Henriikka Rönkkönen: Bikinirajatapaus

Voi kauhistus, kirjoitin äsken suihkussa päässäni pitkän pätkän blogin aloitusta pohjautuen siihen faktaan, että valitsin Henriikka Rönkkösen Bikinirajatapauksen, koska pidin vuonna 2017 esitetystä Riisutut-TV-sarjasta ja etenkin siinä olleesta reippaasta nuoresta sinkkunaisesta. Mutta olen sekoittanut kaksi kaunista naista, kirjailija Rönkkösen ja Riisutut-sarjassa nähdyn Henrika Vehmaisen! Heillä on lähes 10 vuotta ikäeroakin, mutta ei se minun aikajanallani ole merkittävä. Lisäksi Henrikan ranskanbulldogin nimi Röhnö alkaa samoilla kirjaimilla kuin kirjailija-Henriikan sukunimi, mikä seikka myös puolustuksekseni luettakoon.

Kiitos kuuluu siis Henrikalle, että luin Henriikan kirjan! Bikinirajatapaus oli mukava välipala kaiken vakavamman ja paksumman kirjallisuuden keskellä. Aloitin kirjan eilen illalla ja lopetin tänä aamuna. 

Kirja koostuu blogimaisista luvuista, jotka käsittelevät sinkkuutta, deittailua, seksiä, miehiä, ihmissuhteita ja elämänkulkua. Kertojahenkilö on ja ei ole huolissaan seitsemän vuotta jatkuneesta sinkkuudestaan, joka toki sisältää runsaasti edellä mainittuja deittailua, seksiä, miehiä. Sisällöstä ja vähän tyylistäkin tulee mieleen Sex and the cityn Carrie, joka kirjoittaa samoja asioita käsitteleviä kolumneja päivälehteen. Henriikan tarinat ovat maanläheisempiä, eikä muoti ole minkäänlaisessa osassa kertojan elämässä. 

Kirjan alkupuolella jouduin lukemaan muutaman kohdan useaan kertaan, enkä vieläkään päässyt selville, argumentoiko kertoja itsensä nurin. Esimerkiksi pohdinta, joka alkaa "Selluliittimuhkuranikaan eivät vaivaa minua enää", on hetken kuluttua vaiheessa "En voi sietää sitä, että olen oppinut pitämään reisirasvaani ällöttävänä".  

Mutta pääosan kirjaa teksti oli oikein sujuvaa ja hauskaa sekä verbaalisesti että kahjojen sattumusten vuoksi. Seksistä Rönkkönen kirjoittaa taitavasti ja itselleni kirjan parasta antia olivat seksikohtaukset, joissa Tinderissä toisensa löytäneet "Erkki" ja "Kerttu" yrittivät sopia toisilleen seksuaalisesti, mutta eihän siitä mitään tullut, tai niinikään Tinderissä tavanneet Prinsessa ja Prinssi vetävät himoissaan läpi seksiaktin pitkän eron jälkeen, vaikka Prinsessan kuukautiset yllättävät molemmat (Prinsessan jo treffipäivän aamulla ja Prinssin kun hän hikisen ja pitkän bussimatkan jälkeen pääsee viimein Prinsessan kämpille).

Kertojan elämässä vuorottelevat erilaiset Tinder-Petterit ja Tinder-Joosepit, mutta myös kaupasta bongattu komea Pekka, työpaikan Lauri ja lomamatkalla tavattu surffiopettaja-Sunan. Kahta viimeistä kertoja ensin tavoittelee ja sitten pakenee – Laurin hän kuitenkin olisi halunnut, mutta uskoi lopulta horoskoopia ja irtisanoutui työstä, jossa Lauria oli pakko tavata. 

Miessuhteiden kuvaus on uskottavaa, vaikkakin liioiteltua, ja liiottelun vuoksi kuvaus on hyvin viihdyttävää. Kirjan loppupuolen pohdinnat kertojan omasta kehittymisestä ihmisenä ovat vähintään self-help-oppaiden tasoa. Ei sillä että olisin yhtään lukenut, mutta jos olisin, niin tällaisia ne varmaan olisivat. 

Ronskius ei haittaa minua, mutta vessa-asiointien kuvaamisesta en ole koskaan pitänyt. Ehkä ne tuovat tähän sopivaa säröä, vaikka itse en olisi ensimmäistäkään kakkakohtausta kirjoittanut.

Onko kirjan kertoja Henriikka vai fiktiivinen nainen? Sillä ei ole mitään väliä, mutta lukijana tulee silti miettineeksi, onko tämä tapaus tosiaan tapahtunut kirjailijalle, jollekin hänen tutulleen vai ainoastaan mielikuvitusnaiselle.

Kirjan tyyliin sopien kirjoitin bloggauksenkin yhdeltä istumalta, vaikka hieno assosiaationi Riisutut-sarjaan murenikin kuin päähenkilön miessuhteet.

Helmet-lukuhaasteen sopivaan kohtaan sijoittaminen tuntui ensin vaikealta, mutta googlettaminen paljasti, että Rönkkönen (s. 1984) on valmistunut äidinkielen ja kirjallisuuden opettajaksi ja kirja käy kohtaan "kirjan on kirjoittanut opettaja". Tosin Rönkkönen toimii nykyään seksuaaliterapeuttina ja kirjailijana. Esikoinen Mielikuvituspoikaystävä ja muita sinkkuelämän perusasioita ilmestyi vuonna 2016, käsillä oleva kirja vuonna 2018 ja uusin Määmatka ja muita sinkkuelämän ihmeitä kesällä 2020. Kirjo on myyty yhteensä yli 170 000 kappaletta. 

 

Kustantaja: Atena Kustannus Oy, Jyväskylä
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 176
ISBN: 978-952-1-300-522-8 (pokkariversio)
Kansi: Sanna Mander

Bikinirajatapaus oli vuoden 2021 Goodreads-lukuhaasteeni 12. kirja. Annoin arvosanaksi Goodreadsissa 3/5. Arvostelijoiden keskiarvo oli 2,76.

 

Pajtim Statovci: Bolla

 

Pristinassa aavistellaan vuonna 1995 Kosovon sodan tuloa. Pajtim Statovcin Bollan päähenkilö Arsim on kuitenkin joutunut jamaan, jossa yhteiskunnan ongelmat peittyvät omien alle. Hän on mennyt nuorena naimisiin perinteiden vuoksi, mutta rakastuu kirjan alussa salamana Miloš-nimiseen mieheen, joka huomaa kahvilan terassilla istuessaan. Miloš on hoikka ja eksyneen näköinen, Arsimin silmissä ihmeellisen kaunis, ja tulee onneksi samalle terassille lukemaan. 

Miehet sopivat treffit. Samana iltana vaimo kertoo odottavansa pariskunnan ensimmäistä lasta ja Arsim lyö vaimoaan ensimmäisen kerran.

Arsim ja Miloš viettävät kaiken liikenevän ajan Milošin pienessä asunnossa, rakastellen ja opiskellen, Miloš lääketiedettä ja Arsim kirjallisuutta. Arsim on albaani ja Miloš serbi, joten heidän pitäisi vihata toisiaan. Miloš pyytelee anteeksi ja Arsim vakuuttelee, ettei albaanien tilanne ole tietenkään hänen syytään.

Ensin tunsin sympatiaa pakkorakoon päätynyttä Arsimia kohtaan. On julmaa, ettei saa avoimesti olla se mikä on, vaan uskonto sanelee säännöt elämälle. Se miten Arsim kuvaa rakastettunsa ulkonäköä, miten voimakkaasti kokee eroottiset hetket ja miten kiintynyt hän on mieheen, kertoo vastustamattomasta vedosta. Vaimo on hänen silmiensä kautta nähtynä alistuva, tylsä.

Mutta mielipide alkaa muuttua mitä enemmän Arsimin ajatuksista ja teoista lukee. Odottavan vaimon hylkääminen päiviksi ja öiksi rakastetun vuoksi alkaa tuntua korostetun itsekkäältä. Kun vaimo tulee uudestaan raskaaksi – miten ihmeessä edes tulee, mitä Arsim oikein ajattelee? – hakkaa Arsim hänet taas ja menee sen jälkeen syömään kalliseen ravintolaan parantaakseen OMAA mieltään. 

Sitten kälyn perhe saa Arsimin perheen vakuutettua siitä, että kannattaa lähteä sodan alta pakoon Pristinasta ja Arsim hylkää Milošin muitta mutkitta.

Tarina jatkuu vuonna 2003 uudessa kotimaassa, jonne Arsim läheisineen on kiinnittynyt hyvin. Mutta Arsimilta puuttuu koko ajan jotain. Hän rankaisee lapsiaan (joita on jo kolme) ja kaipaa Milošia. 

Yhtenä oireena Arsim päätyy tapaamaan nuorta netti-ihastustaan ja kaikki päätyy siihen, että hän saa vankilatuomion, jota seuraa karkotus kotimaahan. Osa Arsimista iloitsee jo etukäteen siitä, että pääsee eroon perheestään ja voi kenties aloittaa uudestaan Milošin kanssa, mikäli Miloš on elossa ja löytyy. 

Ja voi, kyllä Miloš lopulta löytyy! Hän vilahtaa TV:n ohjelmassa, joka kertoo mielisairaalaan suljettujen serbien surkeista oloista. Tässä kohtaa kertomus alkoi muistuttaa Olli Jalosen Johan ja Johania, jossa  toinen kirjan nimi-Johaneista hakee mielisairaalaan joutuneen ihastuksensa pois paksuja valheita ladellen. Arsim tekee samoin ja saa Milošin haltuunsa. 

Mutta toisin kuin Jalosen luoma Johan, Arsim ei kestäkään elämää mieleltään järkkyneen kanssa, vaan hylkää Milosin uudestaan. Arsim jättää Milošin omalle vuokra-asunnolleen, lojumaan paskoissaan, ja muuttaa uuteen paikkaan aivan lähistölle. Välillä hän näkee Milošin kerjäämässä kadulla, eikä tunne mitään.

Jos lukisi vain blogitekstini tähän saakka, jäisivät sympatiat Milošin puolelle. Mutta Statovci kertoo Arsimin tarinan välissä myös Milošin tarinaa, lyhyissä kursivoiduissa pätkissä. Niistä muodostuu toisenlainen kuva Arsimin kahteen kertaan hylkäämästä rakkaasta. Ei yhtä selkeä kuin Arsimista saatu kuva, mutta vähintään yhtä karu. Jos olet lukenut kirjan, tiedät, jos et ole, lue se.

Kokonaisuutena Bolla tuo mieleen Katja Ketun Kätilön, se on samalla lailla väkevää kuvausta itsekkäästä himosta ja rumista tapahtumista himon ympärillä ja sen vuoksi. Molemmat käyttävät sotaa irrottaakseen ihmiset sivistyksen vaatimuksista.

Kirjan nimen Bolla on olento. Sille annetaan kirjan esilehdellä kolme selitystä, jotka kaikki liittyvät kirjan sisältöön.

FM Pajtim Statovci (s. 1990) on kirjoittanut myös kirjat Kissani Jugoslavia ja Tiranan sydän. Teosten käännösoikeuksia on myyty yli 15 kielialueelle. Bollan läpi kulkevana sivujuonteena Arsim haaveilee kirjan kirjoittamisesta. Siitä kertoessaan Statovci kuvaa kirjailijoille tuttuja huolia, kuten että kirjoittaminen on itsensä pakottamista sanomaan asioita, jotka muut ovat sanoneet paljon paremmin. Hänellä on epäilemättä samoja tuntemuksia, mutta tekstissä ne eivät näy, teksti kertoo sanomansa uudella, taidokkaalla tavalla.

Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 237
ISBN: 978-951-1-31682-4
Kansi: Mirella Mäkilä

Bolla voitti vuoden 2019 kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Tätä kirjoittaessa Bolla on ehdolla myös Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi.

Bolla oli vuoden 2021 Goodreads-lukuhaasteeni 8. kirja. Annoin arvosanaksi Goodreadsissa 5/5. Arvostelijoiden keskiarvo oli 4,02.

 

Patricia Posner: Auschwitzin apteekkari

 

Aloitin perinpohjaisemman tutustumiseni ihmismielen pahuuteen lukemalla lukioaikaan William Shirerin Kolmannen valtakunnan nousu ja tuho -kirjat sekä muuta aihepiirin kirjallisuutta, mitä äitini antikvariaatin kautta sain käsiini. Hitlerin Saksa ei valitettavasti ole mikään poikkeus maailmanhistoriassa, mutta sen kauhuista on paljon dokumentoitua tietoa, josta yhä vieläkin riittää kirjoitettavaa.

Patricia Posnerin Auschwitzin apteekkari kertoo romaniansaksalaisesta Victor Capesiuksesta (s. 1907). Se kertoo myös IG Farben -konsernin opportunistisesta toiminnasta natsien valtakaudella. Asiat liittyvät toisiinsa, sillä farmasian kandidaatin tutkinnon suorittanut Capesius oli vuodesta 1934 toiminut IG Farbenin omistaman Bayer-lääkeyhtiön myyntiedustajana Romaniassa. 

Romania liittoutui Kolmannen valtakunnan kanssa vuonna 1940 (liian suoraviivaisesti ilmaistu, mutta detaljit eivät liity Capesiuksen tarinaan) ja Capesius joutui sotapalvelukseen. Se kesti kuitenkin vain hetken ja palveluspaikka oli sairaalan apteekki, joten hän pystyi kohta jatkamaan mukavan varakasta elämäänsä vaimon ja kolmen tyttären kanssa. Stalingradin taistelun jälkeen Neuvostoliitto alkoi edetä kohti Saksan hallussa olevia alueita ja Capesiuskin komennettiin Saksan armeijaan elokuussa 1943. Hänet määrättiin SS:n lääkintäasemalle Varsovaan, josta hän teki lyhyitä jaksoa farmaseuttina Sachsenhausenin ja Dachaun keskitysleireillä.

Tatuoituja ihonpalasia omaksi ilokseen kerännyt lääkäri ja eversti Enno Lolling vastasi keskitysleirien terveydenhuollosta ja hygieniasta siinä vaiheessa kun hän tapasi Capesiuksen Dachaussa. Hän lähetti Capesiuksen Auschwitziin joulukuussa 1943, sillä leirin apteekkari tarvitsi apua. Todellisuudessa apteekkari oli romahduksen partaalla jouduttuaan olemaan mukana leirin kauhuissa ja puhui avoimesti Saksan häviöstä. Hänet teloitettiin huhtikuussa 1944 ja Capesius sai hänen paikkansa. Capesius ei ollut halunnut komennusta Puolaan, jättimäiseen keskitysleirikompleksiin, mutta ylennys muutti tilanteen.

Auschwitz-Birkenaussa tuhottiin juutalaisia ja muita ei-toivottuihin ihmisryhmiin kuuluvia. Osa vangeista kelpasi ensin töihin tai lääketieteellisiin kokeisiin. IG Farbenilla oli alueella melko merkityksettömäksi jäänyt tehdas, mutta yhtiöllä ja keskitysleireillä oli muita yhteyksiä: Farbenin tilaamat lääketieteelliset kokeet vangeilla, yhtiön toimittamat lääkkeet sekä Zyklon B -myrkky. 

Joissain kokeissa piti päästä käsiksi koehenkilöiden elimiin vaurioittamatta niitä ja tällöin oli kätevintä pysäyttää sydän fenolihapolla. Fenolihapon, kuten muutkin lääketieteelliset aineet tilasi leirille Capesius, joka avusti toisinaan kokeissa. Josef Mengele oli yksi Farbenin lääkekokeita toteuttaneista lääkäreistä (lisäksi hän teki omia mielipuolisia ihmiskokeitaan).

Zyklon B:n varasto uskottiin Capesiuksen valvontaan. Hänet velvoitettiin myös osallistumaan leirille junavaunuissa saapuvien ihmisten jaotteluun työkykyisiin ja suoraan tuhottaviin. Leirille saapui jonkin verran Capesiuksen myyntiuran aikaisia liiketuttavia, jotka tunnistivat hänet ja toisinpäin, mutta sillä ei ollut merkitystä saapuvien kohtaloon.

Capesius ei katsonut olevansa vastuussa kuolemista, koska hän totteli vain määräyksiä. Samaa selitystä käytti moni muukin Kolmannen valtakunnan edustaja. Jos olisikin näin (eikä ole), niin hänellä oli muitankin syntejä kontollaan. Capesius varasti leirille saapuvien vankien arvoesineitä samalla kun toimeksi saaneena keräsi heidän laukuistaan lääkkeet. 

Vielä makaaberimpaa oli ruumiilta irrotettujen kultahampaiden joutuminen Capesiuksen käsiin. Niitä säilytettiin varkauksien varalta lääkevarastolla, mutta sen valvoja ei voinut vastustaa kiusausta vaan sulatutti kultaa omaan käyttöönsä. Uhrien kannalta on toki se ja sama, veikö arvoesineet Capesius vai natsihallinto, mutta tekijän kannalta ei ole.

Kolmannen valtakunnan loppu koitti viimein, ja brittijoukot ottivat Saksan puolelle paenneen Capesiuksen sotavangiksi toukokuussa 1945, tietämättä hänen teoistaan. Hänet vapautettiin vuoden päästä. Romanialainen tuomioistuin oli kuitenkin langettanut Capesiukselle kuolemantuomion poissaolevana, koska silminnäkijät olivat kertoneet hänen olleen mukana päättämässä Auschwitziin saapuvien kohtalosta. 

Capesius jäi Saksaan ja pyrki saamaan itselleen statuksen, jolla voisi jatkaa normaalia elämää. Mutta taas hänet tunnistettiin, ja siirrettiin (tällä kertaa vankina) Dachauhun, jota hallinnoivat Yhdysvaltojen joukot. Vangitsemiseen riitti Waffen-SS:n jäsenyys. Capesius valehteli joka lomakkeella ja kuulustelussa, erityisesti hän pimitti Auschwitzin jaksoaan, keräsi suosituksia ja todistuksia. Capesius vapautettiin jälleen elokuussa 1947: katsottiin että hänet oli pakotettu Waffen-SS:ään ja hän oli sodan aikana työskennellyt ainoastaan terveydenhuollossa. Vielä yksi syyte natsismista ja vapautus lokakuussa.

Vuonna 1950 Capesius perusti vaivihkaa oman apteekin anastamansa hammaskullan avulla. Apteekki menestyi ja Capesius eli leveästi, ainoa ongelma oli ero perheestä, joka ei päässyt pois Romaniasta. Kunnes joulukuussa 1959 hänet pidätettiin uudestaan. Auschwitzin rikoksista vastuussa olevista oli kiinnostunut moni ja raskauttavaa materiaalia oli kerätty taustalla. Nyt haluttiin nostaa syytteet tämän leirin johtoa vastaan, keitä vain oli löydettävissä.

Taas kuultiin valheita suut ja silmät täyteen. Capesiuksella oli varaa palkata hyvät asianajajat. Pahaenteiseltä vaikutti kuitenkin Israelissa käynnistynyt Adolf Eichmannin oikeudenkäynti, jonka päätteeksi hänet todettiin syylliseksi sotarikoksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan joulukuussa 1961, ja hirtettiin seuravana keväänä.

Auschwitzin syytteet valmistuivat keväällä 1963. Periaatteessa tarvittiin näyttö selvästä yhteydestä tiettyjen uhrien kuolemaan, eikä riittänyt että henkilö oli ollut osa leirin murhakoneistoa. Capesius jatkoi valehtelua ja vähättelyä ja koetti mitätöidä itäblokin puolelta tulevien todistajien sanomisia kutsumalla niitä osaksi kommunistien salaliittoa. 

Pitkän tutkintavankeuden aikana hän valitti, miten huonosti vankeja kohdeltiin, Aucshwitzin vangitkin söivät paremmin! Seksi vaimon tai tyttöystävän kanssa oli kielletty ja oli vain sopeuduttava. Turha kai mainitakaan, että tätäkin hän vertasi leiriin, jossa sentään oli ollut bordelli (mutta ei vangeille vaan vangeista koottu).

Tuomioistuin katsoi vuonna 1965 toteennäytetyksi, että Capesius oli osallistunut ainakin 8000 maanmiehensä lähettämisestä kuolemaan valikoimalla näitä ratapihalla. Hänen oli näin ollen täytynyt tietää, että kyse oli tuhoamisohjelmasta. Erityisen raskauttavaa oli murhattujen vankien omaisuuden käyttö omaksi hyödyksi. Hän sai kuitenkin vain yhdeksän vuoden tuomion, vapautui siitäkin kohta, tammikuussa 1968, ja pysyi vapaana loppuajan elämästään. 

Capesius kuoli vuonna 1985. Hän ei katunut vaan syytti edelleen kommunisteja propagandistisesta mustamaalauksesta. Hän oli noudattanut vain käskyjä. Sitäpaitsi hänen vaimonsa oli puolijuutalainen, miten hän olisi voinut osallistua juutalaisten tuhoon?

Kirja etenee yhtä täsmällisesti kuin natsit omassa tuhoamistyössään. Jos tästä aiheesta pystyy kirjoittamaan kuivahkon kirjan, niin Posner on sen tehnyt. Kuitenkin kirjassa oli jonkin verran turhaa mässäilyä keskitysleirien kauhuilla. Niistä tuskin pystyy kertomaan enää mitään uutta ja KAIKKIEN pitäisi ne tuntea ennestään. Sen sijaan kuvaukset Capesiuksen omista törkeyksistä ovat paikallaan kuvaamaan sitä, mihin juuri tämä ihminen oli valmis.

Capesiuksen, Auschwitzin johdon ja lääkärien sekä IG Farbenin johdon syyteprosessien vaiheita kuvatessaan Posner onnistuu hyvin valottamaan maailmanpolitiikan ja Saksan asenneilmapiirin muutoksia sodan loppumisen jälkeen. Samoin kuin tuomaan esiin sen, miten tiukasti syytetyt pitivät kiinni tarinoistaan ja viattomuudestaan. Onko pahempi paha sellainen, joka suoraselkäisesti tunnustaa pahuutensa, vai sellainen, joka ei myönnä mitään? En tiedä. Sen tiedän, että sama pahuus odottelee jollain prosenttiosuudella jokaisessa kansassa aikaa, jolloin olosuhteet jälleen pakottavat tai antavat mahdollisuuden kauheisiin tekoihin.

Patricia Posner on englantilaissyntyinen journalisti ja tietokirjailija, joka asuu nykyään Yhdysvalloissa. Myös hänen puolisonsa on tietokirjailija, ja Auschwitzin apteekkari sai alkunsa puolison tehdessä taustatöitä Josef Mengeleä käsittelevään teokseensa. Mengelen poika mainitsi haastattelussaan Auschwitzissa toimineen apteekkarin. Patricia Posnerin reaktio oli: "Sielläkö oli apteekkari?" ja lopputuloksena on tämä kirja.

Kustantaja: Minerva Kustannus Oy, Helsinki
Julkaisuvuosi: 2019 (alkuperäinen The pharmacist of Auschwitz. The untold story 2017)
Sivumäärä: 315
Kääntäjä: Niko Jääskeläinen
ISBN: 978-952-312-997-9 (pokkari)
Kansi: Taittopalvelu Yliveto Oy

Pokkariversiossa ei ollut kuvia, joihin kirjailija viittaa kiitoksissaan.

Auschwitzin apteekkari oli vuoden 2021 Goodreads-lukuhaasteeni 7. kirja. Annoin arvosanaksi Goodreadsissa 3/5. Arvostelijoiden keskiarvo oli 4,05.

Miika Nousiainen: Metsäjätti

 

 

Pari vuotta sitten kävin ystävieni kanssa Hakaniemen Arena-teatterissa katsomassa Pullo Cavaa ja aurinkoa -hupailun. Näytöksen alkamista odotellessa kiersimme korttelia. Juttelu oli niin intensiivistä, että ainoastaan minä huomasin vastaan tulleen julkkiksen – mutta en keksinyt kuka julkkis hän oli. Ystäväni olisivat tienneet, jos olisivat miehen huomanneet. Kyseessä oli Miika Nousiainen, mutta en ollut vielä lukenut yhtään hänen kirjaansa, enkä katso paneelishow-ohjelmia. 

Viime syksynä luin sitten pitkään hyllyssä odottaneen Juurihoidon ja nyt rappukäytävän ikkunalaudalta nappaamani Metsäjätin (työkämppäni rapun asukkaat jättävät itselleen tarpeettomia kirjoja alimman kerroksen ikkunalle, mutta minä taidan olla ainoa, joka niitä ottaa).

Metsäjätti kertoo urallaan menestyneestä ekonomi-Pasista, työttömyyden ja tehdasjaksojen välillä seilaavasta Jannesta, heidän nuoruudestaan metsäteollisuuspaikkakunnalla ja Metsäjätti-nimisestä yrityksestä. Globalisaation tuoma rakennemuutos on taustalla oleva iso teema, mutta tärkeämpi on taustan merkitys ihmisen elämänkulussa ja mahdollisuudet muuttaa omaa kohtaloaan. 

Molempien päähenkilöiden isät ovat olleet tehtaalla töissä, pojat ovat olleet samalla luokalla ja samassa urheiluseurassa. Arjen niukkuus ja isien alkoholismi yhdistivät myös. Nyt he ovat kolmekymppisinä aivan eri asemissa saman yrityksen palveluksessa.

Nykyhetkeä eletään kirjassa muutaman kuukauden mittainen ajanjakso, jolloin Pasi joutuu hoitamaan nuoruutensa paikkakunnalla ikävän tehtävän: etsi tehostettavaa ja jos et löydä, koko tehdas suljetaan. Tehdas on hyvässä iskussa ja tuottaa voittoa, mutta ei tarpeeksi. Pasin on pakko ottaa tehtävä vastaan, mutta hän aikoo pelastaa tehtaan, vaikka tietääkin jo lähtiessään että irtisanomisia tulee joka tapauksessa. Tehtävästä alkaa Pasin muutos nuoresta ja nälkäisestä talousihmisestä kohti inhimillisempää duunarien puolustajaa. 

Janne on kirjan alussa taas kerran saanut työtä vaneripuristimen hoitajana. Hän on taitava koneenkäyttäjä, mutta suhdanteiden lisäksi oma alkoholinkäyttö on aiheuttanut katkoja uraan. Toisin kuin Pasi, hän ei ole uskaltanut toteuttaa omia haaveitaan, koska äiti kannusti aina luovuttamaan. Äidin mukaan kannatti ajatella tulevasta pahin vaihtoehto, ettei pety pahasti. 

Janne tuli isäksi jo yläasteella. Koulun opinto-ohjaaja suivaantui Jannen sähellykseen, eikä vähääkään tukenut lukiohaaveita, vaikka Jannella oli kirjoittamisen lahja ja muutkin aineet olisivat sujuneet. Ja niinhän siinä kävi, että Janne luovutti lukiossa nopeasti. Rehtori kätteli hänet koulun historian huonoimpana oppilaana.

Janne kasvaa kirjan nykyhetkessä myös. Pasi pakottaa vanhan kaverinsa kirjoittajakurssille ja Janne tokenee henkisestä alakulostaan yhtä vikkelästi kuin Rohanin kuningas Théoden, kun Gandalf vapauttaa hänet Grima Käärmekielen kirouksesta Taru Sormusten herrasta -trilogiassa. Hän alkaa kirjoittaa nimimerkillä pitkiä mielipidekirjoituksia ja myöhemmin omalla nimellään lehtijuttuja.

Molempien miesten kasvu on epäuskottavan nopeaa. Jannesta tulee liian laaja-alainen ajattelija ja Pasi hylkää kovat arvonsa tuosta vain. Miehet uudistavat ystävyytensä mutkatta ja vaikka sellaista tapahtuu usein lapsuudenystävien välillä, ovat Janne ja Pasi eriytyneet niin kauas toisistaan, että läheinen ystävyys ei tunnu luontevalta. Silti kasvutarinat tuovat mukavan positiivisen vireen kirjaan. Juurihoidon veljekset kasvoivat samalla lailla, liian nopeasti, mutta positiivisesti.

Jannen varhaisella isyydellä kirjailija saa laitettua Pasin ja Jannen hienosti kontrastiin, sillä Janne ehtii nykyhetkessä tulla isoisäksi samaan aikaan kun Pasi tulee erittäin suunnitellusti vasta isäksi. Jannen poika kulkee samaa työttömän alkoholistin tietä, erotuksena se, että poika ei vaikuta tuntevan mitään tunnontuskia elämäntyylistään. Pasin isäksituloa kuvataan paljon hänen paremmista piireistä olevan Emilia-vaimonsa sisustuspuuhien kautta. Kun täydellisenä edennyt raskaus lopulta kääntyy ennenaikaiseksi synnytykseksi ja lapsen taisteluksi elämästään, on se viimeinen sysäys Pasin arvojen muutokselle.

Globalisaation vaikutuksia Suomen metsäteollisuuteen esitellään asiallisesti, samoin kuin yhdestä tehtaasta riippuvaisen pienen paikkakunnan kehitys kahden sukupolven aikana. Kirja on varsin onnistunut yhteiskunnallisena romaanina. Finna-palvelussa kirjan yhdeksi luokitukseksi oli annettu musta huumori, mutta itse en pitänyt tätä minkään lajin huumorin edustajana.

Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki
Julkaisuvuosi: 2011
Sivumäärä: 286
ISBN: 978-951-1-25534-5
Kansi: Markus Pyörälä

Metsäjätistä on tehty elokuva, jonka ensi-ilta oli vuonna 2020.

Metsäjätti oli vuoden 2021 Goodreads-lukuhaasteeni 6. kirja. Annoin arvosanaksi Goodreadsissa 4/5. Arvostelijoiden keskiarvo oli 3,63.