Pekka Perttula: Äidin poika. V. J. Sukselainen hyvinvointiyhteiskunnan rakentajana

 

Ei nimi miestä pilaa, ellei mies nimeä, sanotaan. Ja sanotaan väärin. Pekka Perttulan kirja V. J. Sukselaisesta (19061995) näyttää kahteen kertaan, miten. 

Ensinnäkin kirjan nimi on niin kauhea, että uskon sen vaikuttaneen kirjan menekkiin. Äidin poika ei houkuttele tarttumaan kirjaan, eikä asiaa paranna hyvinvointiyhteiskunnan ymppääminen alaotsikkoon. Pääotsikko ja alaotsikko saavat selityksensä kirjassa, ja hyvät selitykset saavatkin, mutta nimeksi olisi pitänyt laittaa jotain aivan muuta. Itse ostin kirjan Kristiinankaupungin kesämarkkinoiden vitosen kasoista, koska luen mielelläni poliitikkojen elämäkertoja. Myöhemmin huomasin, että se täytti täydellisesti vuoden 2022 Helmet-lukuhaasteen kohdan "kirjalla on mielestäsi tylsä nimi" ja otin sen lukujonoon.

Ja se toinen argumentti wanhan kansan sanontaa vastaan: Vieno Johannes Saari vaihtoi nuorena miehenä nimensä V. J. Sukselaiseksi, koska ei halunnut saada enää yhtään kirjettä työpaikalleen osoitettuna "Neiti Vienolle". (Sukselainen ei tiennyt että vuosikymmeniä myöhemmin Johnny Cash laulaisi kappalessa A boy named Sue siitä, miten naisellinen nimi kovettaa miehen luonnetta). Sukunimen vaihtamiseen syynä ei ollut häpeä, vaan se oli kunnianosoitus Sukselan kylän yhteisöä kohtaan. Kylä oli hyväksynyt aviottoman äidin ja pojan ja tukenut poikaa tämän alkutaipaleella. Myös äiti vaihtoi sukunimensä yhtä aikaa V. J.:n kanssa.

Kirjalla voi olla tylsä nimi, mutta se ei aina tarkoita, että kirja on tylsä. Sukselais-kirja ei ole tylsä, vaan suomalaisen yhteiskunnan historiasta kiinnostuneelle jopa mukaansatempaava! Sukselainen itse on vaisuhkossa pääroolissa ja paljon tilaa saavat Urho Kekkonen, Arvo Korsimo, Johannes Virolainen, Ahti Karjalainen ja Veikko Vennamo. Myös suomalaisen sosiaalipolitiikan kehittyminen on vähintään yhtä keskeinen elementti kuin nimihahmo Sukselainen. Luulen, että se on kirjalle plussaa.

Kerrottakoon tässä välissä tiiviisti V. J. Sukselaisen uran merkittävimmät vaiheet. Hänellä oli kunnianhimoiset tavoitteet, ja lähtökohdat sekä aikakausi huomioiden hän saavutti niitä erinomaisesti, esimerkiksi väitteli tohtoriksi ja hankki maatilan. Poliittisesti hän alkoi saada vaikutusvaltaa päätyessään ensin pääministeri Jukka Rangellin sihteeriksi ja jatkaessaan sihteerintehtävässä Linkomiehen, Hackzellin, Castrénin ja Paasikiven pääministerikaudet. 

Vuonna 1945 Sukselaisesta tuli Maalaisliiton puheenjohtaja ja eduskuntaan hänet valittiin 1948. Vuonna 1950 Sukselainen sai ensimmäisen ministerinpestinsä valtiovarainministerinä (hän oli väitellyt taloustieteessä) Kekkosen I hallituksessa. Noihin aikoihin hallitukset vaihtuivat nopeammin kuin kissalla kuluu livahtaa ovenraosta kiima-aikaan, joten Sukselainen ehti toimia viiden hallituksen valtiovarain- tai sisäasianministerinä muutaman vuoden sisään. Hän oli hetken eduskunnan puhemiehenä ja viimein vuonna 1957 hänen yksi haaveensa, pääministeriys, toteutui. Ja kohta hallitus kaatui, seuraavaksi näemme Sukselainen puhemiehenä ja 1959 uudestaan pääministerinä.  

(Tätä viimeistellessäni eletään vuonna 2023 aloittavan hallituksen muodostumisen aikaa. Vaikka ristivetoa on paljon, voi perspektiiviä saada vaikkapa Sukselais-kirjan kuvaamista hallitusneuvotteluista. Mikä fraktio milloinkin piti ottaa mukaan tai jättää pois...) 

Hämmästyttävää on, että Sukselainen saattoi kansanedustajan- ja ministeririntehtäviensä ohella toimia kansantaloustieteen professorina ja Kansaneläkelaitoksen pääjohtajana! Sukselainen II tuli loppuunsa vuonna 1961, koska pääministeriä syytettiin (osin Veikko Vennamon masinoimana) väärinkäytöksistä Kelan asuntojupakassa. Sukselainen ei ollut vääryyksiä tehnyt, mutta poliittinen ura alkoi hiipua. Maalaisliiton puheenjohtajuuden hän menetti vuonna 1965 Johannes Virolaiselle, puhemiehenä hän toimi vielä pari pätkää ja viimeinen kansanedustajakausi alkoi 1975.

Poliitikkojen kirjoja tai poliitikoista kirjoitettuja pitää lukea monia, eri näkökannoilta, jolloin niistä yhdessä suotautuu jotain luotettavaa. Sukselainen toimii tässä kirjassa jonkinlaisena protagonistina ja valtaosa aiemmin mainituista herroista Kekkonen, Korsimo jne. hänen antagonisteinaan. Virolainen on neutraali. K-sukunimiset muodostivat muutamalla henkilöllä, mm. Kekkosen pojalla Matilla, lisättynä voimakkaan K-linjan, joka on 1970-luvun lapsellekin tuttu. He pönkittivät ensin Kekkosen presidenttiyden jatkumista, mutta kun sen oli biologis-fyysillisistä syistä joskus loputtava, ajoivat Karjalaista hänen seuraajakseen. Sukselainen taas Maalaisliiton puheenjohtajana yritti toimia itsenäisesti ja puolueen, ei Kekkosen, etua ajaen. 

Sosiaalipolitiikassa Sukselainen oli nykykatsannolla voittajan puolella. Hän ajoi universaaleja etuuksia, johon kaikilla on oikeus. Esimerkiksi lapsilisä kuului niin varakkaille, jolloin tasattiin eroja perheellisten ja perheettömien välillä, kuin vähävaraisemmille, ilman tarveharkintaan liittyvää leimautumista. Tässä lunastetaan kirjan pääotsikkoa Äidin poika. Sukselainen ei ollut lähtöjään hyväosainen, joten hän näki ponnistelematta, mitä erilaiset päätökset tarkoittivat standardien ulkopuolelle putoaville. Itsensä työllistävä kansalainen tai yksinäinen äiti oli huomioitava siinä missä palkollisetkin.

Huomattavasti minua syvällisemmän luotauksen kirjaan tekee Erkki Tuomioja blogissaan. Erkki Tuomiojan isä Sakari Tuomioja esiintyy kirjassa aikakauden poliitikkona ja Erkki Tuomioja on peräti ollut kirjan kirjoittajan opponenttina tämän Sukselaista koskevassa väitöksessä! Oli mukava huomata, että kirja sai huomattavasti positiivisemmat kommentit kuin väitöskirja (ks. Tuomiojan blogi), ja oma ajatukseni siitä, että Perttula ei ollut tässä pelkästään kehumassa sai vahvistusta. Tuomioja toteaa:

Kun väitöskirjaa leimasi tieteelliselle työlle aina ongelmallinen jonkinasteinen missionäkökulma Sukselaisen kunnianpalautuksen ja arvon nostamisen merkeissä, on uusi kirja tässä suhteessa jo paljon tasapainoisempi. Toki se on edelleen kohteelleen sympaattisessa hengessä kirjoitettu, mutta ei sivuuta Sukselaisen heikkouksiakaan, joista silmiinpistävimpiä ovat hänessä nähty päättämättömyys ja varovaisuus, jonka positiivinen ilmentymä oli sovinnonhakuisuus ja negatiivinen heijastuma opportunistisuus.

Tohtori, politiikan tutkija Pekka Perttula (s. 1960) on toiminut Suomen Keskustan puoluesihteerinä, eduskuntaryhmän pääsihteerinä, kunnanvaltuutettuna sekä hetken aikaa Suomenmaan päätoimittajana. Viimeisimmät pestit ovat olleet Maaseudun Sivistysliiton ja Maaseudun tukihenkilöverkon puheenjohtajuudet.

Sivuhuomio Editaan. Kun tämä Valtion Painatuskeskuksesta liikkeelle lähtenyt kustannusyhtiö pari vuotta sitten jälleen kerran uudistui, ovat kaikki aiempien kustannettujen kirjojen tiedot tietenkin pois pyyhityt. Turha siis kuvitella, että Editasta löytyisi kirjan tietoja tai medialle tarkoitettua kansikuvaa. 


Kustantaja: Edita Kustannus Oy, Helsinki
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 487
ISBN: 978-951-37-7224-6
Etukannen kuva: Museovirasto
Ulkoasu ja taitto: Petteri Kivekäs

Äidin poika. V. J. Sukselainen hyvinvointiyhteiskunnan rakentajana olisi ollut yksi vuoden 2022 Goodreads-lukuhaasteeni kirja, mutta kirjaa ei löytynyt palvelusta. Myöskään kirjan lisääminen itse ei enää onnistunut. Olisin antanut arvosanaksi 4/5.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjat

Jon Krakauer: Jäätäviin korkeuksiin. Murhenäytelmä Mount Everestillä

Tunnustan, että lurkkaan Murha.infoa 'tiedon'janossani. Olen saattanut tunnustaa aiemminkin, tai ainakin jollain alustalla, mutta t...