Märta Tikkanen: Miestä ei voi raiskata

Luin vastikään Märta Tikkasen viime vuonna ilmestyneen kirjekirjan Pakko yrittää kir... Kirjaan valituissa kirjeissä kerrottiin niin mukaansatempaavasti hänen omien kirjojensa syntyyn ja vastaanottoon liittyvistä vaiheista, että kiinnostuin niistä aiempaa enemmän. Olin tätä ennen lukenut Märta Tikkaselta vain vuonna 2004 ilmestyneen Kaksi - Kohtauksia eräästä taiteilija-avioliitosta, jossa kyllä käsitellään samaa kirjateemaa, mutta hillitymmin. Henrik Tikkasen katu- ja tiekirjat olen lukenut, eikä minusta tullut fania.

Miestä ei voi raiskata sijoittuu Märta Tikkasen (s. 1935) kirjailijanuran alkupäähän. Kirjan ruotsinkielisen painoksen julkaisuvuonna kirjailija, kuten myös kirjan päähenkilö Tova, on 40-vuotias. Toinen yhtymäkohta kirjailijan ja päähenkilön välillä on toive saada elää miehen kanssa rinnakkain, tasa-arvoisesti ja toinen toistaan tukien, idea jota Tikkanen käsittelee muissakin kirjoissaan. Vuosisadan rakkaustarinassa:

Sinä olit se jonka kanssa
minä tahdoin seistä
rinnatusten

Henrik Tikkasen käsitys rinnakkain seisomisesta oli mitä ilmeisimmin erilainen ja tarkoitti, että toisen olisi otettava etuasemasta askel taapäin (Kaksi, s. 202). Tovan mies oli vaatinut Tovaa lopettamaan palkkatyönsä ja keskittymään kokonaan kotiin. Jotain sellaista voi lukea myös Märta Tikkasen henkilökohtaisemmista kirjoituksista (Ja mikä muuten – minua pakottaa – käymään työssä – niin että sinä et voi – tavoittaa minua? Vuosisadan rakkaustarina s. 99). Mutta toisin kuin Märta, Tova oli eronnut miehestään hyvän aikaa ennen kirjan tapahtumia.

Minulla ja kirjailijalla on ikäeroa 36 vuotta ja synnyimme erilaiseen maailmaan. Tasa-arvo Suomessa oli Tikkasen syntymän aikaan vielä pahasti puolitiessä ja oman syntymäni aikoihinkin vasta korjailtiin keskeisiä aborttiin, homoseksuaalisuuteen ja työelämän syrjintään liittyviä pykäliä. Naisen oman sukunimen pitämiseen avioliitossa tai naispappeuteen oli yli vuosikymmen matkaa.

Kuitenkin kun isoäitini huokaili minulle: "Se on se naisen osa", tarkoittaen kotitöiden painolastia ja miehen ensisijaisuutta perheessä, oli minulla jo mahdollisuus päättää, että en ottaisi tällaista osaa vastaan. Omista paremmista lähtökohdistani oli vaikeaa asettua päähenkilö Tovan alistuneeseen asemaan ensin vaimona ja äitinä ja myöhemmin yksinhuoltajana. 

Tova oli töissä kirjastossa, ja hän kuvaili työkaverinsa vielä itseäänkin heikommiksi astioiksi: heillä ei ollut mielipiteitä, he huolehtivat liikapainosta, lapsista, miehistä, rahapulasta ja pelkäsivät työpaikkansa ja tulevaisuutensa puolesta. Ja peittivät kaiken tämän juoruiluun.

Heti kirjan alussa käy ilmi, että Tova oli raiskattu 40-vuotispäivänään. Hän oli mennyt päivällä tanssiravintolaan syömään pihvin (pihvinhimoa selitellään pitkällisesti), päätynyt tanssimaan erään Martin kanssa, mennyt Martin kämpille ottamaan vielä yhdet, ja lopulta Martti oli sitonut hänet pylvässänkyynsä, valellut liköörillä ja raiskannut. Samalla Martti oli kommentoinut rumasti vanhenevan naisen vartaloa. Tova ei tehnyt ilmoitusta poliisille oman häpeänsä vuoksi. Ja siksi, että uskoi poliisien vain nauravan.

Kirjekirjassa herkullisia ovat Tikkasen purkaukset erilaisten kirjallisuuspalkintojen jakamisperusteista sekä siitä, miten väärin hänen kirjansa oli monella taholla ymmärretty ja mitä toissijaista niistä oli nostettu puheenaiheeksi. Suosittelen ehdottomasti sen lukemista. Koska meidän kappaleemme on lainassa sisarellani, joka sen alun perin ostikin, käytän seuraavassa lähteenä edellä mainittua Kaksi-kirjaa.  

Sen mukaan Miestä ei voi raiskata oli yksi tavattoman väärinymmärryksen kohteista. Arvostelijat eivät tajunneet, mitä Tikkanen halusi sanoa tai sitä miten hän sen teki: "...reaktiot olivat tuohtuneita, moralisoivia, torjuvia." Kerran hän nousi Arbiksen portaita, mutta hänet pysäytti toinen suomenruotsalainen rouva, joka kehotti Tikkasta häpeämään sitä, miten kamalia kirjoja kirjoittaa, tehostaen sanomaansa läiskimällä Tikkasta hameelle.

Mitä Tikkanen sitten halusi sanoa? Hän oli pitkään kypsytellyt ajatusta siitä, miten tavalliset, hillitysti käyttäytyvät, sovinnaiset ihmiset saivat aikaan sen, että vallankäytön ja väkivallan oli mahdollista jatkaa olemassaoloaan ja siirtyä sukupolvesta toiseen asenteiden mukana.

Oman sukupolveni edustajalle kirjan aiheuttama tuohtumus on kaukaista ja Tikkasen rakentama asetelma osoitti – liiankin osoittelevasti – mitä hän halusi tuoda esiin. Päähenkilö kävi ajatuksissaan läpi yhteiskunnan ilmapiiriä ja koska se oli mikä oli, päätti uhrata itsensä aktivistina, joka raiskaisi raiskaajansa, kärsisi tuomionsa, ja herättäisi ihmiset näkemään, miten naisia kohdellaan. Vasta miehen kokemana asiasta tulisi tärkeä. 

Päähenkilön juoni lässähti, poliisit eivät suostuneet pidättämään naista, joka oli juuri raiskannut miehen:

Nyt saavat leikit loppua tältä yöltä. Pikkurouva lähtee kiltisti meidän kanssamme, me ajamme teidät kotiin niin ette enää joudu mihinkään seikkailuihin.

Ja niin lässähti Tikkasen teesikin Suomessa. Sen sijaan Ruotsissa keskusteltiin samaan aikaan kiivaasti raiskauksesta, sillä uusi seksuaalirikoslainsäädäntö oli juuri edennyt lausunnoille. Tikkasen kirja upposi aivan toisenlaiseen maaperään. Veckans Affärenin toimittaja teki vuonna 1976 haastattelun, joka sijoitti Miestä ei voi raiskata osaksi tätä ajankohtaista keskustelua ja pelasti Tikkasen mielialan. JOSSAIN sentään ymmärrettiin mitä hän ajoi takaa!

Itselleni miehen raiskaus ja sen valmistelu olivat kirjan vaivaannuttavin osa. En usko, että kirjan päähenkilön luonteella varustettu ja hänen elämänsä elänyt nainen koskaan olisi ryhtynyt moiseen tekoon. Puolustautuminen on toinen asia, hyökkääminen ja itsensä häpäisy yhteiskunnallisen epäkohdan vuoksi toinen. 

Pohdinnat naisen asemasta 1970-luvun Suomessa taas ovat kantavia. Samoin kuin Tovan miessuhteiden vähittäinen asettuminen uuteen valoon hänen mielessään, kun aikaa raiskauksesta kuluu ja alitajunta ehtii prosessoida asiat. 

Tovan ex-mies Jon paljastuu vähitellen melkoiseksi m...uksi. Lukijalle selviää myös, että ihana B, naimisissa oleva perheystävä, oli etääntynyt Tovasta sen jälkeen kun Tova kävi teettämässä sterilisaation. Pikanttina yksityiskohtana Tova sai sterilisaation vasta tarvitessaan aborttia, tultuaan B:lle raskaaksi avioliiton ulkopuolella! Kari taas oli täydellinen mies, mutta hän oli valinnut nuoremman ja kauniimman naisen. 

Kirjan lopussa Tikkanen tekee turhan sidoksen, kun hän kirjoittaa Tovan pojan tekemään tyttöystävälleen saman teon, joka Tovalle oli tehty. Äidin huoli siitä, miten omat pojat olivat imeneet yhteiskunnan vääristyneet asenteet, oli käynyt ilmi jo muutenkin.

Nihkeästä vastaanotosta huolimatta kirja ilmestyi vuonna 1976 myös suomeksi  (kääntäjä Kyllikki Villa väitti, että ei koskaan ollut joutunut käsittelemään noin suurta vihaa!) ja vuonna 1978 se otettiin Suuren Suomalaisen Kirjakerhon alaisuuteen vastikään perustetun Suuren naistenkerhon (Femi) kuukauden kirjaksi.

Tikkanen sivuaa kirjansa loppupuolella avioliitossa tapahtuvaa raiskausta, joka kriminalisoitiin Suomessa niin myöhään kuin vuonna 1994 (se oli toki voitu tuomita pakottamisena tai pahoinpitelynä). Sukupuolineutraaliksi väkisinmakaaminen muuttui vasta vuonna 1997, sitä ennen miestä ei todellakaan voinut lain silmissä raiskata! 

 

Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki
Kääntäjä: Kyllikki Villa
Julkaisuvuosi: 1976 (alkuperäinen Män kan inte våldtas vuonna 1975)
Sivumäärä: 183
ISBN: 951-30-3710-X (nidottu)
Kannen piirros: Henrik Tikkanen
Suunnittelu: Carl Henning 

Miestä ei voi raiskata oli vuoden 2020 Goodreads-lukuhaasteeni 53. kirja. Annoin arvosanaksi Goodreadsissa 3/5. Arvostelijoiden keskiarvo oli 3,67.