kiltisti meidän kanssamme, me ajamme teidät kotiin niin ette enää joudu mihinkään seikkailuihin.

Ja niin lässähti Tikkasen teesikin Suomessa. Sen sijaan Ruotsissa keskusteltiin samaan aikaan kiivaasti raiskauksesta, sillä uusi seksuaalirikoslainsäädäntö oli juuri edennyt lausunnoille. Tikkasen kirja upposi aivan toisenlaiseen maaperään. Veckans Affärenin toimittaja teki vuonna 1976 haastattelun, joka sijoitti Miestä ei voi raiskata osaksi tätä ajankohtaista keskustelua ja pelasti Tikkasen mielialan. JOSSAIN sentään ymmärrettiin mitä hän ajoi takaa!

Itselleni miehen raiskaus ja sen valmistelu olivat kirjan vaivaannuttavin osa. En usko, että kirjan päähenkilön luonteella varustettu ja hänen elämänsä elänyt nainen koskaan olisi ryhtynyt moiseen tekoon. Puolustautuminen on toinen asia, hyökkääminen ja itsensä häpäisy yhteiskunnallisen epäkohdan vuoksi toinen. 

Pohdinnat naisen asemasta 1970-luvun Suomessa taas ovat kantavia. Samoin kuin Tovan miessuhteiden vähittäinen asettuminen uuteen valoon hänen mielessään, kun aikaa raiskauksesta kuluu ja alitajunta ehtii prosessoida asiat. 

Tovan ex-mies Jon paljastuu vähitellen melkoiseksi m...uksi. Lukijalle selviää myös, että ihana B, naimisissa oleva perheystävä, oli etääntynyt Tovasta sen jälkeen kun Tova kävi teettämässä sterilisaation. Pikanttina yksityiskohtana Tova sai sterilisaation vasta tarvitessaan aborttia, tultuaan B:lle raskaaksi avioliiton ulkopuolella! Kari taas oli täydellinen mies, mutta hän oli valinnut nuoremman ja kauniimman naisen. 

Kirjan lopussa Tikkanen tekee turhan sidoksen, kun hän kirjoittaa Tovan pojan tekemään tyttöystävälleen saman teon, joka Tovalle oli tehty. Äidin huoli siitä, miten omat pojat olivat imeneet yhteiskunnan vääristyneet asenteet, oli käynyt ilmi jo muutenkin.

Nihkeästä vastaanotosta huolimatta kirja ilmestyi vuonna 1976 myös suomeksi  (kääntäjä Kyllikki Villa väitti, että ei koskaan ollut joutunut käsittelemään noin suurta vihaa!) ja vuonna 1978 se otettiin Suuren Suomalaisen Kirjakerhon alaisuuteen vastikään perustetun Suuren naistenkerhon (Femi) kuukauden kirjaksi.

Tikkanen sivuaa kirjansa loppupuolella avioliitossa tapahtuvaa raiskausta, joka kriminalisoitiin Suomessa niin myöhään kuin vuonna 1994 (se oli toki voitu tuomita pakottamisena tai pahoinpitelynä). Sukupuolineutraaliksi väkisinmakaaminen muuttui vasta vuonna 1997, sitä ennen miestä ei todellakaan voinut lain silmissä raiskata! 

 

Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki
Kääntäjä: Kyllikki Villa
Julkaisuvuosi: 1976 (alkuperäinen Män kan inte våldtas vuonna 1975)
Sivumäärä: 183
ISBN: 951-30-3710-X (nidottu)
Kannen piirros: Henrik Tikkanen
Suunnittelu: Carl Henning 

Miestä ei voi raiskata oli vuoden 2020 Goodreads-lukuhaasteeni 53. kirja. Annoin arvosanaksi Goodreadsissa 3/5. Arvostelijoiden keskiarvo oli 3,67.

Kirjat

Ola Rapace: Elämäni Romeona. Pakomatka 5 näytöksessä

  Ennakkoon ajattelin ruotsalaisen Ola Rapacen elämäkerran olevan ailahteleva vuodatus, jossa ainoa kiinnostava asia olisi hänen ystävyyssuh...