Ennakkoon ajattelin ruotsalaisen Ola Rapacen elämäkerran olevan ailahteleva vuodatus, jossa ainoa kiinnostava asia olisi hänen ystävyyssuhteensa itsemurhaan päätyneeseen Wallander-elokuvien kollegaan, Linda Wallanderia näytelleeseen 'Tikuun'. Kirjan nimeen nostettu Romeokin viittaa kepeyteen ja romanssiin. Ostin kirjan silti, ja ihan täyteen hintaan, koska miksipä ei. Olenhan lukenut myös Timo T. A. Mikkosen 35-vuotiaana kirjoittaman Takana loistava tulevaisuus -kirjan ja monta enemmän puolustelukirjojen kuin elämäkertojen luokkaan kuuluvaa sepustusta.
Ensimmäinen yllätys Rapacen kirjassa oli, että kaverihan on minun ikäiseni, eikä siis enää nuori mies tilittämässä vasta alkuun päässyttä elämäänsä. Ja toinen, että kirja oli odotettua vetävämpi ja Rapace mahdollisesti ihan varteenotettava kirjoittaja – riippuen tietenkin toimitustyön määrästä.
Koska en juuri koskaan lue takakansia (ne eivät kerro mitään kirjan hengestä, toisin kuin sivujen nopea selailu), huomasin vasta pitkälle luettuani, että ONHAN tämäkin puolustelukirja! Kun en myöskään seuraa Ruotsin juoruja, en tiennyt, että Rapace on ollut kotimaassaan jonkinmoisten syytösten kohteena. Takakanteen on poimittu kirjasta mehiläisenkokoisin kirjaimin:
Tämä kirja ei ole anteeksipyyntö. En halua puolustella itseäni tai häikäilemättömiä valintojani. Kirjoitin yrittääkseni ymmärtää.
Häikäilemättömät valinnat ovat ihmiselle tyypillisiä, mutta kyllä Rapacella taitaa niitä olla hieman normaalia enemmän. Mitäs niitä puolustelemaan, tehty mikä tehty.
(Ruotsin julkkisjuoruista olisi käynyt selville myös, että Rapace on ollut naimisissa Stig Larssonin Millennium-sarjan filmatisoinnin päähenkilö Noomi Rapacen kanssa. No kävisi se ilmi sukunimestäkin, mutta itse asiassa en ole katsonut koko sarjaa, koska en pitänyt ensimmäisestä – ja viimeisestä – sarjan kirjasta, jonka luin.)
Luin muutama vuosi sitten Mikael Persbrandtin elämäkerran Muistini mukaan. Se oli melko vetävä ja melko tunnustava, toki tunnustukset pidettiin tietyissä rajoissa. Rapacen kirjalla on monta linkkiä Persbrandtin kirjaan: molemmat miehet ovat komeita ruotsalaisia näyttelijöitä JA Rapace innostui näyttelijän urasta käytyään äitinsä kanssa katsomassa näytelmän, jossa Persbrandt oli roolissa. Parasta on, että Rapace ei ollut lainkaan teatteri-ihmisiä sitä ennen!
Molemmat myös ovat käyttäneet kaikenlaisia aineita ja kaataneet monia naisia, kirjojensakin mukaan. Molempien kirjasta jää vaikutelma, että on kerrottu paljon, mutta ei kaikkea, eikä kaikki kerrottukaan pidä täysin paikkaansa. Persbrandtin kirja oli huomattavasti laajempi, mutta en keksi miksi. Se ei kuitenkaan tuntunut junnaavalta, mihin voi olla syynä se, että se on rehellisesti toisen kirjoittajan (Carl-Johan Vallgren) työtä, kun taas Rapace on ilmeisesti kirjoittanut itse ja teksti vain editoitu.
Ja nyt kun näyttää, että olisin puhumassa itseäni ristiin, kerron, että hyvän kirjoittajan vaikutelma jäi suunnilleen ensimmäiseen lukuun. Prologissa viitattiin myös kirjoittajan isoisään kiinnostusta herättävästi, mutta asiaan ei koskaan palattu. Muutoin teksti muuttui kliseiseksi ja kerronta pinnalliseksi (siis voi olla paljastava vaikka on pinnallinen, 7 päivää -lehden tapaan).
Kirjoittaja on impulsiivinen, muutaman lukemani jääkiekkoilijahahmon tapaan. Se ei menettelisi, elleivät he olisi komeita ja ennestään ihaillulla alalla. Noin 2/3 luettuani jatkuva ihastuminen aina uuteen maailman kauneimpaan naiseen alkoi kyllästyttää. Samoin käy seksin, rakastelun, nus- tai naimisen toistelulle. Kai sitä on toisteltava, koska, kuten kirjoittaja meille kertoo:
Seksi on kaiken keskiössä, työ toissijaista. Paneminen tulee aina ensin, se käy minulle nyt selväksi. Hyväksyn asian, vastaan tappeleminen on turhaa.
Aina on myös käsillä uusi, suurin-ikinä-tilaisuus, jonka voi taas tavalla tai toisella sössiä, yleensä ulkoisia tekijöitä syyttäen. Napapiirin sankareita lainaten, aina tulee pari muuttujaa. Loppupuolella kirjaa päähenkilö pääsee päärooliin Canal+:n Section Zero -sarjaan. Kaikki alkaa ohjaajan kanssa keskustelulla, näin:
Sarja kuvataan kuuden kuukauden aikana Bulgariassa, mutta se yksityiskohta unohtuu minulta sekunnissa, käsikirjoitus on taikaa. Tunnin keskusteltuamme olen menetetty tapaus, valmis kuolemaan kapteenini puolesta.
Ja päättyy:
Alan juoda töissä, jotta saisin hiottua särmiä ja kestettyä alennustilaa. Yritän selviytyä kotiinpaluuseen asti pysyttelemällä kuoressani ja pikku hiprakassa. Saamme kuvaukset valmiiksi, mutta lopputulos on tyhjää, kylmää ja yhdentekevää.
Nimien vaihtaminen liittyy samaan oireyhtymään nojatuolipsykologi-minäni mielestä. Hän syntyi Pär Ola Norellina ja on tätä kirjoitettaessa Sonny Ola Rapace Jawo. Voitte itse googlata noita muita muutoksia, mutta Rapace tuli siitä kun ihanimman (sillä kertaa) naisen kanssa oltiin menty juuri naimisiin, matkattu Pariisiin, selattiin sanakirjaa ja päätettiin ryhtyä Rapaceiksi.
Jotain kertoo myös sellaisten osaamisalueiden, kuin moottoripyörällä ajaminen ja tappelu, ihannoiva korostaminen. Hän osaa tehdä itse moottoripyörästunttinsa ja merkittävä moottoripyöräilijä, 98 metrin maailmanennätyshypyn hypännyt Robbie Madison, maailman paras lajissaan, sanoo päähenkilölle:
En sanoisi näin kelle tahansa, mutta sinä osaat tämän, ystäväni. Olemme ajaneet yhdessä niin paljon, että tiedän että hoidat homman. Sinulla on kunnossa sekä pää että tekniikka, joten lakkaapa nyt vapisemasta ja purkita tämä kohtaus, niin pääsemme joskus oluelle.
Varsinaista selittelyä tarvittiin kohdassa, missä hän oli bilettänyt hyvin nuorten naisten kanssa maaseututalollaan ja joko heittänyt naiset tylysti ulos pakkaseen tai sitten toiminut jotenkin ymmärrettävästi. En tekisi mitään päätelmiä suuntaan tai toiseen tässä kirjassa kerrotun perusteella. Ja mitä tarkoittaa, kun päähenkilö tapaa ännännen kauneimman katseen ikinä, Julianaksi nimeämänsä naisen, joka on horoskoopiltaan kauris ja aivan liian nuori? Joo tajuan mitä horoskoopit ovat, mutta onko liian nuori liian nuori keski-ikäiselle vai laillisessa mielessä? Kenties tällä kertaa ensimmäistä.
Ehkä pitäisi lukea jotain muutakin ruotsin taide-elämästä. Viime vuosina lukemieni kirjojen luomat henkilökuvat Persbrandtista, Rapacesta, Alex Schulmanin isoisästä sekä Jussi Björlingistä ovat varsin erikoisia, usemmiten sarjassa viina, huumeet, naiset, toki Schulmanin isoisällä vain mustasukkaisuus ja itsevaltius, mutta riittävän painavana. Rapace ja Persbrandt antavat ruotsalaisesta näyttelyskenestä huuruisen kuvan myös monien muiden osalta. Rapace kertoo esimerkiksi ensimmäisestä teatteriroolistaan Kustaa III:ssa, jonka kuningas oli koko ajan huonossa kunnossa tai nukahteli, ilmeisesti aineiden vaikutuksesta:
Torsten on toisessa ulottuvuudessa. Yksikään hänen suustaan tuleva sana ei ole käsikirjoituksesta, ja hänen liikehdintänsä näyttämöllä rajoittuun sen keskellä olevalla sängyllä makoiluun ja meille muille heilutteluun. Kuningas käskee meidän tanssia, osa tottelee. Esityksen on tarkoitus kestää väliajan kanssa kolme tuntia, mutta kärsimme sen sijaan viiden tunnin nöyryytyksen. Esitykset lakkautetaan samana iltana.
Palaan bloggauksen alkuun. Suomen Kuvalehdessä 8/2025 oli arvio Samuli Putron kirjasta otsikolla Mies tunnustaa. Pohjustukseksi oli otettu muitakin tunnustuskirjoja. Rapacen kirja voisi myös olla Mies tunnustaa -sarjaa, mutta sopisiko sittenkin paremmin Mies puolustautuu ja rahastaa? Kirjan lopussa käy nimittäin ilmi, että se oli tarkoitettu täyttämään koronasta (ja ehkä toilailuistakin) johtuvaa rahanpuutetta.
Mutta entä sitten toisen Wallander-näyttelijän murheellinen kohtalo? Kyllä Rapace 'Tikun' asian käsittelee kauniisti ja samalla raadollisesti. Poiminnat Wallander-sarjan tuotannosta sisältä nähtynä vaikuttavat kokemuksiini, kun katson sarjan uusintoja. Toki myös Persbrandtin kirja vaikutti siihen, miten nykyään katson Beck-sarjan jaksoja, joissa hän oli mukana.
Tekninen moite: kirjasta ei käy ilmi ruotsinkielisen alkuperäisteoksen nimeä. Myös kannen suunnittelija pitää käydä katsomassa kustantajan sivuilta.
Kustantaja: WSOY, Helsinki
Suomentaja: Jonja Rajala
Julkaisuvuosi: 2021 (alkuperäisteos Romeo (min flykt i fem akter) samana vuonna)
Sivumäärä: 156
ISBN: 978-951-0-47230-9
Kannen kuva: Maria Östlin
Kannen suunnittelija: Jessica Carenfelt
Elämäni Romeona oli vuoden 2024 Goodreads-lukuhaasteeni 43. kirja.
Annoin arvosanaksi Goodreadsissa 2/5. Arvostelijoiden keskiarvo oli 2,86.
