Thomas Pettersson: Epätodennäköinen murhaaja

 

Näin vastikään Twitterissä väitteen, että vuosi 2001 olisi ollut kaikkien aikojen uutisvuosi, perusteina mm. Lahden doping-skandaali ja 9/11-iskut. Oma mieleni alkoi välittömästi vängätä vastaan ja esitti lonkalta vuotta 1986, jos lähimenneisyydessä pysytään. 

Silloin sitä vasta tapahtuikin: tammikuussa tuhoutui Challenger, helmikuussa murhattiin Olof Palme, huhtikuussa käynnistyi Tšernobylin katastrofi, toukokuussa kuoli Henri Toivonen kartanlukijoineen, heinäkuussa prinssi Andrew ja Sarah Ferguson avioituivat, elokuussa koettiin Mikkelin panttivankidraama ja Kekkosen kuolema, syykuussa romahti New Yorkin pörssi, marraskuussa hyväksyttiin naispappeus ja joulukuussa Suomeen saatiin kolmas TV-kanava.

Toimittaja Thomas Petterssonin (s. 1957) kirja Epätodennäköinen murhaaja kertoo yhdestä vuoden 1986 suurtapauksesta, Olof Palmen murhasta, ja miehestä, jonka Ruotsin pääsyyttäjä viimein vuonna 2020 nimesi murhaajaksi. Kyseessä oli Skandia-miehenäkin tunnettu Stig Engström, jota moni oli epäillyt syylliseksi alusta lähtien, mutta joka oli siivottu syrjään poliisin tutkimuksista monien yhteensattumien vuoksi. 

Pettersson kiinnostui Palmen murhasta vuonna 2006 erään sähköpostin perusteella. Hän penkoi Palmeen liittyviä asioita ja pääsi Engströmin jäljille vuonna 2007 luettuaan niin ikään toimittajana toimineen Sven Anérin kirjan Palmen murhasta. (Anér kirjoitti tapauksesta useita kirjoja ja Wikipedian mukaan hän julkaisi lähes vuosikymmenen ajan Palme-uutisia, joissa kritisoi murhatutkimusta.)

Pantuaan murhasta kertyneen datan järjestykseen Pettersson päätyi itsekin siihen, että ei ollut muuta sopivaa murhaajaa kuin vakuutusyhtiö Skandian graafikkona toiminut, oikeistolaisesti suuntautunut ja elämässään pettynyt Engström. Hän sopi eri silminnäkijöiden kuvauksiin murhaajasta, hän oli omankin kertomuksensa mukaan ollut paikalla, keitään muita murhaajaksi sopineita ei ollut paikalla nähty – vaikka yhdessä  vaiheessa tapauskertomuksista etsimällä etsittiin havaintoja mahdollisista kurdeista (niitä ei ollut eikä tullut).

Kurdien vastarintaliike PKK:hon liittyvä tutkintahaara oli yksi monista motiivien perusteella syntyneistä, sillä Palme (s. 1927) herätti vihaa Ruotsissa ja ulkomailla. Joidenkin mukaan hän oli pettänyt yläluokkaisen taustansa ryhtymällä sosiaalidemokraatiksi, toisten mukaan hän oli edennyt puolueessa liian nopeasti, kolmansien mukaan hän oli maanpetturi, joka myötäili Neuvostoliittoa... Lisäksi Palme tuomitsi jo varhain Etelä-Afrikan apartheidhallinnon sekä Portugalin ja Ranskan siirtomaasodat ja USA:n sodan Vietnamissa. Myöhemmin hän vastusti kylmää sotaa ja ydinasevarustelua. Samalla hän oli aseviejämaan pääministeri, joka edesauttoi ruotsalaisten aseiden myyntiä, katsantokannasta riippuen vääriin maihin, mutta jonka toiveet Iranin ja Irakin sodan lopettamisesta osuivat aseteollisuuteen.

Kaikista näistä tutkintahaaroista tuli vesiperä. Syyllisimmäksi keksittiin alkoholisoitunut pikkurikollinen Christer Pettersson ja hänen kanssaan edettiin käräjäoikeuteen saakka vuonna 1989, sillä Lisbeth Palme oli osoittanut miehen useiden muiden joukosta. Kirjassa on kuva ryhmätunnistuksen asetelmasta, jossa Pettersson on keskimmäisenä miesten välissä, ainoana jolla on vaaleat kengät, ja muut on poimittu poliisiaseman läheisistä virastoista. Rouva Palme oli etukäteen kuullut, että murhasta epäilty sekakäyttäjä oli haettu kuulusteltavaksi. Miehet nähtyään hän oli sanonut: "Näkeehän sen, kuka on alkoholisti." 

Todisteet olivat niin heikot, että Petterssonin syyte hylättiin hovioikeudessa. Älyttömintä on, että yksi murhan silminnäkijöistä TIESI Petterssonin ennestään, ja pystyi varmasti sanomaan, että ei ollut nähnyt tuttavaansa murhapaikalla lainkaan. Syyllisyydellä spekulointi jatkui ja Pettersson pääsi leimasta eroon vasta kuollessaan vuonna 2004.

Mutta nyt murhapaikalle 28.2.1986. Lisbeth ja Olof Palme olivat olleet myöhäisillan elokuvissa ja olivat elokuvan jälkeen päättäneet palata kotiin kävellen. Sveavägenillä heitä lähestyi takaapäin mies, joka kello 23:21 ampui Olofia kuolettavasti ja Lisbethiä selkää raapaisten. Murhaaja juoksi pois paikalta, ylös toiselle katutasolle johtavia portaita ja katosi lopullisesti. Silminnäkijät ryntäsivät yksi kerrallaan paikalle, osa samalla kadulla kävelleitä, osa autosta tapauksen nähneitä. Elvyttämään ryhtyivät nuori nainen ja mies. Taksinkuljettajat soittivat apua ja poliisi saapui muutaman minuutin kuluttua. Lisbeth oli sokissa, ja muilla kesti tovi tajuta, että uhri oli maan pääministeri. 

Stig Engström oli leimannut itsensä ulos työpaikaltaan Skandia-talossa kello 23:20, mutta leimauslaite edisti minuutin. Murha tapahtui aivan lähellä Skandia-taloa. Hänellä oli sellainen vartalonmalli,  lipallinen talvilakki, puolipituinen talvitakki sekä rannelaukku, joita todistajat kuvailivat. Engström palasi jonkin aikaa tapahtuman jälkeen työpaikalleen järkyttyneenä ja antoi esimmäisen kertomuksensa vartijoille: Olof Palme oli ammuttu, hän oli nähnyt tapauksen ja antanut tietoja poliisille.

Kun tietoa alkoi tulla lisää, hän ryhtyi muuttamaan kertomustaan. Ensin hän oli ollut auttamassa uhria, sitten hän olikin juossut poliisin perään kertomaan, että häntä oltiin virheellisesti sekoittamassa murhaajaan, seuraavaksi hän olikin jo juossut murhaajan perään. Kukaan muu paikalla olleista, poliisit mukaan lukien, ei kuitenkaan ollut nähnyt Engströmiä. Sen sijaan moni oli tosiaan nähnyt Engströmin tuntomerkkeihin sopivan murhaajan. 

Engström otti itse yhteyttä poliisiin, koska häntä ei oikeasti ollut rekisteröity tapahtumapaikalla. Häntä ei muuttuvien ja kokonaiskuvaan sopimattomien kertomusten vuoksi otettu tosissaan, joten hän järjesti itse rekonstruktion SVT:n Rapport -ohjelmassa, ja pääsi asemoimaan itsensä sopiviin – ei murhaajan vaan silminnäkijän – paikkoihin sekä pukeutumaan sinnepäin, mutta ei samoin kuin murhailtana.

Stig Engström poistettiin murhatutkinnasta vuoden päästä tapahtumasta. Ikäviä sattumia olivat, että systemaattinen ja Engströmistäkin kiinnostunut väkivaltaosaston tutkintapäällikkö Arne Irvell jäi eläkkeelle jo toukokuussa 1986, ensimmäiseen piirroskuvaan päätyi virheellisesti "etelämaalaisen" näköinen mies, kurdilinja vei mennessään silloin kun jäljet olisivat vielä olleet kuumia, Engströmiä päädyttiin pitämään vain patologisena valehtelijana eikä omien tekojensa peittelijänä ja lisäksi jotkut epäilivät, että hänellä olisi ollut suhde juuri sen silminnäkijämiehen kanssa, joka pystyi sanomaan että ainakaan Christer Pettersson ei ollut murhapaikalla. 

Poliisi avasi Engström-tutkintalinjan uudestaan vuonna 2017, kun uutena pääsyyttäjänä aloitti Krister Petersson. Tai oikeastaan tutkintaan tuli uusi alku ja se päätyi pian siihen, että Engströmiä ei olisi pitänyt koskaan poistaa tutkinnasta. Kirjailija Pettersson oli vuosien mittaan ollut yhteydessä Palme-ryhmään, pyytänyt ja antanut tietoja. Ei ole selvää, miten paljon hänen sinnikäs työnsä vaikutti tilanteessa. (Kuten sanottu, moni epäili samaa miestä, ja vuonna 2016 julkaistiin omakustannekirja samasta lähtökohdasta, Petterssonin kirjan ensimmäinen versio taas 2018.) Kirjailijan pitkä urakka sai kuitenkin kunniakkaan lopun kun Engström viimein nimettiin murhaajaksi.

Mitä itse kirjaan tulee, sen ulkoasu on karu, mutta onneksi teksti vie lukijaa. Epätodennäköinen murhaaja alkaa askel askelelta etenevällä murhaillan kuvauksella. Sellaiseen saa parhaimmillaan ladattua niin paljon enemmän kuin elokuvassa: mitä kukin osallisista tekee, miksi ja millaisessa mielen- ja ruumiintilassa. Nämä ovat niitä kohtia, joissa huomaan lukevani samaa lausetta moneen kertaan, viivyttäen tihenevää jännitystä.

Hävettää nautiskella sivuista, kun kyseessä on oikea, kammottava murhatapaus. Olen esittänyt paheksuntani mässäilevää True crime -kirjallisuutta kohtaan silloin kun on tarkoitus rahastaa ruumiilla. Mutta Palmen tapaukseen kietoutuu niin paljon politiikkaa ja epäonnistunutta tutkintaa, että kirja on paikallaan, varsinkin näin hyvin kirjoitettu ja tukevasti taustoitettu kirja.

Pettersson on jäsennellyt kirjan toimiviksi luvuiksi. Eri tutkintahaaroja esitellään tarpeeksi, mutta ei liian pitkällisesti. Epävarmuudet omissa spekulaatioissa tuodaan esiin, eikä niitä jäädä pönkittämään.

Mutta menittekö jo nimissä sekaisin? Elmo-kirjan lukeneet muistavat kohtauksen, jossa maaotteluselostajan mukaan ruotsalaisia edustaa Andersson, Svensson tai Karlsson. Tässä kirjassa mennään Petterssoneilla, joka sattuu olemaan sekä kirjailijan että ainoan Palmen murhasta koskaan tuomitun sukunimi. Ja murhatutkinnan sulki lopulta pääsyyttäjä Krister Petersson!

Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki
Suomentaja: Petri Stenman
Julkaisuvuosi: 2021 (alkuperäisteos Osannolika mördaren samana vuonna vuoden 2018 versiosta täydennettynä versiona)
Sivumäärä: 318
ISBN: 978-951-1-39150-0
Kannen kuva: Göran Ärnbäck/Expressen/TT

Epätodennäköinen murhaaja oli vuoden 2021 Goodreads-lukuhaasteeni 18. kirja. Annoin arvosanaksi Goodreadsissa 5/5. Arvostelijoiden keskiarvo oli 3,74.