Blogitekstiä aloittaessani Venäjän joukot olivat vaihteeksi liikkeessä, tällä kertaa vetäytymässä poispäin Ukrainan rajalta. Venäjän uhkaa ovat fiktiossa menestyksekkäästi käyttäneet jännityskirjailijat Ilkka Remes ja Taavi Soininvaara. Se on lähtökohta myös Helena Immosen viime syksynä ilmestyneessä kirjassa Operaatio Punainen kettu.
Kirjan alkupuolella kuullaan uutispommi: Ruotsi on jättänyt sotilasliitto Naton jäsenhakemuksen. Venäjä pahastuu ja alkaa vahvistaa bufferiaan Natoa vastaan, mikä maantieteellisistä syistä tietää Suomelle huonoa. Ensimmäisenä koetaan kuitenkin hämäysisku Gotlantiin, jota Suomikin lähtee vapauttamaan. Sen jälkeen Venäjä tekee Ruotsiin laajan kyberhyökkäyksen, joka taasen saa Ruotsin pyytämään Yhdysvalloilta suoraa sotilaallista apua.
Tapahtumat lähenevät nopeasti Suomea. Venäjän Itämeren laivasto aloittaa sotaharjoituksen ja Suhoi-kone loukkaa Suomen ilmatilaa. Paikalle rientävä Hornet ammutaan alas, mutta se ehtii lähettää itsekin ohjuksen ja molemmat koneet tuhoutuvat. Seuraa informaatiosodankäyntiä, jossa Suomea syytetään ilmataistelun aloittamisesta. Netissä leviää tekaistuja videoita, joissa Venäjän kansalaisia kohdellaan huonosti.
Suomen ei auta muuta kuin siirtyä valmiustilaan. Mutta mihin kaikkeen pitäisi valmistautua, mitä kohteita suojella? Yhtäkkiä koko pääkaupunkiseutu on oksennustaudissa, kun vedenpuhdistamon turvajärjestelyt ovat pettäneet ja veteen on päästy lisäämään kolibakteeria. Sitten lähtevät sähköt. Kohta Venäjän – tai tässä vaiheessa vielä "tunnistamattomat vihreät" – joukot ovat vallanneet Hankoniemen, ja ilmoittavat että mitään hätää ei ole, jos heidän ja laivaliikenteen vain annetaan olla rauhassa.
Vakuuttelu ei vaikuta kovin uskottavalta, sillä kaakkoisen rajan taakse on alkanut kertyä joukkoja. Lopulta päädytään maa- ja meritaisteluihin, sillä Suomen on puolustettava sekä itseään että estettävä Suomen maaperän käyttäminen muita maita vastaan.
Kirjoittaja Helena Immonen (s. 1986) on turvallisuuspolitiikkaan perehtynyt journalismin ja viestinnän ammattilainen, sissiradisti ja reserviupseeri. Taustasta on ollut huomattavaa etua kirjan kirjoittamisessa. Maallikon näkökulmasta Venäjän operaatioiden logiikka oli toimiva, ainoana kohtana jäi vaivaamaan se, että venäläiset olivat valmistelemassa Gotlannin iskua jo ennen Nato-hakemusta, mutta ehkä Ruotsin aikomuksista oli saatu tietoa tiedustelulla. Immonen käsitteli myös joukkoja ja sotalaitteistoja vaivattoman tuntuisesti.
Vesilaitos- ja sähköverkkoiskujen vaikutukset oli kiinnostavasti kuvattu ja niistä olisin voinut lukea pidempääkin kehittelyä. Lisäksi pidin taistelukuvauksista, kunhan niissä ei ollut dialogia. Se nimittäin ei toiminut kirjassa lainkaan, vaan oli selittävää tai muuten vaivaannuttavan kankeaa ja usein tarinan kannalta tarpeetonta.
Päähenkilö on nuori reservin luutnantti Riina Koivu. Naisen käyttäminen sotatrillerin ykkösnäkökulmahenkilönä on virkistävä ratkaisu ja naisia on sijoitettu muuallekin, kuten alas ammutun Hornetin lentäjäksi ja miinalaivalle ylipursimieheksi. Myös maahanmuuttajataustaiset sotilaat saavat huomiota Mustafan eli Mustin hahmossa, mutta Immonen sortuu pahasti kliseisiin tehdessään Mustista kaikkien rakastaman yli-ihmisen. Ihan normaali mies olisi riittänyt, eikä häntä olisi tarvinnut kuljettaa kuolettavine haavoineen kirjan läpi komeisiin sotilashautajaisiin saakka.
Riinan ja aviopuolisonsa Mikaelin liitossa mättää jokin, mutta lukija ei saa selville mikä. Kaikkea ei tarvitse (eikä saa) kirjassa selittää, mutta tämä jää turhaan auki. Molemmat ovat kauniita ja rohkeita, tekevät uraa, on lapsi ja omakotitalo. Vasta kun Riina joutuu mukaan sotaan ja haavoittuu, alkavat puolisot taas lähentyä.
Valtaosa sotivista vanhemmista on varmasti ollut huolissaan siitä, miten lapsille käy, jos itse kuolee tai sota kääntyy tappioksi. Riina on laitettu vellomaan näissä ajatuksissa. Vastaavaa en ole miehille nähnyt kirjoitetun. Kontrastina Riinan Joni-veli istuu loppuun saakka sairaalassa odottamassa Mustin leikkauksen päättymistä sen sijaan että menisi katsomaan vastasynnyttänyttä vaimoaan sairaalaan.
Lasten yhteyteen sopii esimerkki epäonnistuneesta JA tarpeettomasta dialogista. Riina on mennyt kahville raskaana olevan kälynsä luo siinä vaiheessa kun tilanne on päällä vasta Gotlannissa. Joni on sotimassa ja Meri-käly hyvin huolissaan, mutta rentoutuu ja haluaa apua lastenhuoneen verhojen valintaan (!).
– Nämä on molemmat Finlaysonin lastenverhoista. Tykkään ehkä kuitenkin enemmän tästä pesukarhukuvioista. Mutta tää istuva karhu on myös sympaattinen.
Riina tutkaili molempia verhoja ja sanoi sitten, että hänkin piti enemmän pesukarhuista. Meri nyökkäili ja innostui ottamaan verhot paketistaan.
– Kyllä mä sitten nämä laitan. Autatko?
Riina nyökkäsi ja tarttui verhoon.
– Ehkä parempi että mä laitan. Onko teillä jakkaraa jossain?
Hahmot eivät syvenneet, tarina ei edennyt, kohtaus ei kiinnosta. Miksi sitä ei ole editoitu pois?
Sotatilan päättää Sauli Niinistön neuvokas toiminta. Toki Niinistö on poikkeuksellisen suosittu presidentti ja voi ajatella valinnan lisäävän kirjan myyntiä, mutta minulle kirjan kehystarinan lopettaminen Niinistön hahmossa saapuvaan Deus ex machinaan oli plöräys. (Latinankielinen termi tarkoittaa yllättävää ja epäuskottavaa käännettä, jolla pelastetaan umpikujaan joutunut tarina.)
Kirjan nimen huomasin tekstissä yhden kerran ja sen lisäksi sotatoimialueella näyttäytyi oikea punainen kettu. Nämä eivät riitä perustelemaan jykevää nimeä. Operaatio punainen kettu olisi pitänyt nostaa konkreettisesti esiin venäläisten mielessä ja puheissa, ladata nimeen pelotetta, jota kannen kuva lupailee.
Immonen on kotoisin Haapajärveltä ja on Renny Harlinin tapaan sijoittanut
teokseensa viitteitä kotipaikkaansa. Sivulla 348 luutnantti Koivulle
ilmoittautuu jääkäri Välilä, joka ei
halua palvella naisen alaisuudessa. Luutnantti Koivu keventää tunnelmaa tiedustelemalla, mistä jääkäri on kotoisin. No Haapajärveltä tietenkin. Sitä kautta kirjailija pääsee näppärästi tuomaan esiin Mika Myllylän ja itselleni tuntemattoman ampumahiihtäjä Tero
Seppälän.
Operaatio Punainen kettu sai ilmestyessään esikoiskirjaksi runsaasti huomiota. Se arvosteltiin Kansan Uutisissa (24.10.), Helsingin Sanomissa (8.11.), Kanava-lehdessä 8/2020 ja sama teksti Suomen Kuvalehdessä (10.12.), kirjailijasta ja kirjasta oli juttu Keskisuomalaisessa (17.10) ja Iltalehdessä (26.12.). Suomen dekkariseura myönsi kirjalle tänä keväänä Vuoden esikoisdekkari -kunniakirjan.
Kustantaja: Docendo Oy, Jyväskylä
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 464
ISBN: 978-952-291-858-1
Kansi: Jussi Jääskeläinen
Graafinen suunnittelu: Noora Ohvo
Operaatio Punainen kettu oli vuoden 2021 Goodreads-lukuhaasteeni 16. kirja. Annoin arvosanaksi Goodreadsissa 3/5. Arvostelijoiden keskiarvo oli 3,61
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti