Olen viime vuosina oppinut hyväksymään kirjat, joissa kirjailija asettuu oikean henkilön nahkoihin ja kertoo tämän suulla koko tarinan tai osan siitä. Minna Rytisalon Rouva C, Heidi Köngäksen Hertta, Riitta Jalosen Kirkkaus, Rosa Liksomin Everstinna tai Jari Tervon Myyrä ovat kaikki loistavia romaaneja, kun pääsee yli totuudellisuuden vaatimuksesta. Eihän kukaan pysty kirjoittamaan edes itsestään oikein ja rehellisesti, mutta olen aiemmin ollut huolissani siitä, jääkö jotain henkilön kannalta todella tärkeää kertomatta, kun sisälle asettuva ihminen on ulkopuolinen.
Johanna Venhon Ensimmäinen nainen kertoo Sylvi Kekkosesta Sylvi Kekkosen silmin. Olemme Venhon kanssa samanikäiset (s. 1971), joten hänellä on täsmälleen sama aikalaishistoria Sylvi Kekkosen kanssa kuin minulla eli käytännössä ei mitään. Sylvi Kekkonen menehtyi joulukuussa 1974, eikä minulla ole hänestä muistikuvaa. On varmaankin niin, että kolmivuotiaana muistiin painuvat lähinnä omaa elämää koskettavat asiat. Minulle Urho Kekkonen oli aina sinkkupresidentti ja Sylvi jäi tuntemattomaksi, nimen tasolla olemassa olleeksi.
Kirjailija, runoilija, myös toimittajana ja päätoimittajana toiminut Venho on kuitenkin tehnyt paljon
pohjatyötä kirjaa laatiessaan ja hankkiutunut lähemmäs Sylviä. Johanna Venhon ajatuksia kirjastaan voi
lukea esim. tästä haastattelusta. Sivuhuomautuksena: Jalosen Kirkkaudessa minua edelleen vaivaa se, että hän tunnustaa kirjan lopussa lukeneensa suuren osan Janet Framen kirjoista vasta lähetettyään käsikirjoituksen jo kustantajalle. Nimenomaan tietoisuus asiasta vaivaa, en olisi huomannut asiaa kirjaa lukiessani.
Ensimmäinen nainen pakotti heti googlaamaan muutaman keskeisen asian: milloin Sylvi Kekkonen oli syntynyt (1900), missä (Pieksämäellä), millaiseen perheeseen (isä oli pappi ja perhe muutti isän töiden perässä Lusiin, Metsäpirttiin ja Puumalaan). Lisätiedon tarve on merkki kiinnostavasta kirjasta, paitsi jos kyseessä on tietokirja, jolloin lisätiedon tarve kertoo jonkinasteisesta epäonnistumisesta.
Kirjassa Sylvi on kesällä 1966 yksinään Kekkosten mökillä Suomusjärvellä. Hän on ajatellut lukea ja sen jälkeen polttaa nipun päiväkirjojaan. Vanheneminen painaa päälle, ja huoli siitä, että joku joskus näkisi mitä henkilökohtaista hän oli päiväkirjoihin kirjoittanut. Mutta suunnitelma muuttuu, kun mökille tulee vieraaksi pari kuukautta aiemmin menehtyneen kirjailija Marja-Liisa Vartion hahmo. Heidän ystävyytensä aikana Marja-Liisa oli ollut aina äänessä, nyt hän tahtoo antaa tilaa Sylville. Oikeastaan Marja-Liisa vaatii Sylviä kertomaan syvimpiä tuntemuksiaan ja haastaa tämän näkemyksiä.
Merkitystä on sillä, että molemmat ovat kirjailijoita, Marja-Liisa Vartio lähes neljännesvuosisadan nuorempi, mutta ehti toteuttaa itseään kirjailijana ennen kuolemaansa vain 41-vuotiaana, kun taas Sylvi Kekkonen oli ensimmäisen kirjansa aikaan ollut 49-vuotias. Nuoremman naisen heijastuma kannustaa Sylviä jatkamaan kirjoittamista rohkeasti, vanhempi Sylvi toppuuttelee omaa kirjailijuuttaan. Hän on varautunut, ei saa sanoja ulos helposti ja voimakkaan puolison energisyyskin lamaannuttaa. Urho sen kuin paukuttaa tekstiä kirjoituskoneesta ulos iltaisin, milloin ei ole työasioilla tai lietsussa.
Sylvin ajatuksissa vaihtelevat perhe, rakkaus poikiin ja Urhoon, oman
elämän kulku, kirjoittaminen, elämänikäinen lukuharrastus, vanheneminen, reumasairaus ja tietenkin Urhon muut naiset, etenkin Anna-Liisa Snellman ja Anita Hallama, jotka seurasivat toisiaan Urhon pitkäaikaisina naisystävinä, ja jotka Sylvi hyvin tiesi. Sylvi tuntee pienuutta näihin komeisiin naisiin verrattuna. Fyysistä pienuutta, koska Sylvi itse on pienikokoinen ja siro. Mutta tietenkin myös pettymystä omaan riittämättömyyteensä, vaikka henkinen side Urhon kanssa on edelleen vahva.
Vaikeaa on tietää, mitä Sylvi oikeasti näistä asioista ajatteli, kun hänen jälkeensä jäi vain hajanaisia muistiinpanoja ja satunnaisia päiväkirjoja. Kirjoista ja etenkin aforismeista voi tietenkin jotain päätellä. Itse en ole Sylvi Kekkoselta mitään lukenut, joten joudun luottamaan Venhon tulkintoihin, jotka hän on siirtänyt Sylvin ajatuksiin. Ei minua Venhon Sylville kirjoittamissa ajatuksissa mikään häiritse, fiktiota, fiktiota, mutta jos hyvin sovinnainen ihminen alkaisi vaikuttaa modernilta tai toisinpäin, oltaisiin kenties jo ylitetty fiktion rajat, ellei kyseessä olisi satiirinen kuvaus.
Toisaalta taas, jos minä olisin ollut tekijänä, ei esimerkiksi äitiys ja suhde lapsiin olisi noussut yhtä merkittäväksi, koska en niistä asioista tiedä. Venhon pohjatyöhön perustuvat ja hänestä läpi suodattuneet pohdinnat ovat varmasti enemmän kohdallaan, kuin mitä itse olisin osannut kirjoittaa. Sylvi on kirjassa ylihuolehtivainen jo aikuisista pojistaan ja tunnustaa olevansa epäoikeudenmukainen miniöilleen.
Alussa Sylvi ajaa mökille Morris Minillään, jonka presidenttipari on saanut lahjaksi kuningatar Elisabethilta, ja jonka vuoksi hän suoritti ajokokeen yli 60-vuotiaana, Urholta salaa. Perillä hän liikuskelee mökissä ja sen pihapiirissä sekä tekee pieniä kotiaskareita tai lämmittää saunaa, samalla kun aivot kertaavat taukoamatta muistoja elämän varrelta. Nämä toimet ja huopiin kääriytyminen, teen juonti tai Vartion hahmon tupakoinnin seuraaminen ovat kirjan koossa pysymisen vuoksi pakollisia, mutta eivät tuo muuten lisäarvoa.
Kuvanveistäjä Essi Renvall on otettu toiseksi kertojaksi. Hän yrittää muotoilla Sylvin päätä, mutta ei saa puettua muodoksi sitä mikä Sylvissä pinnan alla häämöttää, eikä ole mihinkään versioonsa tyytyväinen. Sylvi on hemmoteltu ja kovia kokenut, pehmeä ihminen, jonka sisällä on kuitenkin seinämä. Pidin Renvallin osioista eniten. Kirjailija oli onnistunut tavoittamaan kuvanveistäjän luomisen tuskan vakuuttavasti. Lyhyitä Renvall-osioita tehostaa kuvanveistäjän fyysinen ottelu milloin hiilipiirroksen, milloin kipsin, milloin saven kanssa.
Kontrasti kirjailijana ja kuvanveistäjänä menestyneiden naisten ja presidentin puolisoksi leimatun Sylvin välillä oli toimiva. Sylvin aikaan naisen itsenäinen uravalinta oli näennäinen. Vaikka hän sai kirjoittaa ylioppilaaksi, oli sen jälkeen edessä lähinnä naisellisia ammatteja tai avioliitto, maatalon tyttärillä emännän ura, mutta Sylvi ei ollut maatalosta. Hän tapasi Urho Kekkosen Etsivän Keskuspoliisin kansliassa työskennellessään – ikätoveri, lakitieteen ylioppilas Urho oli jo esimiesasemassa, kun taas Sylvi kirjoitti arkistokortteja.
Ja myöhemmin Sylvi oli aina ensisijaisesti puoliso, ensin pääministerin ja loppuikänsä presidentin, mistä oli jopa haittaa hänen haaveilleen toteuttaa itseään. Pääministerin ja presidentin rouvan kirjat kyllä julkaistiin, mutta epävarmuus niiden kelvollisuudesta jäi kalvamaan. Kirjassa on hieno kohtaus, jossa Arvo Salo toteaa, että presidentin rouvan ei ole syytä enää tulla Kirjailijaliiton vuosikokouksiin, koska muut eivät tämän läsnäollessa pysty puhumaan vapautuneesti. Urhon voimakas ja sanavalmis luonne säteili joka paikkaan.
Jotain symboliikkaa lienee mökin nimessäkin, arkkitehti Aarne Ervin suunnitteleman Katerman. Eino Leinon Oterma ja Katerma -runossa Katerman kauniimpi ulkomuoto ja Oterman verevämpi nainen johtavat himoon ja veljessurmaan. Kenen tuottamaa symboliikka on, Urhon, Sylvin, arkkitehdin? Ja miksi kirjailija valitsi juuri Katerman tapahtumapaikaksi?
Kustantaja: WSOY, Helsinki
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 261
ISBN: 978-951-0-43570-0
Kannen suunnittelu: Satu Kontinen
Etukansi on muunnelma Åke Hellmanin Sylvi Kekkosen muotokuvasta (c) Kuvasto
Ensimmäinen nainen oli ehdolla kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajaksi.
Ensimmäinen nainen oli vuoden 2021 Goodreads-lukuhaasteeni 1. kirja. Annoin arvosanaksi Goodreadsissa 3/5. Arvostelijoiden keskiarvo oli 3,77.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti