Laura Honkasalon jo kaksikymmentä vuotta sitten julkaistu Sinun lapsesi eivät ole sinun kuuluu porraskäytävän ikkunalaudalta löytämieni kirjojen kasvavaan joukkoon.
Kirja lähtee liikkeelle kömpelösti kuvatessaan nuoren opiskelijanaisen paluuta vaihto-oppilasvuoden jälkeen Helsinkiin. Rytmi ja tunnelma muuttuvat onneksi kohta, kun siirrytään päähenkilö-Nellin nuoruudesta hänen taistolaiseen lapsuuteensa. Honkasalon luoma lapsihahmo on eläväinen, lapsesta kasvavan opiskelijan hahmo taas ei herätä kiinnostusta.
Lapsen näkökulmasta kirjoitetussa osuudessa Honkasalo paljastuu suorastaan humoristiksi. Sama kommervenkki oli Saara Turusen Rakkaudenhirviössä (2015, Tammi): lapsen kautta kerrottu osa kirjaa oli loistava, loppuosa kummallinen. Honkasalon kirjassa Nelli-tytön lapsuus kannattelee valtaosan kirjaa, mutta lopussa päädytään lukioajan kautta takaisin nykyaikaan ja kirja himmenee jälleen.
Taistolaisuus on mennyt Nellillä luihin ja ytimiin, hän on vanhurskaampi kuin aikuiset kommunistit. Siitä saa rakennettua yhteentörmäyksiä muun maailman kanssa. Ja perheen sisälläkin. Aatteen ja huumorin yhdistelmästä on alla pieni esimerkki. Kohtauksessa äiti tulee poikkeuksellisesti lukemaan iltasatua Nellille ja Juri-veljelle, kun yleensä asialla on isä:
Kun me makasimme sängyissämme, äiti alkoi etsiä luettavaa.
"Eihän täällä ole kuin jotain avaruuskirjoja", hän sanoi.
"Meistä tulee isona kosmonautteja", Juri sanoi.
"Jaa. No enpä kyllä haluaisi, että lapseni ovat avauudessa", äiti sanoi. "Se on liian kaukana. Eikö täällä ole satukirjoja?"
"On siellä Sinikukkainen puhvelinvasa", sanoin ja Juri teki oksennusääniä.
"Sinikakkainen puhvelinpaska."
(Tietenkin Sinikukkainen puhvelinvasakin oli opettavainen ja kertoi Vietnamin sodasta).
Lapsuusmuistossa oli bonuksena, että olen täsmälleen saman ajan lapsi Helsingistä, ja Honkasalon (s. 1970) kuvailemat leikit, vaatteet ja ruuat nostivat esiin jo unohtuneita muistoja. Nellin ei-kommunistisen kaverin barbilauman ja Ken-nuken pitämät kammottavat ryhmähäät jäivät omassa lapsuudessa kokematta, mutta en pystynyt tyrskimättä lukemaan, vaikka paheksuinkin leikkiä syvästi.
Mutta mikä ihme oli lankkuleipä? Perheen isä teki sitä kirjassa helppona jämäruokana, lapset inhosivat, ja olisin inhonnut itsekin. Leipää uunipellille, kostutus maidolla, päälle eilisen liharuuan loppu ja perunamuusia! Nelli haaveili kaverinsa äidin ruuista, esimerkiksi kermaisesta jauhelihakastikkeesta, jonka päälle sai pursottaa ketsuppia.
Heillä ei ketsuppia ollut, koska se oli amerikkalaista, meillä panostettiin muuten vain askeettisuuteen ja pahaan makuun, kuten jänteistä koostuvaan
karjalanpaistiin. Lankkuleipä olisi saattanut olla kova kilpailija. Ja molemmissa perheissä on kerrottu, että kehitysmaiden lapset olisivat onnellisia kun saisivat mitä tahansa ruokaa.
Poliittiselta kannalta meidän perheemme oli kuitenkin vastakkainen päähenkilön perheen kanssa. Vappumarssit olivat kauhistus ja äänestämällä laitettiin hiekkaa kommunismin rattaisiin. Ihmissuhteet, ne ovat kuitenkin yhtä vaikeita, edustaa mitä aatesuuntaa hyvänsä.
Honkasalon kirjassa 1970-luku väikkyy onnellisena, perhe oli kasassa, isällä ja äidillä paljon samanhenkisiä ystäviä, juhlittiin ja oltiin ystäväporukan kanssa yhtä suurta perhettä. Paras kaveri sai olla kesämökillä pitkät ajat Nellin seurana. Äidin vanhempien luona tuli kuitenkin aina riitaa, sillä ukki oli menestynyt yrittäjä, jonka käsitykset ihmisyydestä ja ihmisen velvollisuuksista olivat hyvin voimakkaita ja tietenkin vastasuuntaisia tyttärensä kanssa.
Mutta isän ja äidin näkemyksetkään eivät lopulta olleet niin harmoniset, kuin miltä näytti. Äiti teki valtavasti vapaaehtoistyötä perheen kustannuksella. Isän mielestä maailman asioiden murehtimisen sijaan olisi välillä voinut katsoa lähemmäs. Hän alkoi etääntyä aatteesta, lähti lopulta Kanadaan opettamaan ja jäi sinne. Ensimmäisenä aatteesta luopui kuitenkin Juri-veli, joka alkoi jo nuorena hävetä perhettään.
Nykyaikaan sijoittuvassa kehystarinassa isä tulee Kanadasta käymään, tapaa tytärtään kahviloissa ja ravintoloissa ja käy perheen mökilläkin. Molemmat vanhemmat ovat luopuneet taistolaisuudesta ja vähättelevät sen merkitystä elämässään. Isä katuu ja sanoo menneensä joukon mukana. Äidillä ja uudella miehellä on arkkitehtitoimisto ja taistolaisuus on äidillekin jo kaukainen asia. Hän ei halua enää muuttaa maailmaa, sillä aina joku pettää.
Päähenkilö on niin marinoitu aatteeseen, että ei täysin ymmärrä vanhempiaan. Äidille Nelli on antanut uuden miehen jo anteeksi, mutta taistolaisuudesta luopuminen on toinen juttu. Isän kanssa ei ala muutenkaan synkata vuosien eron jälkeen. Isän lähtö oli aikanaan liian kova isku, että sen jäljet korjattaisiin vain ilmestymällä takaisin.
Näissä kohtauksissa on ideaa, jännitettä, mutta Nellin lukio- ja yliopistoaikaisten kaverisuhteiden ja suhdekokeilujen kuvailun olisi voinut jättää pois. Jos kirjassa olisi vain lapsuus, josta lopussa pompattaisiin nuoruuteen ja isän paluuseen, voisi kirja toimia paremmin. Isä saisi dialogissa ja dialogin rivien välissä selittää lapsen kertomuksesta jääneet aukot. Ja äiti voisi kumota kaiken.
Kirjan nimi viittaa Kristiina Halkolan esittämään lauluun, jonka sanat ja nimi puolestaan ovat Markku Lahtelan suomennos libanonilaisen runoilijan Kahlil Gibranin runosta. Myös Arja Saijonmaa on esittänyt kappaletta. Annikki Setälän suomennosversio alkaa: "Teidän lapsenne eivät ole teidän".
Ikätoverini Laura Honkasalo on ammateiltaan kirjailija, toimittaja ja kääntäjä.
Kustantaja: Gummerus Kustannus Oy, Helsinki
Julkaisuvuosi: 2001
Sivumäärä: 396
ISBN: 951-20-5989-4
Kansi: Liisa Holm
Sinun lapsesi eivät ole sinun sai ilmestymisvuonnaan Kalle Päätalo -palkinnon.
Sinun lapsesi eivät ole sinun oli vuoden 2021 Goodreads-lukuhaasteeni 13. kirja. Annoin arvosanaksi Goodreadsissa 3/5. Arvostelijoiden keskiarvo oli 3,58.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti