Terhi Törmälehto: Taavi

 

Jälleen on kyse suuria saavuttaneesta isoisästä, joka ei ole ihmisenä täydellinen. Edellisen blogitekstin isoisä Sven Stolpe oli tehokas kirjailija. Terhi Törmälehdon isoisä Taavi Törmälehto oli tehokas taistelija, Mannerheim-ristin ritari nro. 41, kun mitaleita kaikkiaan myönnettiin 191:lle henkilölle. 

Haapavedellä vuonna 1922 syntynyt Taavi Törmälehto livahti 17-vuotiaana talvisotaan. Kirja näyttää talvi- ja jatkosodan tapahtumia kotona ja rintamalla Taavin, Ruusa-äidin ja pikkuveli Veikon silmien kautta. Valinta on toimiva, sillä he ovat kovin erilaisia persoonia. Kun Taavi menestyy niillä mittareilla, millä sodassa mitataan, on äiti toisaalta ylpeä, toisaalta lukee rukouksia jokaisen poikansa tappaman vastapuolen sotilaan puolesta. Veikko ihailee veljeään, mutta tietää, että ei pärjäisi samalla lailla. 

Sanon samat sanat kuin Schulmanin kirjan luettuani: en osaisi mennä isoisäni nahkoihin, vaikka ehdin hänet lapsena tuntea ja olen kuullut paljon juttuja sukulaisilta ja kyläläisiltä. Terhi Törmälehdolla oli taustoituksessa suullisen tiedon lisäksi onneksi käytettävissä Taavi Törmälehdon itsensä kirjoittama kirja Marskin ritarin tilitys vuodelta 2001 (Taavi eli vuoteen 2007 saakka).

Terhi Törmälehto kirjoittaa rohkeasti ja tekee Taavista toimintaan, myös sotatoimintaan, kiintyneen miehen, joka halveksii mieleltään heikompia ja ärsyyntyy, kun muut puhuvat kotirintamasta, siellä odottavista töistä ja perheistään. Sodassa oltiin sotimassa.

Vuonna 1940 perustetun Vapaudenristin ritarikunnan Mannerheim-ristejä myönnettiin vain jatkosodan perusteella. Sen saattoi saada erityisen urheuden, taisteluissa saavutettujen merkittävien tulosten tai ansiokkaasti johdettujen sotatoimien ansiosta. Taavi Törmälehdolle mitali myönnettiin jo marraskuussa 1941.

Kirjassa mitalin kannalta merkittäviä taisteluita ei mitenkään osoitella. Kirjailija kuvailee sotaa taitavasti milloin tekemisen ja liikkeen, milloin vaeltelevien ajatusten kautta. Loppua kohti sota käy parhaallekin taistelijalle hyvin rankaksi. On vain runsaslukuinen vihollinen, ympäriltä kuolevat aseveljet, kehoon kertyneet sirpaleet, ripuli ja nälkä:

Tonkat ovat kadonneet ja ruoantuojat ammuttu. Näissä Antrean asemissa vartioivat enää kuolleet.

Terhi Törmälehto kertoo kirjansa taustoista Seura-lehden jutussa. Hän tuli tutkimustyötä tehdessään siihen tulokseen, että isoisän sankaruus ei ollut sattumaa, vaan tämä oli oikeasti poikkeuksellinen henkilö. Päätelmää ei ole syytä epäillä, Taavi Törmälehto oli selvästi harvinaisen soveltuva puolustamaan kotimaataan. Hän haavoittui useamman kerran, mutta palasi aina rintamalle mahdollisimman nopeasti.

Valitettavasti samat ominaisuudet saattoivat olla osasyynä siihen, että Taavi Törmälehto puukotti ihmisen Göteborgissa vuonna 1967. Kirjassa kuljetetaan tätä toista tarinaa päätarinan joukossa, tosin huomattavasti lyhyemmällä aikajänteellä. 

Kirjassa kulkee sivujuonteena myös se, mitä Mannerheim-ristin saaminen merkitsi ihmiselle itselleen, mitä suvulle ja jälkipolville. Nuorena miehenä riitti ihalijoita, hännystelijöitä ja tarjoajia. Mutta kaikki eivät sentään tunnistaneet, ja kirjassa on kohtaus, jossa lukija saa tuntea myötäylpeyttä: Taavi matkustaa junan ykkösluokassa, minne hän ei sotilasarvoltaan korkeampien mielestä kuulu. Mutta konduktööri vain vilkaisee Taavin matkustusasiakirjaa, eikä tee elettäkään käskeäkseen tätä rouheaa, nuhjuista miestä toiseen tai kolmanteen luokkaan! Eikä kumpikaan selitä muille, miksi.

Terhi Törmälehto ei tehnyt kirjasta ihannoivaa ylistysteosta, vaan yhden version siitä, millainen isoisä olisi voinut olla ihmisenä. Kiitos siitä.

Terhi Törmälehto (s. 1977) on äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja ja opettajankouluttaja. Hän on lähtöisin Kainuusta, asuu Helsingissä. Törmälehto ei ole pitänyt kieleen liittyvää ammattitaitoaan vakan alla. Kirjassa on yksi kauneimmista lukemistani aluista:

Maan alta nousee naisen huuto. Se on mullan ja nauriin ja kosteiden juurien huuto, käheä ja loputon. 

Kylä kuulee huudon. Se pysähtyy sijoilleen, eikä tiedä miten jatkaa, miten olla kylä, miten kasvaa ohraa ja halata lasta, puristaa ihmisen kämmen lämpimän utareen ympärille, olla taivaalla valkea kuu. Kaikki seisahtuu. Vanhan hatara liike, vastasyntyneen liike, jään alla vesi.

Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki
Julkaisuvuosi: 2021
Sivumäärä: 298
ISBN: 978-951-1-34515-2
Kansi: Timo Numminen
Kannen kuvat: SA-Kuva

Taavi oli vuoden 2021 Goodreads-lukuhaasteeni 23. kirja. Annoin arvosanaksi Goodreadsissa 5/5. Arvostelijoiden keskiarvo oli 4,25.