"Niin että mitä?" kuvaa olotilaani, kun olin lukenut palan matkaa Hanna-Riikka Kuisman Kerrostaloa. En ollut tehnyt ennakkotutkimusta kirjan sisällöstä ja luulin sen kertovan elämästä lähiökerrostalossa. Ja kertoihan se, mutta omat kokemukseni sellaisista paikoista kuin Vuosaari, Malmi, Tapulikaupunki ja Kontula eivät raffiudessaan ulotu lähellekään tätä kirjaa.
Myönnän, että huumeet eivät ole olleet vielä iso tai ainakaan näkyvä asia silloin, kun noissa paikoissa asuin. Alkoholi oli, mutta toisin kuin kirjassa se ei koskettanut koko lähiötä kokonaisvaltaisesti. Nettiselaamisen perusteella Kuisman kirja on dystopia kerrostalolähiöstä. Tieto selitti alueen ympärille rakennetun aidan, josta pääsi sisään ja ulos vain lukittujen porttien kautta.
En koskaan pitänyt lähiökerrostaloista, mutta kirjan ihmisten elämään verrattuna olen asunut luksuselämää! Lukeminen teki murheelliseksi, mutta toisaalta pidän synkkyydestä ja siitä, että kenellekään ei ollut kirjoitettu onnellista loppua. Se, miten heille lopulta kävi, jäi kirjassa auki, mutta useimmat tuntuivat suuntaavan aina vain huonompaa kohtaloa päin.
Näkökulmahenkilöitä oli paljon, omaan makuuni jopa liikaa. Osaa liikuteltiin väkinäisesti loppuun saakka. Ei kuitenkaan kaikkia. Arvostan Renny Harlinin Deep Blue Sea -elokuvan kohtausta, jossa Samuel L. Jacksonin esittämä voimakas ja kokenut johtajatyyppi joutuu hain hampaisiin kesken motivaatiopuheen. Vähän samaan tyyliin, siis samalla nopeudella ja täysin yllättäin, tuli kirjassa loppu kahdelle näkökulmahenkilölle. Ratkaisu toimi hyvin ja henkilöt olivat kaikkensa antaneet kertomukselle.
Näkökulmahenkilöiden suuren määrän hyvä puoli oli, että Kuisma sai mukaan eri-ikäisiä lähiön asukkaita, joille lähiön muutos näyttäytyi hyvin eri tavoin. Ikäihmiset Marketta ja Reino pystyivät elämään pahimpien tapahtumien ulkopuolella ja he olivat ainoat vanhanaikaisen työelämän ja normaalin eläköitymisen kokeneet. Heidän ikätoverinsa Terttu ja Voitto olivat järkyttävässä jamassa, ja olivat nuo edellisessä kappaleessa mainitut pikalopetetut henkilöt. Nuori tyttö Jade taas kummasteli asioita lapsen vinkkelistä, mutta olisi ollut mukavampi katsella, jos äiti ei olisi ollut seksityöläinen.
Eniten kerrottiin pari-kolmekymppisestä Jessicasta, joka diilasi huumeita Kim-nimisen väkivaltaisen miehen puolesta. Jessicalla meni alkuun olosuhteisiin nähden jotenkuten – olosuhteet olivat sellaiset, että hän oli menettänyt lapsensa huoltajuuden, työpaikkansa ja hyvän miehensä ja joutunut palaamaan lapsuutensa ja nuoruutensa lähiöön, mutta hän kuitenkin asui mukavan miehen kanssa ja vaikka molemmat käyttivät aineita, oli heillä kämppä ja ruokaa ja kuvitelma siitä, että elämä oli omassa hallinnassa. Jessica kaipasi lastaan, ja laittoi salaa rahaa sivuun päästäkseen muuttamaan lapsen lähelle. Kaikki lähti kuitenkin kammottavalla tavalla alamäkeen muutaman virheliikkeen seurauksena.
En pystynyt ymmärtämään Jessicaa, joka oli joutunut nykytilaansa omien tekojensa vuoksi. Sen sijaan keski-ikäinen Teppo, joka oli jäänyt lähiöön ja eleli nyt lomautettuna asuntonsa ja baarin muodostamassa pienessä piirissä, oli hyvin inhimillinen. Hän yritti aina pysyä pidempään selvinpäin, mutta baari ja kaverit vetivät lähes joka ilta puoleensa. Teposta tuli etsimättä mieleen pätkä Mikko Alatalon laulusta Ihmisen ikävä toisen luo: "Nuo kasvot miestenhuoneen peilissä, joita tuijotan. Ei ne minun oo vaan omaisuutta ryyppyporukan."
Tepon naismaku ei ollut seurannut hänen ikääntymistään ja nuoruuden ihastukset, joita hän edelleen näki lähiön kaduilla ja baarissa, ällöttivät. Ei kuitenkaan tullut mieleen, ettei hän itsekään rahattomana ryyppymiehenä kovin houkutteleva ollut.
Tepon ikäpolvea olivat vielä raitistunut väkivaltajeppe Sakke ja kerrostalokiduttajaksi nimetty Miikka sekä kaksi naisista, niitä, jotka eivät Teppoa enää kiinnostaneet. Sakella oli blogi ja päihdevapaa kahvila, Miikka pääsi kirjassa vankilasta ja tuli sekoittamaan lähiön elämää. Keiden kaikkien isä hän oli ja olisiko jonkun muun kuulunut olla vankilassa?
Turha hahmo oli mukava huoltomies Ossi, joka alkoi seurustella toisen näkökulmahenkilön kanssa ja paljastui lukijoille ihmisiä netissä manipuloivaksi äärioikeistolaiseksi. Oli vielä muitakin salaperäisiä tahoja, jotka hallinnoivat lähiön huumekauppaa ja väkivaltaa tai toisaalta keräsivät voimia ensinmainittuja vastaan. En jaksanut innostua näistä vihjailuista, varsinkaan kun lopussa ei asioihin tullut selvyyttä.
Dialogi ei aina ollut toimivaa ja selittämistä olisi pitänyt siirtää pois dialogista. Kun yksi nuoremmista naisista oli mustasukkaisena päätynyt Tepon naapurin ja ikätoverin Piritan ovelle selvittämään, missä hänen miehensä käy pettämässä, lateli Pirita:
– Kyllä minä tiedän kuka sinä olet, Pirita sanoo yllättävän rauhallisesti. – Arvasin, että tulet joskus. Jos haluat, että se loppuu, hoida suhteesi kuntoon. Minä en usko, että toista ihmistä voi omistaa. Miehesi ei sinänsä merkkaa minulle yhtikäs mitään, se oli vain seksiä. Ja suoraan sanottuna joku tinder-kaveri on juuri nyt viimeinen murheistani. Että jos sinulla ei ole mitään sanottavaa, niin voitko poistua.
Piritan ajatukset olivat vankilasta päässeessä Miikassa, mutta eihän kukaan nyt puhu tuolla tavalla, edes dialogin rajoitteet huomioiden!
Kirja oli kuitenkin kokonaisuutena taitavasti kirjoitettu ja luin sitä hotkimalla. Se on varsin suosittu ja oli vastikään julkaistun tilaston mukaan Ellibs-palvelun vuoden 2020 lainatuin e-kirja.
Hanna-Riikka Kuisma (s. 1978) on valmistunut kuvataiteilijaksi Lahden taideinstituutista vuonna 2001, mutta keskittynyt kirjoittamiseen. Kuisma on porilainen ja porilaisuus näkyy kirjan sisäänheittosivulla, jolla Kuisma kertoo ei-kertovansa Porista:
Vaikka teoksen työnimenä oli Päätepysäkki Pori Hubert Selby nuorempaa mukaillen, tämä on fiktiivinen romaani, joka sijoittuu kuvitteellisen suomalaisen keskisuuren teollisuuskaupungin laitamille. Kaikki yhteydet todellisiin henkilöihin, tapahtumiin tai paikkoihin ovat silkkaa sattumaa.
Kustantaja: Like Kustannus Oy, Helsinki
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 333
ISBN: 978-952-01-1867-9
Kansi: Tommi Tukiainen
Kannen kuva: www.davewallphoto.co.uk / Arcangel
Kerrostalo oli ehdolla kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajaksi.
Kerrostalo oli vuoden 2021 Goodreads-lukuhaasteeni 4. kirja. Annoin arvosanaksi Goodreadsissa 4/5. Arvostelijoiden keskiarvo oli 3,46.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti