Aloitin perinpohjaisemman tutustumiseni ihmismielen pahuuteen lukemalla lukioaikaan William Shirerin Kolmannen valtakunnan nousu ja tuho -kirjat sekä muuta aihepiirin kirjallisuutta, mitä äitini antikvariaatin kautta sain käsiini. Hitlerin Saksa ei valitettavasti ole mikään poikkeus maailmanhistoriassa, mutta sen kauhuista on paljon dokumentoitua tietoa, josta yhä vieläkin riittää kirjoitettavaa.
Patricia Posnerin Auschwitzin apteekkari kertoo romaniansaksalaisesta Victor Capesiuksesta (s. 1907). Se kertoo myös IG Farben -konsernin opportunistisesta toiminnasta natsien valtakaudella. Asiat liittyvät toisiinsa, sillä farmasian kandidaatin tutkinnon suorittanut Capesius oli vuodesta 1934 toiminut IG Farbenin omistaman Bayer-lääkeyhtiön myyntiedustajana Romaniassa.
Romania liittoutui Kolmannen valtakunnan kanssa vuonna 1940 (liian suoraviivaisesti ilmaistu, mutta detaljit eivät liity Capesiuksen tarinaan) ja Capesius joutui sotapalvelukseen. Se kesti kuitenkin vain hetken ja palveluspaikka oli sairaalan apteekki, joten hän pystyi kohta jatkamaan mukavan varakasta elämäänsä vaimon ja kolmen tyttären kanssa. Stalingradin taistelun jälkeen Neuvostoliitto alkoi edetä kohti Saksan hallussa olevia alueita ja Capesiuskin komennettiin Saksan armeijaan elokuussa 1943. Hänet määrättiin SS:n lääkintäasemalle Varsovaan, josta hän teki lyhyitä jaksoa farmaseuttina Sachsenhausenin ja Dachaun keskitysleireillä.
Tatuoituja ihonpalasia omaksi ilokseen kerännyt lääkäri ja eversti Enno Lolling vastasi keskitysleirien terveydenhuollosta ja hygieniasta siinä vaiheessa kun hän tapasi Capesiuksen Dachaussa. Hän lähetti Capesiuksen Auschwitziin joulukuussa 1943, sillä leirin apteekkari tarvitsi apua. Todellisuudessa apteekkari oli romahduksen partaalla jouduttuaan olemaan mukana leirin kauhuissa ja puhui avoimesti Saksan häviöstä. Hänet teloitettiin huhtikuussa 1944 ja Capesius sai hänen paikkansa. Capesius ei ollut halunnut komennusta Puolaan, jättimäiseen keskitysleirikompleksiin, mutta ylennys muutti tilanteen.
Auschwitz-Birkenaussa tuhottiin juutalaisia ja muita ei-toivottuihin ihmisryhmiin kuuluvia. Osa vangeista kelpasi ensin töihin tai lääketieteellisiin kokeisiin. IG Farbenilla oli alueella melko merkityksettömäksi jäänyt tehdas, mutta yhtiöllä ja keskitysleireillä oli muita yhteyksiä: Farbenin tilaamat lääketieteelliset kokeet vangeilla, yhtiön toimittamat lääkkeet sekä Zyklon B -myrkky.
Joissain kokeissa piti päästä käsiksi koehenkilöiden elimiin vaurioittamatta niitä ja tällöin oli kätevintä pysäyttää sydän fenolihapolla. Fenolihapon, kuten muutkin lääketieteelliset aineet tilasi leirille Capesius, joka avusti toisinaan kokeissa. Josef Mengele oli yksi Farbenin lääkekokeita toteuttaneista lääkäreistä (lisäksi hän teki omia mielipuolisia ihmiskokeitaan).
Zyklon B:n varasto uskottiin Capesiuksen valvontaan. Hänet velvoitettiin myös osallistumaan leirille junavaunuissa saapuvien ihmisten
jaotteluun työkykyisiin ja suoraan tuhottaviin. Leirille saapui jonkin
verran Capesiuksen myyntiuran aikaisia liiketuttavia, jotka tunnistivat
hänet ja toisinpäin, mutta sillä ei ollut merkitystä saapuvien kohtaloon.
Capesius ei katsonut olevansa vastuussa kuolemista, koska hän totteli vain määräyksiä. Samaa selitystä käytti moni muukin Kolmannen valtakunnan edustaja. Jos olisikin näin (eikä ole), niin hänellä oli muitankin syntejä kontollaan. Capesius varasti leirille saapuvien vankien arvoesineitä samalla kun toimeksi saaneena keräsi heidän laukuistaan lääkkeet.
Vielä makaaberimpaa oli ruumiilta irrotettujen kultahampaiden joutuminen Capesiuksen käsiin. Niitä säilytettiin varkauksien varalta lääkevarastolla, mutta sen valvoja ei voinut vastustaa kiusausta vaan sulatutti kultaa omaan käyttöönsä. Uhrien kannalta on toki se ja sama, veikö arvoesineet Capesius vai natsihallinto, mutta tekijän kannalta ei ole.
Kolmannen valtakunnan loppu koitti viimein, ja brittijoukot ottivat Saksan puolelle paenneen Capesiuksen sotavangiksi toukokuussa 1945, tietämättä hänen teoistaan. Hänet vapautettiin vuoden päästä. Romanialainen tuomioistuin oli kuitenkin langettanut Capesiukselle kuolemantuomion poissaolevana, koska silminnäkijät olivat kertoneet hänen olleen mukana päättämässä Auschwitziin saapuvien kohtalosta.
Capesius jäi Saksaan ja pyrki saamaan itselleen statuksen, jolla voisi jatkaa normaalia elämää. Mutta taas hänet tunnistettiin, ja siirrettiin (tällä kertaa vankina) Dachauhun, jota hallinnoivat Yhdysvaltojen joukot. Vangitsemiseen riitti Waffen-SS:n jäsenyys. Capesius valehteli joka lomakkeella ja kuulustelussa, erityisesti hän
pimitti Auschwitzin jaksoaan, keräsi suosituksia ja todistuksia. Capesius vapautettiin jälleen elokuussa 1947: katsottiin että hänet oli pakotettu Waffen-SS:ään ja hän oli sodan aikana työskennellyt ainoastaan terveydenhuollossa. Vielä yksi syyte natsismista ja vapautus lokakuussa.
Vuonna 1950 Capesius perusti vaivihkaa oman apteekin anastamansa hammaskullan avulla. Apteekki menestyi ja Capesius eli leveästi, ainoa ongelma oli ero perheestä, joka ei päässyt pois Romaniasta. Kunnes joulukuussa 1959 hänet pidätettiin uudestaan. Auschwitzin rikoksista vastuussa olevista oli kiinnostunut moni ja raskauttavaa materiaalia oli kerätty taustalla. Nyt haluttiin nostaa syytteet tämän leirin johtoa vastaan, keitä vain oli löydettävissä.
Taas kuultiin valheita suut ja silmät täyteen. Capesiuksella oli varaa palkata hyvät asianajajat. Pahaenteiseltä vaikutti kuitenkin Israelissa käynnistynyt Adolf Eichmannin oikeudenkäynti, jonka päätteeksi hänet todettiin syylliseksi sotarikoksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan joulukuussa 1961, ja hirtettiin seuravana keväänä.
Auschwitzin syytteet valmistuivat keväällä 1963. Periaatteessa tarvittiin näyttö selvästä yhteydestä tiettyjen uhrien kuolemaan, eikä riittänyt että henkilö oli ollut osa leirin murhakoneistoa. Capesius jatkoi valehtelua ja vähättelyä ja koetti mitätöidä itäblokin puolelta tulevien todistajien sanomisia kutsumalla niitä osaksi kommunistien salaliittoa.
Pitkän tutkintavankeuden aikana hän valitti, miten huonosti vankeja kohdeltiin, Aucshwitzin vangitkin söivät paremmin! Seksi vaimon tai tyttöystävän kanssa oli kielletty ja oli vain sopeuduttava. Turha kai mainitakaan, että tätäkin hän vertasi leiriin, jossa sentään oli ollut bordelli (mutta ei vangeille vaan vangeista koottu).
Tuomioistuin katsoi vuonna 1965 toteennäytetyksi, että Capesius oli osallistunut ainakin 8000 maanmiehensä lähettämisestä kuolemaan valikoimalla näitä ratapihalla. Hänen oli näin ollen täytynyt tietää, että kyse oli tuhoamisohjelmasta. Erityisen raskauttavaa oli murhattujen vankien omaisuuden käyttö omaksi hyödyksi. Hän sai kuitenkin vain yhdeksän vuoden tuomion, vapautui siitäkin kohta, tammikuussa 1968, ja pysyi vapaana loppuajan elämästään.
Capesius kuoli vuonna 1985. Hän ei katunut vaan syytti edelleen kommunisteja propagandistisesta mustamaalauksesta. Hän oli noudattanut vain käskyjä. Sitäpaitsi hänen vaimonsa oli puolijuutalainen, miten hän olisi voinut osallistua juutalaisten tuhoon?
Kirja etenee yhtä täsmällisesti kuin natsit omassa tuhoamistyössään. Jos tästä aiheesta pystyy kirjoittamaan kuivahkon kirjan, niin Posner on sen tehnyt. Kuitenkin kirjassa oli jonkin verran turhaa mässäilyä keskitysleirien kauhuilla. Niistä tuskin pystyy kertomaan enää mitään uutta ja KAIKKIEN pitäisi ne tuntea ennestään. Sen sijaan kuvaukset Capesiuksen omista törkeyksistä ovat paikallaan kuvaamaan sitä, mihin juuri tämä ihminen oli valmis.
Capesiuksen, Auschwitzin johdon ja lääkärien sekä IG Farbenin johdon syyteprosessien vaiheita kuvatessaan Posner onnistuu hyvin valottamaan maailmanpolitiikan ja Saksan asenneilmapiirin muutoksia sodan loppumisen jälkeen. Samoin kuin tuomaan esiin sen, miten tiukasti syytetyt pitivät kiinni tarinoistaan ja viattomuudestaan. Onko pahempi paha sellainen, joka suoraselkäisesti tunnustaa pahuutensa, vai sellainen, joka ei myönnä mitään? En tiedä. Sen tiedän, että sama pahuus odottelee jollain prosenttiosuudella jokaisessa kansassa aikaa, jolloin olosuhteet jälleen pakottavat tai antavat mahdollisuuden kauheisiin tekoihin.
Patricia Posner on englantilaissyntyinen journalisti ja tietokirjailija, joka asuu nykyään Yhdysvalloissa. Myös hänen puolisonsa on tietokirjailija, ja Auschwitzin apteekkari sai alkunsa puolison tehdessä taustatöitä Josef Mengeleä käsittelevään teokseensa. Mengelen poika mainitsi haastattelussaan Auschwitzissa toimineen apteekkarin. Patricia Posnerin reaktio oli: "Sielläkö oli apteekkari?" ja lopputuloksena on tämä kirja.
Kustantaja: Minerva Kustannus Oy, Helsinki
Julkaisuvuosi: 2019 (alkuperäinen The pharmacist of Auschwitz. The untold story 2017)
Sivumäärä: 315
Kääntäjä: Niko Jääskeläinen
ISBN: 978-952-312-997-9 (pokkari)
Kansi: Taittopalvelu Yliveto Oy
Pokkariversiossa ei ollut kuvia, joihin kirjailija viittaa kiitoksissaan.
Auschwitzin apteekkari oli vuoden 2021 Goodreads-lukuhaasteeni 7. kirja. Annoin arvosanaksi Goodreadsissa 3/5. Arvostelijoiden keskiarvo oli 4,05.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti