Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu

Sisko Savonlahden vuonna 2018 ilmestynyt esikoisromaani Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu on sopiva valinta kesäpäivään: kirja on sujuvasti kirjoitettu ja viihdyttävä, eikä vaadi ajattelua. Kepeäksikin voisi sanoa, mutta päähenkilö ei elä kepeää elämää, vaan velloo rakkaus- ja taloushuolissa. 

Lehtijuttuja silmäillessäni sain käsityksen, että tämä on ja ei ole genreltään Chick litiä, josta olen aiemmin arvioinut Henriikka Rönkkösen Bikinirajatapauksen. Savonlahden päähenkilö deittailee (ehkä ei pitäisi), kuluttaa rahaa sikäli kun sitä on, sekä on merkkitietoinen. Mutta hän ei ole "voimaantunut", mikä tuntuu olevan yksi genren kriteereistä. 

Ehkä sitten näin. Itsekin liitin tämän enemmän Eeva Turusen Neiti U:sta kirjoittamaan kirjaan, sillä päähenkilöt ovat samalla tapaa naiiveja ja pakkomielteisiä. Jopa siinä määrin, että tuntuu että tätä tyyliä on nyt hetkeksi tullut tarpeeksi. Mutta ei, Savonlahden kirja kannattaa ilman muuta lukea.

Blogin taustatyö kertoi myös, että tämä on autofiktiota! Miten minä sitten kehtaan kirjoittaa, että päähenkilö on kuin Anssi Kelan Milla, jonka pitää ryhdistäytyä ja päästä eroon tilanteista, joissa aamulla sängystä löytyy alaston mies, jonka olkaan on tatuoitu Jack Nicholson. (Ja juuri kun olin kirjoittamassa, että ei KENENKÄÄN miehen olassa voi lukea Jack Nicholson, löysin jutun josta selviää että tämä on viittaus edesmenneeseen muusikko Zarkus Poussaan).

Kirjan päähenkilö on tapahtumien aikaan noin 35-vuotias ja kantavana teemana on ex-poikaystävän kaipuu. Takaumien kautta kerrotaan, miten poikaystävä oli löytynyt, mitä treffeillä oli tapahtunut ja millaista oli olla yhdessä sitten kun seurusteltiin. Päähenkilö on niitä ihmisiä, jotka kuvittelevat yhteisen tulevaisuuden hyvin yksityiskohtaisesti suunnilleen ensimmäisen tunnin sisään tutustumisesta. 

Esimerkiksi kun päähenkilö lähtee opinto- ja muilla lainarahoilla New Yorkiin toipumaan pettymyksistä ja tapaa baarissa mukavan Billy-nimisen miehen, pohtii hän paluumatkalla jo seuraavia seikkoja: Puhuisimmeko Billyn kanssa lapsillemme enemmän suomea vai englantia? Miten vanhempani suhtautuisivat päätökseeni viettää loppuelämäni New Yorkissa? Jos he eivät jaksaisi matkustaa, syntyisikö niin vahva side, että he haluaisivat osallistua lastemme elämän tukemiseen? Jaksaisiko Billy leikkiä töiden jälkeen lasten kanssa? (Tarpeetonta varmaan sanoa, että Billystä ei kuulu enää koskaan mitään.)

Mieshuolien/haaveiden lisäksi päähenkilöllä on alussa mainitsemiani taloushuolia. Hän on freelancer-toimittaja, mutta elää pääasiassa toimeentulotuella ja suvulta sekä kavereilta laintuilla rahoilla. Syynä on ammatillinen umpikuja. Hän on kasvanut ulos nuortenlehdistä ja muoti- ja kauneuslehdistä, mutta ei voi kirjoittaa vauva- ja perhelehtiin, koska ei tiedä niiden aihepiireistä mitään. Uusien asioiden opettelu ei kiinnosta tai ainakin aina tulee jotain tärkeämpää: pyykit, suihku, verkkopankissa käynti, Messenger-viesti. Samasta syystä päähenkilö ei saa haettua muutakaan työtä, josta saisi säännöllistä palkkaa.

Päähenkilö on sipsi- ja valkosipulidippiriippuvainen. Tämä kirjan läpi kulkeva lanka on hauska ja kyllä kirjassa muutakin huumoria on. En todennäköisesti huomannut kaikkea ensilukemalla, eikä kirja kuulu niihin, jotka luetaan toistamiseen. Omat asiansa holtittomasti hoitava nainen on esimerkiksi saanut Spotifyltä sähköpostin, jossa sanotaan jotain luottokortista. Kaveri auttaa tulkitsemaan viestin ja sanoo, että äitisi luottokortti on varmaan vanhentunut. Nainen ei missään nimessä aio hyväksyä sitä, että joutuisi kuuntelemaan musiikin seassa mainoksia ja ajaa itsensä tuohtumukseen: olisi kai ollut äidin asia päivittää uudet luottokorttitiedot kaikkiin mahdollisiin paikkoihin!

Myös kohtaus luvusta "Kuulen kaikkien aikojen tippurikesästä" vaatii tarkkaavaisuutta, ettei huumori mene ohi. Päähenkilö tapaa kaverinsa Samulin Karhupuistossa.

Kysyn, haluaako hän kävellä Hakaniemen rantaan.

"Kävellään vaan", Samuli vastaa.

Ulkona ei ole erityisen lämmintä mutta eittämättä ihan kelvollinen sää istua terassilla, jos siihen sattuu paistamaan aurinko, kuten Oivan terassille paistaa.

Niin siis, jos Karhupuistosta päätyy Oivan terassille, ei ole suhteellisesti mitaten päässyt lähellekään Hakaniemen rantaa, ennen kuin baari kaappasi kaverukset huomaansa...

Kirjan luvut ovat hyvin lyhyitä ja niillä on edellämainitun kaltaiset napakat nimet, jotka voisi lukea omana tarinanaan. Ja kyllä minä sitten tykkään kirjan nimestä. Näin siinä viittauksen Pekka Ruuskan kappaleeseen Ehkä tänä iltana, enkä kirjan luettuani ollut eri mieltä itseni kanssa:

Jo tuhannesko perjantai

saman krouvin lattialla 

kuluu samaa toivomalla
saman peilipallon alla:

Ehkä tänään
ehkä tänä iltana
hän tulee odottamatta
ehkä tänä iltana
hän ottaa ja vie.

Toivo on aina siinä toisessa, joka tulee ja vie, ja joka olisi syy syödä vähemmän sipsejä, siivota –  ja ryhdistäytyä. 

Ystävät, jotka esiintyvät tarinassa, jäävät etäisiksi hahmoiksi siitä huolimatta, että heidät on esitelty kirjan alussa. Ehkä esittelyt olisi voinut jättää pois, koska ne eivät sitouttaneet lukijaa eivätkä edistäneet tarinaa. Antaa päähenkilön tilittää taas yhdelle satunnaiselle ystävälle, josta ei tarvitse enempää tietää.

Sisko Savonlahti (s. 1982) on koulutukseltaan medianomi ja toimii vapaana toimittajana (podcast, kolumneja) sekä nyttemmin myös kirjailijana. Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu oli ilmestymisvuonnaan ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Vuonna 2019 Savonlahti sai Gummeruksen myöntämän Kalle Päätalo -kirjallisuuspalkinnon. 

Ylen tekemän haastattelun kirjan ilmestymisvuodelta voit lukea tästä.

Kustantaja: Gummerus Kustannus Oy
Julkaisuvuosi: 2018 (pokkari 2019)
Sivumäärä: 304
ISBN: 978-951-24-1541-0 (pokkari)
Kannen suunnittelu: Hilla Semeri

Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu oli vuoden 2021 Goodreads-lukuhaasteeni 25. kirja. Annoin arvosanaksi Goodreadsissa 4/5. Arvostelijoiden keskiarvo oli 3,03.