Bruce Chatwin: Patagonia, Patagonia

Yhdessä julkaisemattomassa novellissani – kaikki ne ovat julkaisemattomia, mutta yhdessä niistä – on mies, jolla on pakonomainen tarve lukea jokainen Tammen Keltaisen kirjaston sarjassa julkaistu kirja. Aikanaan novellia kirjoittaessani naureskelin hahmolleni. Eipä naurata enää, kun olen huomannut että lukemani kirjat kuuluvat tihenevällä tahdilla kyseiseen sarjaan. Kohta ylitetään point-of-no-return, jonka jälkeen ne on pakko lukea kaikki. Vuonna 1954 käynnistetyssä sarjassa on julkaistu jo 512 kirjan verran "parasta ajankohtaista maailmankirjallisuutta".

Helsingin kirjamessuilla oli pre-koroniaalisena vuonna 2019 myyjä, jolla oli tarjolla pääasiassa Keltaista kirjastoa. Ostin neljä kirjaa, joista nyt sain luettua Bruce Chatwinin Patagonia, Patagonian. Kirjan ostohetkellä en tiennyt siitä mitään, ja valintaan vaikuttivat kiehtova kansi sekä kaukomaaksi laskettava Patagonia, josta myöskään en tiennyt juuri mitään. Lähinnä tunsin erään pienen patagonialaisen nevan, jonka pinnanmuotojen ilmakuvakartoitusta koskevan artikkelin olin lukenut.

Luen mielelläni tutkimusmatkakirjallisuutta. Kapteeni Scott, Nansen, Shackleton, Heyerdahl ja sen sellaiset ovat tehneet tekoja, joihin en itse rohkenisi ryhtyä, mutta haluan lukea heidän kokemuksistaan ja, koska olen ihminen, onnettomuuksistaan. Ei tarvitse edes löytöretkeillä, riittää kun joku on silmät ja mieli avoinna jossakin vieraassa paikassa. Tämä joku voi olla vaikkapa lääkäri Afrikassa tai epäonnisen lääkärin vaimo Grönlannissa*. Minulle käy myös hyvä fiktio, kuten Lennart Hagerforsin Valaita Tanganjikajärvellä, joka kertoo Henry Morton Stanleyn matkasta Livingstonea etsimään. Selja Ahavan Ennen kuin mieheni katoaa -kirjassa ahmin hänen väritetyt kertomuksensa Kolumbuksen purjehduksista ja rantautumisista, ja ne voittivat kirjan dramaattisen pääasian.

Käsillä olevassa kirjassa on kyseessä englantilaisen Bruce Chatwinin (1940–1989) seikkailu Patagoniassa vuosien 1974 ja 1975 vaihteessa. Patagonia sijoittuu Etelä-Amerikan eteläiseen osaan, Argentiinan ja Chilen alueille. Chatwin oli opiskellut arkeologiaa, toiminut toimittajana ja hän tutki paimentolaiskansojen elämää matkoillaan eri puolille maailmaa. Kirjassa oli silmiinpistävää kirjoittajan laaja sivistys, josta paikkojen ja tapausten kuvaukset kumpusivat. 

Toinen piirre oli kirjoittajan kotimaan linkkautuminen moniin hänen tapaamiinsa henkilöihin: matkalla tuli vastaan skotteja, walesilaisia, englantilaisia, joilla oli vaihteleva tuntemus esi-isiensä maista. Muitakin kansallisuuksia tavattiin laaja kirjo, sillä Argentiinan ja Chilen asujamisto on muotoutunut monessa vaiheessa eikä enää muistuta lainkaan sitä, millainen se oli ennen ensimmäisten eurooppalaisten valloittajien saapumista. Espanjalaistaustaiset vallitsevat alueella, mutta eivät välttämättä kirjan kohtauksissa. Kirjailija vierailee esimerkiksi sveitsiläisen rouvan luona. Rouva oli tullut mahdollisuuksien ja tangon maahan 1930-luvulla, nainut ruotsalaisen miehen ja rakentanut tämän kanssa Malmön mallin mukaisen talon jumalan selän taakse Río Picoon. Kirjassa tulee esiin, että epäluulot toisia taustoja kohtaan ja segregaatio eivät olleet tuntemattomia myöskään 1970-luvun Patagoniassa. Missäpä olisivat?

Patagoniasta ei voi kirjoittaa mainitsematta lampaita, joita kirjailija kohtasi joka paikassa samoin kuin villapaaleja, lampaiden desinfiointialtaita ja lampaanrasvaa. Kerran kirjailija odotteli, että ohi ajaisi kuorma-auto, jonka kyytiin voisi liftata. Meni tuntikausia, kunnes kaukaisuudessa alkoi hahmottua piste. Joko nyt? Ei, vaan piste oli lammas ja lopulta kokonainen lauma. Chatwinin mukaan Patagonian lammastalous alkoi vuonna 1877 kun eräs englantilainen kauppias lauttasi sinne laumallisen verran lampaita Falklandinsaarilta. Vuosisadan vaihteen tienoilla Patagonian villaa voitiin edullisen työvoiman vuoksi dumpata maailmanmarkkinoille ja lammastilat kukoistivat. Samalla lammastalous oli yksi tekijä Patagonian alkuperäiskansojen syrjäyttäjänä. 

Lampaiden ja lampaankasvattajien ohella sivuilla vilahteli gringoja, gauchoja ja peoneja, sanoja jotka itselle ovat tuttuja vain nuorena katsotuista lännenfilmeistä. Toinen sidos lännenfilmeihin oli kuuluisa lainsuojaton Butch Cassidy (1886-?) , jonka jäljillä kirjailija liikkui jonkin aikaa. Cassidy oli paennut USA:n viranomaisia Patagonian Cholilaan, ostanut lampaita (tietenkin), ja eleli jonkin aikaa kunnon kansalaisena – kunnes hän ja uudelleen koottu osa Hurjaa joukkoa ryhtyivät ryöstelemään Etelä-Amerikan pankkeja. Kirjailija päätteli Cassidyn elämän päättyneen argentiinalaisen rajapoliisin luotiin Río Picossa, jossa oli yksinäinen hauta karjapihan nurkalla. Ilmeisesti kuitenkin todellinen paikka on aivan toisella suunnalla, Boliviassa.

Kirja sisältää valikoiman muitakin pienoiselämänkertoja. Alueen historia on niin vaiherikas, että näistä ei juuri ollut apua kokonaisuuden hahmottamiseen, semminkin kun monet elämäntarinoista koskivat Patagonian rannikoilla seilanneita kapteeneja. Kirjailijan matkan aikaan olen ollut jo olemassa, mutta en tiennyt, että tuolloin Argentiinaa hallitsi Juan Perónin kolmas vaimo Isabel Martínez de Perón. Chilen puolella vallassa oli sotilasjuntan jäsenestä tuoreeksi presidentiksi noussut Augusto Pinochet.

Kirjan lennokkain luku sijoittuu ensimmäiseksi. Vaikuttaa siltä, että se on hautunut kirjoittajan päässä pitkään ja pyrkinyt ulos sellaisenaan, lakonisen humoristisena, vapautuneesti kaahottavana ja täydellisenä. Juttu alkaa siitä, kun kirjailijan isoäidillä oli vitriinissään pala brontosauruksen nahkaa, jota pikkupoika himoitsi omakseen. Brontosaurus liittyi Patagoniaan muuttaneeseen sukulaiseen, paitsi että kyseessä ei lopulta ollutkaan brontosaurus vaan 10 000 vuotta sitten sukupuuttoon kuollut jättiläislaiskiainen, ja nahanpalakin päätyi isoäidin kuoltua vahingossa roskikseen. Patagonia säilyi kirjailijan mielessä kuitenkin aina, ja kylmän sodan aikakauden koululaisena hän valitsi sen turvapaikakseen ydinlaskeuman varalta. "Sitten Stalin kuoli ja me lauloimme kiitosvirsiä kappelissa, mutta pidin yhä Patagoniaa varalla."

Chatwin kiersi Patagoniaa liftaamalla ja kävelemällä. Kirjan puolivälissä hän oli erään Teneriffalta lähtöisin olleen isännän vieraana.

"Miksi te kävelette?" ukko kysyi. "Ettekö te osaa ratsastaa? Täkäläiset vihaavat kävelijöitä. Heidän mielestään he ovat hulluja."

"Osaan minä ratsastaa", minä sanoin, "mutta minä kävelen mieluummin. Omat jalat ovat luotettavimmat."

"Minä tunsin kerran erään italialaisen, joka sanoi samaa."
Hänen nimensä oli Garibaldi. Hän inhosi hevosia ja taloja. Hänellä oli yllään araukanialainen poncho eikä hänellä ollut laukkua. Hän käveli Boliviaan ja mutkitteli sitten alas Salmelle. Hän pystyi kävelemään kuusikymmentäviisi kilometriä päivässä ja teki töitä vain silloin kun hän tarvitsi kenkiä.

"En ole nähnyt häntä kuuteen vuoteen", ukko sanoi. "Kondorit ovat varmaan hänet syöneet."

 

Se mitä kirjassa ei käsitelty kuin yhden kirjan loppuun sijoitetun hämärän viittauksen verran oli useiden natsien pako Argentiinaan Saksan hävittyä sodan. 

Kirjan lopun Chatwin sitoo alussa esiteltyyn sukulaiseensa ja jättiläislaiskiaiseen. Lapsena kuultu tarina brontosauruksesta/laiskiaisesta oli mielikuvituksellinen, mutta todelliset tapahtumat, jotka hän kuulee mennessään paikan päälle laiskiaisen löytymispaikalle, eivät jää jälkeen. Lopulta kirjailija on luolassa, jossa muinaisista jättiläislaiskiaisista on jäljellä vain kuopallinen sontaa. "No", minä tuumin, "jos ei täällä ole nahkaa, niin onpahan ainakin iso kasa paskaa." Vaan nahkaakin löytyy sen verran, että hän saa lapsuuden haaveensa ja matkan tavoitteensa täytettyä!

*Esimerkkikirjat:
Soini, Aino: Lääkärinä hiekan ja palmujen maassa (WSOY 1953)
Ehrström, Inga: Onnellinen vuosi Grönlannissa (WSOY 1954)
Matka- ja seikkailukirjallisuus oli ennen aikaan suosittua ja WSOY julkaisi sitä 1950-luvulla kokonaisen Sininen nauha -sarjan. Näistä jälkimmäinen kuuluu Sininen nauha -sarjaan, mutta Aino Soinin kirja jostain mystisestä syystä ei, vaikka sarjassa julkaistiin 1950-luvulla peräti 47 kirjaa.

Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki
Kääntäjä: Leena Tamminen
Julkaisuvuosi: 1987 (alkuperäinen In Patagonia 1977)
Sivumäärä: 240
ISBN: 951-30-5517-5
Päällys: Markus Heikkerö

Palkinnot: Iso-Britannian kirjailijaseuran Hawthornden-palkinto 1978, Amerikan taide- ja kirjallisuusakatemian E.M. Forster -palkinto 1979

Patagonia, Patagonia oli vuoden 2020 Goodreads-lukuhaasteeni 50. kirja. Annoin arvosanaksi Goodreadsissa 4/5. Arvostelijoiden keskiarvo oli 3,71.