Tamminen: Himmler ja hänen suomalainen buddhansa

 

Kerran hain tietoa eversti Gustav Waldemar Beckeristä eli Becker-Beistä, joka oli sotilaan ja poliitikon roolien ohella seikkailija. Kuinka ollakaan, päädyin googletus- ja Wikipediakierroksella Felix Kersten -nimiseen hahmoon, joka vaikutti erittäin kiinnostavalta. Wikipedia-artikkelin loppuun kerätystä kirjallisuudesta päätin hankkia Tapio Tammisen kirjoittaman Himmler ja hänen suomalainen buddhansa tutustuakseni Kersteniin paremmin. Löysin Rosebud-kirjakaupasta kappaleen, jossa oli jopa Tammisen nimikirjoitus.

Ennen kirjan lukemista kritisoin sen nimeä: miksi Felix Kersteniä ei mainita kannessa? Mutta lukeminen auttoi ymmärtämään, sillä kirja kertoo enemmän Heinrich Himmleristä, natsi-Saksasta ja sen vankileireistä kuin Kerstenistä. "Himmlerin suomalainen buddha", Felix Kersten on tekijä, joka liittää kirjan tapahtumat yhteen, mutta ei ole pääosassa. 

Mutta entäs suomalaiseksi buddhaksi nimeäminen? Minulla ei ole suuria kriteereitä suomalaiseksi tulemisen suhteen, mutta tuntuu että Kersten omitaan meille heppoisin perustein. Felix Kersten syntyi vuonna 1898 Tartossa baltiansaksalaiseen sukuun ja joutui jostain syystä kesken koulunkäynnin Saksan armeijan palvelukseen. Suomeen hän tuli vuonna 1918 saksalaisten joukkojen mukana. Sisällissodan jälkeen hän toimi Suomen armeijassa ja suojeluskunnissa ja eteni Pohjois-Satakunnan suojeluskuntapiirin päälliköksi Ikaalisiin. Suomalaisuus muodostui tässä vaiheessa, sillä hän sai vuonna 1920 Suomen kansalaisuuden, eikä hänellä ilmeisesti ollut muita kansalaisuuksia myöhemminkään. Kuitenkin hän valtaosan aikuiselämästään asui Saksassa, Alankomaissa ja Ruotsissa.

Siinä kävi näin: lupaavasti edennyt ura ei edennyt Kerstenille tarpeeksi nopeasti, joten hän väärensi paperit saadakseen ylennyksen luutnantiksi, paljastui ja erosi armeijan palveluksesta. Suomalaisten tuttujen kautta Kersten päätyi opiskelemaan hierojaksi. Hänellä oli luontainen taipumus tähän ammattiin, mutta Suomessa ei näyttänyt olevan tulevaisuutta nuorelle miehelle. Niinpä Kersten muutti jo vuonna 1922 Berliiniin jatkamaan fysioterapian opintoja ja hieromista.

Sanoin, että kirjan nimi sai oikeutuksen, kun kirjan luki. Mutta on kirjassa hieman epäilemääni vikaa eli että otsikko ei vastaa tekstiä. Luvussa Kersten tapaa mestari Kon toki tapahtuu luvattu asia, aivan luvun lopussa, mutta luvun alussa Kersten vuonna 1939 tapaa ensi kertaa Heinrich Himmlerin, ja tällä tapaamisella on maailmanhistorian kannalta paljon suurempi merkitys kuin luvun otsikossa mainitulla. Semminkin kun koko mestari Ko:ta ei ilmeisesti ole ollut olemassa! Kersten väitti tulleensa tiibetiläisen hierontaperinteen taitajaksi juuri Ko:n avulla. Tamminen kirjoitti:

Mestari Ko antoi Kerstenin hoidoille miltei satumaisen perustan. Kiinalaisesta mestarista ei ole kuitenkaan muita todisteita kuin Kerstenin sana. Hän saattoi keksiä sopivan mystisen tarinan vahvistaakseen mainettaan parantajana. Toisaalta Kersten näyttää uskoneen tarinaansa. 

Kun "mestari Ko" lähti Saksasta vuonna 1925, peri Kersten hänen asiakkaansa, joihin kuului suurteollisuuden johtajia. Erään tällaisen kautta hänestä tuli Alankomaiden prinssi Henrikin hieroja ja Haagin asukas. Kerstenille alkoi kertyä varallisuutta, jota hän sijoitti ostamalla suuren maatilan Berliinin läheltä vuonna 1934. Viisi vuotta myöhemmin hän tapasi Himmlerin, joka pyysi Kerstenin omaksi "hovihierojakseen" ja Kersten muutti pysyvästi Saksaan. 

Himmler oli lapsesta asti kärsinyt kauheista vatsakrampeista, joita lääkittiin muun muassa morfiinipiikeillä. Kerstenin kädet saivat kivut katoamaan aina joksikin aikaa. Alkoi Kerstenin kolmas ura. Nykyään voisi sanoa että Kersten oli influensseri, vaikka hän vaikutti pääasiassa vain yhteen henkilöön, Himmleriin. Asiakkaina oli muitakin natsijohtajia, mutta Himmler oli heistä korkeimmassa asemassa. 

Kersten toi itse uutta rooliaan esiin ja tarjosi suomalaisille mahdollisuutta saada hänen kauttaan sisäpiirin tietoja. Hän uskoi myös pystyvänsä vapauttamaan syyttömästi vangittuja ihmisiä. Ensin Kersteniä pidettiin epämääräisenä haihattelijana, mutta vähitellen häntä alettiin hyödyntää. Suomen kiinnostuksen tasosta kertoo vaikkapa se, että tasavallan presidentti Risto Ryti myönsi hieroja-Kerstenille vuonna 1941 lääkintöneuvoksen arvonimen – professorin titteliin olisi ollut liian tiukat ehdot. 

Mitä Kersten sitten sai aikaan? Saavutukset eroavat valtavasti kertojasta riippuen. Kerstenin muistelmissa vuodelta 1947 (Samtal med Himmler) hän asettuu tapahtumien keskiöön ja pelastaa ihmisiä natsi-Saksan jauhavilta tuhovoimilta koko toisen maailmansodan ajan. Kersten julkaisi vielä päiväkirjansa vuonna 1952 (Totenkopf und Treue). Kirjat eroavat paikoin toisistaan ja on arveltu että päiväkirjat olisivat syntyneet pääosin sodan jälkeen Ruotsissa. 

Kuitenkin ensimmäinen kirja vaikuttaa olleen pakollinen reaktio Ruotsin Punaisen ristin johtajan, kreivi Folke Bernadotten kirjaan Slutet, jossa hän jo vuonna 1945 ottaa itselleen kaiken kunnian niin kutsutusta valkoisten bussien operaatiosta. Siinä pelastettiin natsi-Saksan keskitysleireiltä noin 21 500 vankia sodan loppuvaiheessa, suurin osa Ruotsiin. He kuuluivat 27 eri kansakuntaan. Juutalaisia joukossa oli 6000–7000. Bernadotte ei kirjassaan edes mainitse Kersteniä. 

Kersten oli asettunut asumaan Tukholmaan vuonna 1943 ja toivoi sodan jälkeen Ruotsin kansalaisuutta. Hänen kertomuksiaan lienee värittänyt motiivi korostaa omia hyviä tekojaan. Ruotsi kääntyi kuitenkin Kersteniä vastaan. Mikä lie natsi, joka yrittää osille kreivi Bernadotten sankaruudesta! Ruotsalaisten tekemä tutkimus määritteli Kerstenin suomalaiseksi passin perusteella. Pysyköön suomalaisena, oli Ruotsin kanta. Ja tässä vaiheessa minunkin lienee hyväksyttävä suomalaiseksi nimeäminen. (Sivuhuomiona: Ruotsin toimista toisen maailmansodan aikaan ei synny kovin puhtoista kuvaa Tammisen kirjan perusteella.)

Tamminen on koonnut kirjan viimeiseen lukuun tiedot ihmisistä, jotka Kersten todistetusti pelasti Himmleriä hieronnan yhteydessä painostamalla, tai joiden pelastamisessa hänellä oli suuri merkitys. Tiivistettynä:

• Seitsemän Varsovan ruotsalaista Svenska Tändsticksin ja Ericssonin edustajaa 1943–1944; lisäksi 50 norjalaista opiskelijaa ja 50 tanskalaista poliisia jouluna 1944
  
• Kreivi Bernadotten johtama valkoisten bussien operaatio (21 500 vankia) ei olisi onnistunut ilman Kersteniä, joka järjesti neuvotteluita ja puhui erilaisten ryhmien pelastamisen puolesta
  
• On luultavaa, että Kerstenin ansiosta Himmler ei toteuttanut keskitysleirien räjäyttämistä vankeineen keväällä 1945
• Kersten varoitti Suomea juutalaisten mahdollisesta pakkoluovutuksesta kesällä 1942
  

Kerstenillä oli runsaasti myös puolustajia ja hän sai kunnianosoituksia monilta tahoilta. Alankomaalainen professori Posthumus ehdotti häntä yhdeksän kertaa Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi. Ranskan presidentti de Gaulle myönsi hänelle vuonna 1960 kunnialegioonan kunniamerkin. Felix Kersten menehtyi sydänkohtaukseen automatkalla kohti juhlatilaisuutta.

Kirjailija siirtää lukijan huomaamatta vuodesta ja tapahtumasta toiseen. Samalla hän onnistuu esittelemään pienin henkilökuvin useita ihmisiä, jotka liittyvät kertomukseen ja joista monesta voisi lukea kokonaisen elämäkerran myöhemmin. En tiedä onko hän tehnyt tämän harkiten vai intuitiolla, mutta lukijalle se on miellyttävää. Historiankirjoituksesta saa halutessaan myös jännitysnäytelmän ja Tamminen osoittaa taitonsa bussioperaatiosta kertovassa luvussa Vihreään vai valkoiseen bussiin? Koska asia on niin synkeä, tuli hieman syntinen olo jännityksestä, jota koin noita sivuja lukiessani.  

Kerstenin massasta erottuva persoona tulee kuvattua hänen toimiensa kautta. Tamminen on käyttänyt Kerstenin muistelmia tutkijan varovaisuudella ja muuhun aineistoon peilaten. Mikäli jokin asia on vain tämän itsensä kertoman varassa, se tuodaan esiin, esimerkkinä ylempänä lainattu mestari Ko:ta koskeva kohta.

Muutoin erinomainen kirja olisi kaivannut viimeistä editointikierrosta, jossa olisi poistettu esimerkiksi relatiivipronominin korrelaattivirheet. Tämä taisi olla pahin tapaus, mutta ei todellakaan ainoa: "Himmler oli ollut lapsesta saakka tavattoman kömpelö, jolle oli tuottanut vaikeuksia oppia ajamaan polkupyörällä." 

Toinen toivomus koskee vuosilukuja, joita toistetaan aivan liian harvakseltaan. Vaikka olen lukenut paljon toisesta maailmansodasta ja eritoten Kolmannen valtakunnan vaiheista, olin usein unohtanut mitä vuotta tekstissä milloinkin elettiin, eikä pelkkä pp.kk-merkintä kertonut mitään. Kirja oli lisäksi poikkeuksellisen epäkronologinen: ajassa siirryttiin ees- ja taapäin vähän väliä. Pidin valinnasta muuten, mutta erityisesti tällainen tyyli vaatii vuosiluvun toistelua.  

Minun yleissivistystäni kirja lisäsi varsinaisen aiheen lisäksi myös aivan eri suunnalla. Olin luullut, että Ruotsin Bernadotteissa mainittavinta on, että he ovat Napoleonin armeijan komentajana toimineen Jean-Babtiste Bernadotten jälkeläisiä. Himmlerin/Kerstenin tarinan sivujuonteena selvisi, että suku on kuitenkin naitu kiinni Euroopan kuningassukuihin. Esimerkiksi nykyisen kuningas Kaarle XVI Kustaan isä ja äiti olivat molemmat Iso-Britannian kuningatar Viktorian lapsenlapsenlapsia ja isä samalla Saksan keisari Vilhelm I:n lapsenlapsenlapsenlapsi isoäitinsä kautta (isoäiti oli samalla ensimmäinen Bernadotteihin naitu vanhan Vaasa-suvun edustaja). Jos kuninkaalliset suvut olisivat joskus kiinnostaneet, asia olisi varmaankin ollut itsestäänselvyys.

Olen aiemmin lukenut Tammiselta kirjan Pahan viehätys: Natsismin ja terrorin lähteillä (Otava, 2004). Se oli aikamoinen pieneen tilaan puristettu pläjäys, joka ei kenties ole sopivin valinta aihepiirin aloittelijoille. Sama kulttuuriantropologin perehtyneisyys näkyy Himmlerin suomalainen buddha -kirjassa, mutta tämä on helppolukuisempi. Nyt laitoin lukulistalle hänen vuonna 2015 julkaistun kirjansa Kansankodin pimeämpi puoli (Atena Kustannus). Se voitti tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon omana vuonnaan. Mutta hänen töitään selatessani törmäsin murheelliseen tietoon: vuonna 1954 syntynyt Tapio Tamminen on edesmennyt vuonna 2020! Uutta kiinnostavaa luettavaa ei ole enää tiedossa.

Lisätietoja Kerstenistä haluava voi katsoa esimerkiksi Arto Koskisen dokumentin Kuka oli Felix Kersten vuodelta 1998. Ja tietenkin lukea Tammisen kirjan.

Kustantaja: Atena Kustannus Oy, Jyväskylä
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 366
ISBN: 978-952-300-450-4
Päällys: Mika Perkiökangas

Himmler ja hänen suomalainen buddhansa oli vuoden 2022 Goodreads-lukuhaasteeni 22. kirja. Annoin arvosanaksi Goodreadsissa 4/5. Arvostelijoiden keskiarvo oli 3,6/5.

James Wyllie: Hakaristirouvat

 

Suomen kieli harvoin voittaa muut kätevyydessä, mutta brittikirjailija James Wyllieltä suomennetun kirjan Hakaristirouvat nimessä on osuvuutta, jota ei ole tavoitettu kieliversioissa Nazi wives, Nazisternas fruar, Femmes de nazis... Saksankielistä versiota en löytänyt, siellä taitaa olla mitta täynnä synkeän menneisyyden käsittelyä aina uudesta kulmasta.

Mutta johtavien natsien rouvat on kiinnostava näkökulma. Wyllie tarkastelee kirjassaan Adolf Hitlerin (s. 1889), Hermann Göringin (s. 1893), Joseph Goebbelsin (s. 1897), Heinrich Himmlerin (s. 1900), Reinhard Heydrichin (s. 1904), Rudolf Hessin (s. 1894) ja Martin Bormannin (s. 1900) vaimoja ja valikoimaa muita naisia. Kansallissosialismissa naiselle oli varattu rooli vain kodin hoitajana ja äitinä – mikäli täytti rotukriteerit. Naisen ei kuulunut olla näkyvillä eikä nainen voinut nousta puolueessa viralliseen asemaan. Monet vaimoista olivat kuitenkin olleet kansallissosialismin ja Hitlerin kannattajia yhtä pitkään kuin miehensä, jotkut pidempäänkin.

• Rudolf Hess kuuli Hitleriä ensi kertaa vuonna 1920 ja vaikuttui. Tyttöystävä Ilse Pröhl (s. 1900) meni mukaan seuraavaan kokoukseen ja vaikuttui itsekin.
  
• Gerda Buchin (s. 1909) isä Walter liittyi kansallissosialistiseen puolueeseen vuonna 1922 ja Hitleristä tuli koko perheen tuttu. Martin Bormann liittyi puolueeseen vasta vuonna 1927 ja tutustui sitä kautta Gerdaan.
  
• Ruotsalainen Carin von Fock (s. 1888) tutustui vuonna 1920 ensimmäisen maailmansodan lentäjäveteraani Hermann Göringiin. Göring liittyi puolueeseen vuonna 1922 ja pari avioitui seuraavana vuonna. Carinin menehdyttyä sydäninfarktiin Göring alkoi vuonna 1932 tapailla näyttelijätär Emmy Sonnemannia (s. 1893).
• Lina von Ostenista (s. 1911) tuli kansallissosialismin kannattaja teininä isoveljensä esimerkkiä seuraten. Puolueeseen hän liittyi vuonna 1930 ja tapasi samana vuonna laivastoupseeri Reinhard Heydrichin, joka ei ollut alun perin politiikasta kiinnostunut.
  
• Margarete Boden (s. 1893) tutustui vuonna 1927 junassa vierustoverinaan matkustaneeseen Heinrich Himmleriin, joka oli ollut puolueen jäsen vuodesta 1923.
• Vasta eronnut Magda Quandt (o.s. Ritcshel, s. 1901) tapasi Joseph Goebbelsin vuonna 1930, kun ystävät houkuttelivat tekemisen puutteessa olevan Magdan kansallissosialistien tilaisuuteen. Magda innostui puoluetapahtumasta ja Goebbelsin kiihkeästä retoriikasta. Vielä ihastuneempi Magda oli seuraavana vuonna tapaamaansa Hitleriin.
  

Hitlerin naissuhteet olivat toisenlaisia. Hän kaltoinkohteli miljoonien tuhoamiensa ihmisten lisäksi myös niitä nuoria naisia, jotka ovat jääneet historiaan hänen tunnetuimpina rakastettuinaan. Sisarpuolen tytär Geli Raubal teki itsemurhan 23-vuotiaana ja Eva Braun yritti itsemurhaa kahdesti ennen kuin teki sen lopulta yhdessä Hitlerin kanssa ollessaan 33-vuotias. Hitler katsoi että kansakunta tarvitsi hänet täysipainoisesti, eikä avioliitto tullut kyseeseen kuin vasta päivää ennen kaksoisitsemurhaa huhtikuussa 1945. En mene näihin kompleksisiin kohtaloihin pidemmälle, vaan jatkan ylle listaamieni naisten pohdintaa.

Listan rouvista siis ainoastaan Göringin rouvat Carin ja Emmy sekä Himmlerin rouva Margarete olivat ensisijaisesti ryhtyneet puolisoiksi ja mahdolliset kansallissosialistiset ajattelumallit tulivat kun alettiin elää yhteistä elämää. Carin Göring innostui Hitleristä heti asetuttuaan Saksaan. Käytyään tapaamassa Hitleriä vankilassa vuoden 1923 epäonnistuneen vallankaappausyrityksen jälkeen hän kirjoitti: "Hän on nero, täynnä rakkautta ja totuutta ja palavaa uskoa". Carin edisti natsiaatetta koko loppuelämänsä. Emmyn aatteellisuudesta ei saa selvyyttä, mutta hänen on täytynyt vähintäänkin sulkea silmänsä aktiivisesti. Margarete Himmlerin kerrotaan olleen kasvuympäristönsä mukaisesti rasistinen ja juutalaisvastainen, mutta kansallissosialismi aatteena ei ilmeisesti saanut häntä samalla voimalla sytytettyä kuin monet muut.

Vaimojen lisäksi kirjassa käsiteltiin jonkin verran miesten muita naissuhteita. Puoluekanslian päällikkö ja Hitlerin sihteeri Martin Bormann oli kiinnostunut kaikista naisista, mutta rakastui vuonna 1943 vakavammin näyttelijätär Manja Behrensiin. Yhdeksän lapsen äiti Gerda olisi hyväksynyt toisen vaimon ja kannatti muutenkin sitä, että terveille, arvokkaille miehille annettaisiin lain nojalla oikeus kahteen vaimoon. Behrensille kolmen liitto oli kuitenkin liikaa ja hän meni mieluummin asetehtaaseen töihin. 

Sisäministeri, Gestapon ja SS:n päällikkö Heinrich Himmler taas sai kaksi lasta rakastajattarensa Hedwig Potthastin kanssa. Ero Margaretesta ei tullut kyseeseen, sillä SS-miehen rooliin kuului avioliitossa eläminen ja avioeroon tarvittiin lupa – Himmleriltä. Propagandaministeri Joseph Goebbelsilla oli suhteita näyttelijättärien kanssa, ja tšekkiläisen Lída Baarován kanssa suhde eteni hyvin vakavaksi, kunnes Hitler keskeytti Goebbelsin pariskunnan eroaikeet. Lopulta vuonna 1939 Baarová karkotettiin takaisin Tšekkoslovakiaan ja hänen elokuvansa vedettiin pois levityksestä.

Minulle kirjassa oli merkittävintä sen antama kuva vaimojen aikaisesta ja lujasta sitoutumisesta  natsiaatteeseen. Ja kuitenkin, kun tilinpäätöksen aika tuli, vain Magda Goebbels oli valmis kuolemaan aatteen mukana. Goebbelsin pariskunta surmasi tai surmautti kuusi lastaan ja itsensä Hitlerin Berliinin-bunkkerissa huhtikuussa 1945. 

Gerda Bormannille sota oli ollut valon ja pimeyden välistä kamppailua. Ei voinut mitenkään olla historian tarkoitus, että juutalainen tekisi itsestään maailman herran. Hän pakeni lapsineen Tiroliin, mutta kuoli keväällä 1946 munasarjasyöpään. Martin Bormann oli kuollut jo yrittäessään paeta Berliinistä Hitlerin kuoleman jälkeen. 

Emmy Göring tuki miestään Nürnbergin oikeudenkäyntien ajan tämän itsemurhaan saakka vuonna 1946 (entinen varakansleri ja ilmailuministeri Hermann Göring olisi mestattu seuraavana päivänä). Hän ei voinut käsittää, miten sellaista miestä, joka oli antanut niin paljon muille, joka oli säteillyt ymmärtämystä ja joka oli ollut itse hurskaus ja hyvyys ja myötätunnon ja uskollisuuden ilmentymä, oli voitu kohdella niin tylysti. Hän joutui itsekin vankilaan odottamaan omaa tuomiotaan, mutta piti asiantilaa kohtuuttomana. Vuonna 1947 hän kirjoitti ministerille olleensa täysin epäpoliittinen. Ei kai naista voinut rangaista siitä, että hän oli rakastanut miestään ja ollut onnellisesti naimisissa? Hän sai lopulta vuoden tuomion ja osa hänen varoistaan takavarikoitiin. Tuomiota pidettiin liian lievänä kaiken pöyhkeän elämän jälkeen. Emmy eli vuoteen 1973 saakka.

Ilse Hessillä ja Lina Heydrichillä oli esittää huojentavia asianhaaroja: kansallissosialistisen puolueen varajohtaja Rudolf Hess teki oma-aloitteisen neuvottelulennon Iso-Britanniaan keväällä 1941, ennen kuin juutalaisten kansanmurhasta ("lopullinen ratkaisu") oli tehty virallista päätöstä, ja jäi sinne vangiksi Nürnbergin oikeudenkäynteihin saakka, Prahan teurastajan lempinimen saanut SS-kenraali, keskusturvallisuusviraston ensimmäinen päällikkö ja Böömin ja Määrin vt. protektori Reinhard Heydrich taas surmattiin keväällä 1942 protektoraatissaan.

Ilse Hess vapautettiinkin kaikista syytteistä vuonna 1948, vaikka hän oli vuosikaudet ja vuosikymmenet omistautunut Hitlerille. Hän keskittyi taistelemaan saadakseen puolisonsa vapautettua, mutta ei onnistunut. Rudolf Hess teki vuonna 1987 itsemurhan vankeudessa, Ilse Hess kuoli vuonna 1995.

Sen sijaan Linan etsintäkuuluttivat Prahan viranomaiset rikoksista ihmisyyttä vastaan. Hänelle tuomittiin poissaolevana elinkautinen ja pakkotyötä. Nimenomaan hänen omista rikoksistaan, sillä hän oli näännyttänyt tilallaan työskenteleviä vankeja nälkään ja käskenyt SS-vartijoita lyömään näitä. Britit ehtivät kuitenkin saada Linan kiinni ennen muita ja sijoittivat hänet luokkaan "myötäilijät", eikä hänelle tuomittu lainkaan vankeutta. Hän valitti silti tuomiostaan ja vuonna 1951 hänet luokiteltiin syytteistä vapautetuksi ja hän sai pitää omaisuutensa. Eikä siinä kaikki, vaan hän nosti useita oikeusjuttuja saadakseen leskeneläkettä taistelussa kaatuneen kenraalin leskenä, ja onnistui! Lina eli vuoteen 1985 saakka.

Margarete Himmler vetosi tietämättömyyteen ja sanoi olevansa pelkkä nainen, joka ei ymmärrä politiikkaa ja korosti, että oli nähnyt miestään hyvin vähän sodan aikaan. Hänen syyllisyysluokkansa vaihtui oikeudenkäynnistä toiseen, ensin vähemmän syylliset, sitten myötäilijät ja lopulta syylliset, mikä merkitsi puolisoon liittyvän omaisuuden menetystä, rahavarojen takavarikointia ja äänioikeuden menetystä. Mutta myös Margarete kehtasi taistella vuosikaudet oikeudesta lesken- ja valtioneläkkeeseen, joihin hän mielestään oli oikeutettu. Hän kuoli vuonna 1967.

Himmlerin toisen keskeisen naisen, Hedwigin, natsitaustaa ei edes tutkittu ja hänet päästettiin heti vapaaksi. Hedwigillä oli Himmlerin kanssa seurustellessaan ollut ihmisen luista tehtyjä huonekaluja ja ihmisen nahalla päällystettyjä juhlapainoksia kirjoista, mutta hän väitti loppuun saakka, että ei ollut tiennyt mitään Himmlerin tekemisistä sodan aikaan.

Kirjan loppupuolella mainittiin ohimennen Lina Heydrichin lyhyt avioliitto suomalaisen teatteriohjaajan kanssa. Minulta oli mennyt tällainen asia täysin ohi, vaikka se ei ole ollut mikään salaisuus. Lina avioitui vuonna 1965 Otto Mannisen ja Anni Swanin pojan Mauno Mannisen kanssa ja he olivat aviossa Mannisen kuolemaan saakka vuonna 1969, vaikka varsinainen yhteiselo loppui jo paljon aiemmin (linkki Seura-lehden juttuun vuodelta 2016).

Otetaan viimeinen kommetti tältä suomalaisten miniältä, joka valitti sitä miten ihmiset suhtautuivat hänen puolisonsa (Heydrichin, ei Mannisen) tekoihin. Linan mukaan tuon ajan päätöksiä oli helppo tuomita nykyisistä mukavista oloista käsin. Mutta natsijohtohan eli itse erittäin mukavissa oloissa ihmisyyden vastaisia päätöksiä ja tekoja tehdessään!

James Wyllie on kirjailija, käsikirjoittaja ja tuottaja. Hän on kirjoittanut muun muassa Hermann Göringistä ja tämän veljestä sekä ensimmäisen maailmansodan koodinmurtajista, mutta muita hänen kirjoistaan ei ole suomennettu. Syytä olisi.

Hakaristirouvat on sujuvasti kirjoitettu ja näkökulmassaan pitäytyvä (natsiaiheessa olisi valtavat mahdollisuudet ja houkutukset rönsytä). Kohtuullisen kronologinen esitys kuitenkin aiheutti sen, että perheestä toiseen hypeltiin välillä niin tiuhaan, että en meinannut pysyä perässä. "Mitä, Lina, eikös Bormannin vaimo ollut Gerda, ahaa, siirryttiin jo eteenpäin!" Rouvia ei samasta syystä olisi mahtunut yhtään enempää mukaan tarkempaan tarkasteluun, vaan oli hyvä päätös pitäytyä valituissa.

Wyllie pohjaa suuren osan henkilöiden mietteistä suoraan kirjeisiin ja muihin lähteisiin. Jonkin verran häiritsi uskollinen siteeraus, jolloin valtaosa kappaleesta saattoi olla sitaateissa ja muutama sana niistä ulkona. Kohdat olisi yhtä hyvin voinut kirjoittaa vapaammin, ilman sitaatteja, ja lähde viime kädessä todistaa, että asiaa ei ole sävelletty omasta päästä. Suomennoksessa osui silmään muutama kansankielisyys kuten "heitettiin pellolle" tai "SS-köriläät". Jos alkuperäinen teksti näin vaatii, niin sitten kelvatkoot suomennoksessakin.

Kustantaja: Atena Kustannus, Jyväskylä
Suomentaja: Tähti Schmidt
Julkaisuvuosi: 2020 (alkuperäisteos Nazi wives 2019)
Sivumäärä: 360
ISBN: 978-952-300-661-4
Kansi: Kalervo Sammalvehrä

Hakaristirouvat oli vuoden 2021 Goodreads-lukuhaasteeni 20. kirja. Annoin arvosanaksi Goodreadsissa 5/5. Arvostelijoiden keskiarvo oli 3,87.